ITÄ-PARIKKALA
WikiKarelia
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Yleistä Itä-Parikkalasta
Luovutettu kokonaispinta-ala: 207,6 km²
Luovutettu maapinta-ala: 199,28 km²
Luovutetun alueen asukasluku: 2556
Luovutetun alueen asukastiheys 1939: 12,8/km²
Luovutettuja kyliä: 2, näistä nyt asuttuja: 2
Parikkalan kunnan itäinen osa lohkaistiin säälimättä osaksi Stalinin imperiumia, mutta monista muista pitäjistä poiketen Parikkalan kunta oli 1940-luvun traagisina vuosina melkein onnekas. Se ei nimellisesti menettänyt oikeastaan yhtään kyläänsä!
Suuri Tyrjän kylä jatkoi tynkäelämäänsä samalla nimellä Stalinin rajan länsipuolella. Todellisuudessa Parikkalasta repäistiin kuitenkin runsaasti kauniita Tyrjänjärven maisemia ja arvokasta metsämaata, jota nyt kilvan hakataan sellutehtaiden raaka-aineeksi.
[muokkaa] Parikkalan historia
Parikkala on Karjalan ikivanhoja asuinseutuja. Nykyisen Suomen puolelta on tehty runsaasti kivikauden ja rautakauden löytöjä. Idässä Tyrjän kylässä uskotaan olleen ortodoksinen kappeli jo 1300-luvulla. Parikkalan kunta oli 1800-luvun alussa köyhää seutua, mutta suurten järvien vedenpinnan lasku toi kuntaan runsaasti lisää peltopinta-alaa, ja väestö alkoi nopeasti vaurastua.
Vauraisiin kyliin kuului myös itäparikkalalainen Tyrjä. Rautatiet tekivät Parikkalasta tärkeän pitäjän 1900-luvun alkupuolella. Elisenvaarasta tuli rautatie Syväoroon, joka oli tärkeä tavaraliikenteen asema. Ennen sotia ehti valmistua toinen ratalinja Elisenvaarasta Simpeleeseen, ja Lamminsalon rautatieasema oli tämän radan varrella.
Jatkosodan alussa Parikkala oli merkittävä taistelutanner. Niin sanottu Tyrjän rykmentti joutui tappelemaan koko heinäkuun 1941 voittaakseen ankaran vastarinnan Tyrjän kylässä. Tyrjän rykmentti eteni elokuussa 1941 Parikkalasta Ihalan kautta Lahdenpohjan suuntaan.
Sotien vaikutus seudun tilanteeseen oli lamauttava. Parikkala menetti kokonaan itäisen osansa, kun raja viipaloi pitäjän kahtia. Kunnasta katosi kaksi tärkeää rautatieyhteyttä Elisenvaarasta ja maantiet, jotka kulkivat Tyrjän kautta moniin eri suuntiin. Kunnan väkiluvusta 24 prosenttia joutui pakolaisiksi tynkä-Suomeen, kun kunnan pinta-alasta katosi melkein 35 prosenttia.
Sotien jälkeen asutettiin Lamminsalon asemakylä, joka nimettiin Ketrovaaraksi sekä Tyrjä, jonka nimeksi tuli Raivio. Tyrjään tuli kollektiivitila, mutta se on lakkautettu ja rikottu raunioiksi. Lamminsalon reunalla oli myös iso navetta, joka sekin on raunioitunut.
[muokkaa] Itä-Parikkalan kulkuyhteydet
Vanhat maantiet ovat edelleen olemassa. Ihalasta Tyrjän kautta Syväoron rajanylityspaikalle on hyväkuntoinen mutta kuivalla säällä pölyävä hiekkatie. Rajanylityspaikka on auki vain tukkirekoille, tilauksesta. Elisenvaarasta on asfaltoitu tie Lamminsaloon (Ketrovaara) ja huonokuntoiset tieyhteydet Sorjon kautta Syväoroon ja Lamminkylään.
Itä-Parikkalan alueelta emme ole löytäneet kauppaa, majoitusliikettä tai muita palveluita. Lähimmät palvelut ovat Tyrjästä katsoen Ihalassa, Lamminsalosta (Ketrovaara) katsoen Elisenvaarassa.
[muokkaa] Tyrjä
Rayvio, Raivio
Tyrjän kylä on suurin Itä-Parikkalan ky¬listä ja varsinaisesti ainoa Stalin rajalinjan itäpuolelle jäänyt merkittävä kyläkokonaisuus. Se on Karjalan merkittävimpiä säilyneitä kyliä sen suomalaisen ulkoasunsa vuoksi.
Tyrjässä yhdistyvät monet Karjalan tragedian elementit. Yhtäältä se muistuttaa Suomen omasta ”Berliinin muurista”, joka jakoi Viipurin läänin, Parikkalan kunnan ja Tyrjän kylän kahtia, ottamatta huomioon ihmisten toiveita, tarpeita tai haluja. Diktaattori veti rajalinjan ja siihen mukaudutaan edelleen, vaikka diktaattori ja hänen valtakuntansa ovat kadonneet.
Toisaalta Tyrjässä on laaja mutta raunioitunut kollektiivitila, jonka ruostunut vesitorni, rikotut navetat ja siellä täällä makaava metalliromu muistuttavat, että Neuvostoliitto tuli ja meni mutta mitään uutta ei ole vielä keksitty tilalle, ainakaan Tyrjässä. Tyrjä on myös sotahistoriallisesti Karjalan merkittäviä taistelupaikkoja.
Venäläiset nimesivät Tyrjän Raivioksi kartoilla esiintyvän talonnimen mukaan.
Tyrjän kylä tunnetaan ennen kaikkea Jalkaväkirykmentti 7:n lempinimestä ”Tyrjän rykmentti”, johon kuului myös edesmennyt Mannerheim-ristin ritari Adolf Ehrnroth. Jatkosodan alussa ¬etenemisvaihe alkoi juuri Tyrjän kylän suunnalta. Hyökkäys aloitettiin 01.07.1941. Iltaan mennessä saavutettiin Iijärvelle johtavan tien pohjoispuolinen maasto.
Taistelut jähmettyivät kuitenkin koko heinäkuuksi Iijärven tien pohjoispuolelle Ahvenlammen, Valkealammen ja Huuhtalammen tasalle. Hyökkäys aloitettiin vihdoin 31.07.1941.
Suomalaiset etenivät ensin Iijärven tielle ja sitten eri suunnilta nykyisen Raivion kylän seudulle 3.8. mennessä. Tyrjän motti laukesi lopulta 4.08.1941, jolloin venäläiset pakenivat sekasortoisesti etelään.
Tyrjän rykmentti oli saanut 200 vankia, 250 venäläistä oli kaatunut, ja vihollisen kalustoa oli tuhottu runsaasti. Suomalaisia kaatui 147 sotilasta ja haavoittui 612.
Tyrjän valtaus kesti kuukauden ja aiheutti suuret tappiot suomalaisille. Se oli kuitenkin välttämätön välivaihe Karjalan vapauttamiseksi miehittäjien vallasta. Tyrjän rykmentin vaiheista kertoo kuvakirja Matti Koskimaa: Tyrjän Rykmentti (WSOY, 1996).
Luonnonkauniin Tyrjänjärven itäpuolella on säilynyt kymmeniä suomalaisia hirsitaloja tavalla, joka tekee Tyrjästä kuin 1930-luvun agraari-Suomen ulkomuseon.
Mutkittelevan kylänraitin varrella on erikokoisia ja näköisiä puutaloja, joiden pihapiirit, ruostuvat maataloustyövälineet ja neuvostovenäläinen rekvisiitta houkuttelevat pysähtymään ja valokuvaamaan. Itse asiassa Tyrjä on ainoa varsinainen kylä koko seudulla. Vain hiekkapölyä nostattavat tukkirekat ovat muulla asialla Tyrjässä.
Kollektiivitilan raunioita vastapäätä on mäellä hautausmaa, joka on kokonaan neuvostokansan valloittama. Ortodoksiristien joukossa huomio kiinnittyy luterilaisiin risteihin: Tikka on sukunimi, jota kantaa ainakin kolme vainajaa. Johtiko neuvostosuomalaisten tie suurvallan äärimmäiseen länsireunaan, mutta silti ei perille omaan kotimaahan?
Tyrjän kylän läpi ajaa muutamassa minuutissa, mutta kannattaa tutustua pohjoisiin tievaihtoehtoihin. Aja päätieltä kääntyvää tietä pohjoiseen ja ihaile kaunista järvimaisemaa.
Ison aidan luota kääntyy tie vasemmalle, ja 300 metrin päässä on X-risteys, jonka molemmin puolin on vanhoja suomalaistaloja. Oikealla on komea puutalo ja kivinavetta, jotka ovat jonkun venäläisen käytössä. Tie jatkuu tyhjennetylle niitylle – vain kivijalat näkyvät – ja takana näkyy Tyrjänjärvi, jonka toisella puolella on tynkä-Suomi.
Tätä tietä voi ajaa 3,1 km piikkilanka-aidalle, joka tekee tässä 90 asteen mutkan. U-käännös on pakko tehdä ja palata takaisin. Piikkilanka-aita korostaa jaetun Tyrjän kohtaloa: lännessä eletään mukavasti ja EU:n direktiivien mukaan.
Täällä idässä pystytetään piikkilankoja ja kansa elää ilman kauppoja, palveluja ja tulevaisuutta. Kerran kylä tyhjennettiin, nyt keinotekoinen raja pitää alkuperäiset asukkaat piikkilangan länsipuolella, ja itäpuolella asuu juureton kansa suomalaisten kotitaloissa!
[muokkaa] Syväoro
S]våoro
Syväoro on rajanylityspaikka, missä suomalaiset tukkirekat ylittävät valtakunnanrajan Itä-Parikkalasta Länsi-Parikkalaan. Raskaat rekat nostavat mahtavia pölypilviä kesällä kiitäessään Ihalasta Tyrjän kautta Syväoroon. Useimpiin karttoihin on merkitty rautatielinja Elisenvaarasta Syväoroon. Sitä rataa ei kuitenkaan enää ole. Syväorossa ei ole mitään palveluja, ei asutusta, ei rakennuksia, vain piikkilanka-aita ja puomi.
[muokkaa] Lamminkylä
Parikkalan itäosien neljästä tunnistettavasta kyläalueesta Lamminkylä on vähiten kiinnostava ja syrjäisin. Sinne pääsee kuitenkin esteettä Sorjon niin sanotun ruotsalaiskylän ohi. Toinen ajoreitti on Syväorosta rajan suuntaisesti lounaaseen.
Lamminkylän alueella on muutama maamerkki. Sorjon suunnasta tultaessa ennen T-risteystä on tien vasemmalla puolella kiviset portinpielet, kuusiaita ja metsän keskellä kivijalka.
T-risteyksestä vasemmalle kääntymällä on mahdollista löytää tien vasemmalla puolella kivinen kilometripylväs, josta on 88 km koilliseen ja 130 km rajavyöhykkeen suuntaan länteen. Kohteita voi jokainen arvailla. Tie päättyy piikkilanka-aidan porttiin, jonka takana on Venäjän Federaation rajavartioston kasarmialue. Tällä seudulla on usein nähty venäläisiä rajamiehiä.
[muokkaa] Lamminsalo
Ketrovaara, Ketrovaara
Erään lähiseudun paikannimen mukaan uudelleen ristitty Lamminsalo ei alun perin ollut itsenäinen kylänsä ollenkaan. Se oli Lamminkylän eteläinen seutu, jossa oli yksittäisiä taloja siellä täällä. Lamminsalo ehti kuitenkin vakiintua rautatieaseman nimeksi ennen sotia ja etenkin jatkosodan aikana.
Nykyinen Ketrovaara on enimmäkseen neuvostoaikainen luomus. Sinne johtava asfaltoitu tie on rakennettu puretun rautatielinjan päälle. Siksi sinne on vaivatonta ajaa Elisenvaarasta.
Ketrovaara on kuihtuva kyläkokonaisuus, jonka erikoisuus on siirrettyjen hirsitalojen kyljissä edelleen näkyvät numeroidut hirret: Ketrovaara onkin hyvä esimerkki siitä, miten suomalaisia taloja on siirretty tyhjennetyistä lähikylistä. Kun jatkaa Ketrovaarasta länteen kohti nykyistä valtakunnanrajaa, ei näe yhtään pystyssä olevaa rakennusta. Ketrovaarassa niitä on kuitenkin runsaasti.
Ketrovaara on hyvä portti lähiseutujen kotiseutumatkoille, mutta itse kylä ei juuri tarjoa ihmeitä: kauppaa ei ole ja osa taloista on romahtanut.
Vanha rautatielinja jatkuu asfalttitien suuntaisesti entisen kaupparakennuksen jälkeen oikealla. Tie kuitenkin on katkaistu Änäjoen sillalle, noin 1,4 km kylän risteyksestä länteen. Änäjoen silta on mielenkiintoinen nähtävyys. Vanha sillan kaari on saanut päällensä useita metrejä maata ja puunrunkoja, mutta suuret betonirakenteet on räjäytetty sillan molemmin puolin kosken reunoille.
Lamminsalon kylänraitti jatkuu länteen. Tie heikkenee mutta on edelleen ajokelpoinen. Ketrovaaran entisen kaupan luota on toiselle Änäjoen sillalle 1,2 km. Sen jälkeen tie nousee jyrkästi. Hylätty neuvostoaikainen navetta jää tien oikealle puolelle mäen päällä.
Tie jatkuu asumattomille niityille. Maisemat ovat upeita, mutta apea tyhjennetty kulttuurimaisema hätkähdyttää. Ollaan Itä-Simpeleen Koitsanlahden kylän lähellä: periaatteessa on mahdollista löytää autolla tai ainakin patikoiden Hiitolanjoen ranta ja siellä kaksi kiinnostavaa koskea: Kalliokoski rajavyöhykkeen lähellä ja Syrjäkoski hieman alajuoksuun. Syrjäkoski on seitsemän metriä korkea, ja siinä on jäänteitä vesivoimalasta ja padosta, katso myös Itä-Simpele.
