KUOLEMAJÄRVI
WikiKarelia
KUOLEMAJÄRVI
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Yleistä Kuolemajärvestä
Pinta-ala 1936: 367 km² Asukkaita 1939: 5686 Asukastiheys 1939: 15,5/km² Kyliä: 31, näistä nyt asuttuja: 18
Kuolemajärvi oli omituisen muotoinen pitäjä, joka levisi Suomenlahden lähes asumattomalta rantaseudulta 50 km pohjoiseen pääradan varteen – pitäjän leveys oli ainoastaan 3–18 kilometriä!
[muokkaa] Kuolemajärven historia
Pitäjän nimen on väitetty tulleen Mikael Agricolan kuolinpaikan mukaan. Nimi on kuitenkin vanhempaa perua,kuolemajärvi niminen järvi ja kylä oli olemassa jo ennen agricolan kuolemaa. Kyrönniemessä on nykyään alkuperäinen muistopatsas alkuperäisellä paikallaan. Kuolemajärven seutua on myös kutsuttu Hatjalahden mukaan Hatialaks-nimellä. Suomenmaa-teoksen (1923) mukaan ensimmäinen maininta pitäjästä on vuodelta 1619, joka ajallisesti tukisi Agricola-yhteyttä pitäjän nimen etymologiassa.
Pitäjä tunnettiin merenrannan lentohiekastaan, Seivästön majakasta (määritteli Tarton rauhansopimuksessa Suomen aluevesiä), ilmatorjuntarykmentin leiristä ja komeasta Hatjalahden jääkärikodista. Pitäjässä oli kaksi pientä tehdasta, mutta muuten elettiin maanviljelyksellä ja kalastuksella. Talvisodan aikana käytiin suurtaisteluja Summassa sekä Hatjalahdessa.
Jatkosodan aikana 3913 pakolaista palasi Kuolemajärvelle rakentamaan Karjalaa. Pian he joutuivat poistumaan rakkaalta kotiseudultaan, monet pääsemättä enää koskaan kotiin.
Neuvostoaikana Kuolemajärven rannikkokaistaleesta osa suljettiin kokonaan ulkomaailmalta, samoin koko rantatie Uudeltakirkolta Koivistolle. Alueelle rakennettiin Kannaksen salaisimpiin kuulunut asetehdas. Kaksi rautatietä Kuolemajärven halki tulivat käyttöön neuvostovuosina. Suurin osa pitäjästä jäi kuitenkin autioksi.
[muokkaa] Kuolemajärven asutus
Kuolemajärven pitäjän alueella kylien kuolema jatkuu. ”Eläviä” kyliä on korkeintaan seitsemän. Suurin näistä on Akkala, jossa on toimiva iso kanala sekä paljon palveluja. Kämärä on asemakylä useine kauppoineen, sen eteläpuolella on kivimurskaamoita.
Pentikkälän tuotantolaitokset ovat raunioina, mutta siellä on rautatieasema ja muutama kauppa. Nykyinen Kamyishevka on isokokoinen ja siellä toimii jonkinlainen eläinfarmi, ainakin yksi kauppa. Karjalainen on kuolevia kyliä, jossa on vain yksi pieni kauppa mutta ei elinkeinoja.
Seivästön pohjoispuolella on kaksi majoitusliikettä, mutta kylään pesiytyneet uusrikkaat antavat kylälle melkein pelottavan ilmapiirin. Tutkimustemme mukaan nykyään asumattomia tai erikseen nimeämättömiä suomalaisia kyliä ovat Hopiala, Huumola, Inkilä, Kipinola, Laasola, Muurila, Pitkälä, Siprola, Taatila, Työppölä, Viuhkola ja Ylä-Kirjola.
[muokkaa] Nähtävyydet
Kuolemajärven merenranta tarjoaa upeita hiekkarantoja ja käkkärämäntyjä. Kirkko sijaitsee pahasti pioneerileirin alueella, mutta Agricolan muistomerkki on merkitty rantielle. Summan taistelupaikat kiinnostavat sotatutkijoita.
[muokkaa] Kuolemajärven kirkonkylä
Pionerskoe, Pionerskoje
Kuolemajärven kirkko on melkein kadonnut Karavella-lastenleirin kätköihin. Kivijalka on säilynyt, ja sen luokse on kiinnitetty useita muistolaattoja.
Vuonna 1999 paljastettiin sankarivai¬najien muistokivi: ”Tällä sankarihau¬ta-alueella lepäävät seuraavat sodissa 1939–1944 kaatuneet kuolemajärveläiset sankarivainajat” ja listalla 91 nimeä. Vieressä on muistomerkki: ”Tällä paikalla sijaitsi Kuolemajärven kirkko”.
Itse kirkon raunion päällä on toinen iso kivi, jossa lukee ”Tällä paikalla sijaitsi Kuolemajärven kirkko vuodesta 1759 lähtien. Kirkkomaassa lepäävien esivanhempiemme ja sankarivainajien muistoa kunnioittaen, kuolemajärveläiset 1995”.
Näitä paikkoja kiertäessä on hyvä muistaa, etteivät Karjalassa syntyneet ja eläneet saaneet edes käydä kotiseuduillaan noin 45 vuoteen sieltä poistuttuaan jatkosodan loppuvaiheessa. Siksi kaikki muistolaatat on pystytetty 1990-luvulla tai sen jälkeen.
Kuolemajärven kirkko rakennettiin 1899–1902. Jatkosodan alussa se löydettiin sisältä täysin raunioituneena mutta silti vielä pystyssä. Sotien ja neuvostovallan jälkeen ei kirkosta ole enää kiveä kiven päällä.
Vaikka kirkon sijainti on ollut maisemaltaan kaunis, nykyinen pioneerileiri, edelleen toimiva laitos, dominoi maisemaa. Päätien lähellä on muutamasta kivitalosta ja useista puutaloista koostuva leirialue. Itse Karavella-leiri koostuu useasta neuvostoaikaisesta rakennuksesta, jotka sijaitsevat entisen kirkon paikan lähellä.
[muokkaa] Hatjalahti
Aleksandrovka eli Aleksandrovka
Entisen kirkonkylän kautta pääsee siltaa pitkin kauniin Hatjalahdenjärven eteläpuolelta maantielle, joka johtaa Johanneksen pitäjän eteläosiin. Ainakin Taatilan kylän alueella on runsaasti venäläisten kesämökkejä.
Edellä mainitun sillan yli kulkemalla voi jatkaa oikealle vanhaan Hatjalahden kylään, joka sai neuvostovuosina uuden nimen. Siellä oli Suomen kaudella komea kartano, josta tuli lahjoituksen kautta jääkärien lomakoti. Kylän alueella taisteltiin rajusti talvisodan aikana.
Nyt kylässä ei ole juuri mitään mielenkiintoista. Niittyjä ei tunnu kukaan viljelevän, kylässä ei ole palveluja ja osittain kylä on hylätyn oloinen. Alueella on toki runsaasti venäläisten kesämökkejä.
[muokkaa] Akkala
Krasnaå Dolina, Krasnaja Dolina
Akkala on huomattavan iso kylä. Poikkeuksellisesti sen alueella on toimiva tuotantolaitos. Kylän etelälaidalla on kookas kanafarmi, jossa on kymmeniä pitkiä rakennuksia. Vain muutama näistä on lopullisesti raunioitunut. Oi¬keat työpaikat ja palkat ovat tuoneet kylään poikkeuksellista vaurautta. Keskustassa on useita kauppoja, ”tavaratalo” sekä kulttuuritalo.
Rumien neuvostorakennelmien seassa on muutama mielenkiintoinen yksityiskohta. Muistokivi pystytettiin 1994 Akkalan 400-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Isossa kivessä on kaiverrettuna teksti Akkala ja suomenkielisessä kyltissä lukee ”ensimmäiset maininnat Akkalan kylästä on löydetty jo v:n 1544 verokirjoista. Menneisyyttä muistaen, tulevaisuuteen luottaen”. Kiven ovat pystyttäneet kylän nykyiset asukkaat.
Muistomerkin aukiolla on palveluja. Disco Klub Galaktika ja kauppa ovat siinä rakennuksessa, jonka seiniä on koristelty neuvostotyylisellä puukuvioinnilla. Muistokiven oikealla puolella on kahvila.
Kylän eteläpuolella on mukava vihreäkattoinen ortodoksinen kirkko, joka valmistui vasta 2000-luvulla.
[muokkaa] Pentikkälä
Råbovo, Rjabovo
Kuolemajärven rautatieasema on edelleen nimeltään ”Kuolemajarvi”, mutta kylästä on tullut neuvostoaikana iso mallikylä. Sitä se ei enää ole.
Aseman viljasiilo on ruostunut ja tuotantolaitokset kylän keskellä ovat raunioina tai raunioi¬tu¬massa. Kylän eteläpuolella lehmätilalla on lehmiä. Kylä muodostuu kerrostaloista ja niiden luona olevista muutamasta kaupasta. Magazin Hozjajushka on auki jp 9–21, kaupan omistaa osakeyhtiö ”Akkala”.
Radan vartta länteen on säilynyt muutama suomalaistalo. Risteyksestä pohjoiseen tien oikealla puolella on neuvostoaikainen sotamuistomerkki.
[muokkaa] Kolkkala
Mal[wevo, Malyishevo
Pentikkälästä länteen maantie seuraa Kuolemajärven etelärantaa. Entinen suomalainen Kolkkala on nykyään hiljainen pientalojen syrjäseutu. Kylässä on neuvostoaikainen rapistunut kauppa ja jonkin verran asutusta. Kolkkalasta on maantieyhteys Humalniemen (Jermilovo) aseman lähelle, radan yli ja edelleen Suomenlahden rantatielle.
Kolkkalasta kaakkoon sijainnut enti¬nen Lattula on nykyään neuvostoai¬kai¬nen pioneerileiri Kolosok, joka on rapistuneen näköinen mutta viime käynnillä edelleen vartioutu.
Lattula on keskellä metsää mutta Kuolemajärven rannan tuntumassa. Kylä sijaitsee melkein 3 km Kolkkalan kylän keskipisteestä kaakkoon. Lattulan ja Pentikkälän välissä sijainnut Hietanen oli ennen sotia yli 20 talon nauhamainen kyläkokonaisuus. Nyt se on lähes kokonaan tyhjillään.
Kolkkalaan on huonokuntoinen mutta ajokelpoinen hiekkatie Pentikkälästä luoteeseen tai Humaljoen rautatieasemalta, radan pohjoispuolelta koilliseen.
[muokkaa] Karjalainen
Lujki, Luzhki
Kaunis peltomaisema ympäröi tätä ”kaikkein karjalaisinta” Kannaksen kylää: tie kaartelee ja männyt ovat paksuja ja käkkäriä. Mutta neuvostojärjestelmä on jo raunioina: sovhoosin seinät raunioina ja metalliosat ruosteessa, entinen kauppa ilman ikkunoita ja ovia. Asukkaita on sentään muutamia: vanhoja mummoja ja pahasti päihtyneitä miehiä. Kylässä on päätien varrella keltainen Trakt-kauppa, joka on auki 10–19.
Kylän läpiajotien varrella on suurraivaaja Taavetti Inkisen muistoksi Suomen kaudella kohotettu, edelleen hyväkuntoinen muistokivi, jossa lukee ”Taavetti Inkisen työn muistoksi pystyttivät patsaan vuonna 1929 Viipurin läänin maanviljelysseura ja Kuolemajärven maamiesseura”.
Kylän pohjoispuolella on lisää neuvostoaikaisia raunioita.
[muokkaa] Rantatie
Suomenlahden rantatie Kuolemajärven pitäjän alueella on lähes asumaton, eikä siellä ollut Suomen kaudellakaan useita kyliä. Seutu kätkee Kannaksen suurimman salaisuuden, joka on edelleen kysymysmerkkien peitossa.
[muokkaa] Kipinolajärven asetehdas
Salainen, salaperäinen ja suljettu asetehdas on alkanut raottaa salaisuuden verhoa, mutta vain vähän. Venäläiset itse puhuvat tehtaasta ”avaruusrakettien” valmistajana. Pohjoinen alue, vuodesta 1992 hylätty ja käytännössä vartioimaton alue on paljastunut älypommien tuotantolaitokseksi. Eteläinen osa paljastaa ympäristökatastrofin.
Karjalan Kannaksen kolmen salaisimman kohteen joukossa neuvostoaikana ollut Kipinolanjärven asetehdas on edelleen piikkilankojen eristämä. Vapaan Venäjän oloissa seutuun pääsee kuitenkin jo varovaisesti tutustumaan. Toisin oli neuvostovuosina:
– Merikartoissa koko rantavyöhyke oli kiellettyä aluetta, ainoana kiellettynä rantaviivana Suomenlahden merikartassa.
– Koko rantatie oli suljettu, ja se oli päällystämätön, kuoppainen tie.
– Tehdas oli suojeltu korkealla puuaidalla, erillisellä sähköistetyllä piikkilanka-aidalla sekä vartiotorneilla, lampuilla ja mahdollisesti muilla suojauskeinoilla.
– Tehtaan luo johtava rautatie ja pohjoisen alueen tiestö on jätetty merkitsemättä kaikkiin karttoihin.
– Tehdasta ympäröivä seutu on ollut asumatonta, kylät on tyhjennetty.
Nyt koko tehdas saattaa jäädä ohikulkijalta huomaamatta. Keskeinen osa alueesta on kuitenkin huomiota herättävä: betonirakennelmia, risteys ja pääportti, pitkiä aitoja. Varsinainen tehdas on edelleen suljettu alue, eikä sinne pääse sisään.
Alueen eteläosassa on laaja hakkuuaukeata muistuttava tyhjä maisema. Sen selitys on salaperäisyyden verhon takaa osittain paljastunut: neuvostovuosina alueella tapahtui ympäristökatastrofi, joka tuhosi laajan alueen. Puhutaan fosforipäästöstä 1950-luvulla. Faktoja tapahtuneesta ei luonnollisesti ole saatavilla mistään.
Alueen pohjoispuolella on huomaamaton risteys, joka on merkitty vain kiellettyä ajosuuntaa osoittavalla liikennemerkillä. Tätä asfaltoitua tietä ei ole merkitty mihinkään karttoihin. Vajaan kilometrin päässä vastaan tulee (karttoihin merkitsemätön) rautatie ja sen jälkeen hylätty vartiokoppi. Portti on kiinni, ja sitä on viime aikoina edelleen avattu ja suljettu. Portin takana on edelleen 500 metriä toiselle vartiokopille, joka on hylätty ja rikottu. Tämän portin takana oli sähkövirralla suojeltu salainen tukikohta, johon liittyy lisää salaisuuksia.
Vuonna 1991 tai 1992 hylättiin ilmeisesti kameralla varustettujen pommien rakentamiseen liittynyt tehdasalue metsän keskellä. Se on erillään varsinaisesta, aitojen takaisesta tehdasalueesta. Isot kaasusäiliöt, varastohallit ja myös tuotannolliset laitteet jätettiin luonnon armoille. Vandalisoinnin seurauksena maastoon viskottiin tietokoneiden osia. Erillisen matalan rakennuksen kellarissa viskottiin paperit lattialle ja kaikki jätettiin oman onnensa nojaan.
Vuoden 2002 lopulla julkaistiin Suomessa tästä alueesta muutama valokuva Se!-lehdessä. Seuraavana talvena, kevääseen mennessä, oli alueelta tehokkaasti poistettu kaikki kaasusäiliöt, tuotannolliset rakenteet ja muut ruostuneet metallirakenteet. Jäljelle jäi tyhjä kenttä. Miksi Suomessa julkisuuteen tullut alue haluttiin tyhjentää 10 vuoden hiljaiselon jälkeen?
Alueella on jäljellä iso varastohalli ja mielenkiintoinen matala rakennus. Vielä vuoden 2003 lopussa varastohallissa oli älypommien kuoria. Matalan rakennuksen kellarissa oli hujan hajan näiden kuorien sisällys: suuret määrät elektroniikkaa.
Suomenlahden ranta on asumatonta mutta mielenkiintoista. Päätieltä irtautuu muutama rinnettä alas kulkeva hiekkatie meren rannan suuntaan. Aiemmin täysin kielletty luonnonkaunis alue on jo venäläisten lomailijoiden löytämä. Rannassa telttaillaan ja poltellaan nuotioita.
Kipinolanjärven asetehtaan seutu ei ole mikään turistikohde, eikä siihen tule tutustua äänekkäästi tai huomiota herättäen. On suositeltavaa jättää porttien ja aitojen takaiset alueet omaan rauhaansa. Alueella on edelleen jatkuva vartio tehtaan portilla ja satunnaisemmin pohjoisella alueella metsän keskellä.
Vaikka kieltokyltit ovat ruosteisia ja neuvostoaikaisia, niiden katsotaan yhä olevan voimassa. On todennäköistä, että alueelta löytyneet ”turistit” viedään miliisin puheille. Tätä vaihtoehtoa emme ole kokeilleet, eikä sitä voi suositella!
[muokkaa] Kipinolanjärvi
Suuresta asetehtaastaan huolimatta Kipinolanjärveen pääsee vapaasti tutustumaan etelän kautta. Suomen kaudella järven ympärillä oli kolme kylää: Muurila, Inkilä ja Kipinola. Kaikki kylät ovat asumattomia, eikä yhtään taloa ole enää pystyssä.
Entinen Muurila on nyt tyhjä, mutta muutama kivijalka on havaittavissa. Muurilan tunnistaa vanhoista pihapuista ja niittyaukioista. Kylä sijaitsee saman rantatien varrella kuin asetehdas ja Seivästö. Kylässä oli yli 20 taloa ennen sotia.
Kipinolanjärven rantaan pääsee eteläkautta. Heti Muurilan kylän eteläpuolelta kääntyy itään ajokelpoinen hiekkatie, joka saavuttaa järvenrannan alle kilometrin päässä. Venäläiset lomailevat: telttailevat tai ainakin uiskentelevat usein hiekkarannan tuntumassa. Ehkä usein hiljaisempi on toinen järvenranta vajaa 3 km asfalttitieltä.
Inkilään ja Kipinolaan tie kääntyy pohjoiseen. Inkilä oli yli 20 talon kylä, jossa oli kansakoulu ja nuorisoseuran talo. Kylästä on jäljellä joitakin kivijalkoja. Noin 1,5 km risteyksestä pohjoiseen on kuusikuja, niitty ja kivijalka entisen Toivolan tilan seudulla.
Kipinolaan on huonokuntoinen tie 2,4 km risteyksestä pohjoiseen: se kääntyy vasemmalle. Perille voi olla helpointa kävellä. Kipinola oli runsaan 15 talon kylä. Osa taloista oli mäellä, joka on edelleen havaittavissa niittyjen, pihapuiden ja kulttuurimaiseman ansiosta. Mitään taloja tai asutusta ei alueella ole. Joskus venäläiset leiriytyvät täällä kesäisin. Järven vastarannalta näkyy salaperäinen asetehdas.
[muokkaa] Agricolan muistomerkki
Pamåtnik M Agrikole, Kyrönniemi
Suomen kirjakielen isä on saanut jälleen muistomerkkinsä sille paikalle Suomen kamaraa, jossa tämä kuoli 1557 saapuessaan Moskovasta rauhansopimus¬matkaltaan.
Aidan ympäröimässä kivessä lukee ”Tässä paikassa kuoli Mikael Agricola, suomalaisen kirjallisuuden isä 9. huhtikuuta 1557, Koiviston nuorisoseuran toimesta v. 1900”. Metalliaidassa on sama informaatio venäjäksi sekä suomeksi tieto ”vuonna 2000 patsas pystytetty uudestaan.” Viereinen puutalo on avattu syksyllä 2001 pienenä museotilana. Se on kuitenkin tyhjillään talvisin.
[muokkaa] Seivästö
Ozørki, Ozjorki
Tämä Kuolemajärven ainoa säilynyt rantakylä on pitkä kokoelma erityyppisiä taloja neljän kilometrin matkalla: etelässä venäläisten uusia datsoja, pohjoisessa on kylän keskus.
Kylän eteläisin talo on hurjan suuri, muurilla eristetty datsa, ja sen vieressä on sotamuistomerkki, joka julistaa ”ikuista kunniaa neuvostoarmeijan laivaston sotureille, jotka kaatuivat sodassa isänmaan puolesta 1939–1940”. Tosin isänmaa oli täältä kaukana idässä, ja soturit olivat ryöstöretkellä vieraalla maalla. Patsaan juuressa on ”Neuvos¬toliiton sankarin” Aleksadr Vasiljevits Shilovin (1915–1944) muistokyltti.
Samalla seudulla on Kannaksen isoimpiin kuuluvia venäläisiä datsoja korkeiden muurien takana ylhäällä mäen päällä. Ne piiloutuvat kesäaikana osittain puiden lehtien piiloon, mutta muina vuodenaikoina näkyy muurien yläpuolella jopa vartiotorneja. Näin tarkkaan ei vartioida edes vankiloita!
Kylään valmistui äskettäin kaunis ortodoksikirkko. Se sijaitsee kylän yläpuolella töyräällä. Kylän etelärajalta 700 metriä itään on päätien varrella maamerkiksi punavalkoinen majakka, tien vasemmalla puolella, kun ajetaan itään. Se ei kuitenkaan ole sama rakennus kuin historiallinen ”Seivästön majakka” vaikka onkin samalla paikalla.
[muokkaa] Pohjoinen Kuolemajärvi
Kuolemajärven pitäjän omituinen muoto tarkoittaa sitä, että myös seuraavat kylät kuuluivat pitäjään.
[muokkaa] Pihkala
Mamontovka, Mamontovka
Entinen Pihkalan kylä on kartalla merkitty Mamontovaksi. Sen alueella on vain satunnaista mökkiasutusta eikä mitään palveluja. Suomen kaudella kylässä oli kymmenkunta taloa.
[muokkaa] Iivanala, Kaukola, Kiskola, Knuutila, Mellola, Paavola, Varpulila
Kam[wevka, Kamyishevka
Pitkänomaisen Kaukjärven pohjoispään länsipuolella oli Suomen kaudella useita pieniä kyläkokonaisuuksia. Kylää kutsuttiin yleisesti myös (Kuolemajärven) Kaukjärveksi. Uudenkirkon puolella samannimiseen kylään kuului kymmenkunta erikseen nimettyä kyläkokonaisuutta.
Nykyään näiden kylien seudulla on yksi iso kylä. Sen alueella on useita 1970-luvulla rakennettuja kerrostaloja sekä torin ympärillä kauppa, kulttuuritalon näköinen hökötys ja postitoimisto. GSM toimii kylän alueella. Kylän itäpuolelta avautuu maisema järven vastarannalla sijaitsevaan Kamenkan sotilaskylään. Kylän pohjoispuolella on iso, ilmeisesti edelleen toimiva laaja ”eläinfarmi”.
[muokkaa] Summa
Summa
Legendaarinen Summa oli ankarien taistelujen tapahtumapaikka sotien aikana. Siksi kylästä ei ole jäljellä mitään, eikä se edelleenkään ole asuttu. Neuvostoaikana seudulle tosin annettiin nimi Soldatskoje.
Päätie Viipurin ja Uudenkirkon välillä kulkee yhden räjäytetyn bunkkeri¬alueen ohi. Siihen ovat pietarilaiset ”Karjalan palauttajat” kiinnittäneet muistolaatan, joka on tyypillistä ”venäläistä” koukeroista kieltä: ”Teille Jumalan suoman maallisen elontienne loppua saavuttamattomille ja armottomimman kenellekään tarpeettomimman sodan taistelukentällä kaatuneille – omistamme surumme ja ikuisen muistomme, Iko Karelija, Inkeri Liito 1991”.
Bunkkerien betoniin on kirjattu venäjäksi ”Kylä Summa 1939–1940”. Tien toisella puolella on myös pari tuhoutunutta betonibunkkeria. Tältä alueelta 900 metriä Viipurin suuntaan on tien itäpuolella hyvin säilynyt bunkkeri, jonka sisäpuolelle voi kavuta.
Tämän alueen eteläpuolella on kaksi neuvostoaikaista sotamuistomerkkiä. Valloittajat ovat kirjanneet muistolauseen ”Maan puolesta kaatuneille sotilassankareille v. 1939–1945”.
Vuonna 1995 paljastettiin Suomen valtion pystyttämä Summan muistomerkki Summan kylästä ja maantiestä itään. Se pystytettiin 204 Summan ¬alueelta ja Länsi-Kannakselta löydetyn tuntemattomaksi jääneen talvisodan sankarivainajan muistoksi.
Vuonna 2002 alettiin lisätä kieltotauluja Summan ja Kaukjärven alueille. Kämärän ja Kaukjärven tykistöammunta-alueen välissä ovat Mannerheim-linjan kuuluisat Miljoonakorsu ja Poppiuskorsu. Poppiuskorsu sijaitsee Kämärältä etelään kulkevan päätien varressa ruohottuneen mäen takana, ja sitä on osittain kaivettu. Miljoonakorsu sijaitsee täältä noin 700 metriä länteen.
Korsulle on vaikeasti löydettävä ajoreitti: Kaukjärveltä itään kulkevalta maantieltä ajetaan harjoitus¬alueen läpi 3,8 km pohjoiseen ja käännytään takavasemmalle hiekkatietä 300 metriä, käännytään oikealle ja jatketaan pohjoiseen 2,4 km. Korsu on risteyksestä 400 metriä länteen. Poppius-korsulta ajetaan etelään metsän läpi avoimeen maastoon ja käännytään etuoikealle edellä mainitulle hiekkatielle. Alueella saa olla silloin, kun teitä ei ole suljettu.
Miljoonakorsun sanottiin ¬maksaneen aikoinaan miljoona markkaa. Se on Kan¬naksen kookkain ¬betonibunkkeri, räjäytettynäkin massiivinen. Korsun päälle nostettiin kesällä 2006 ortodoksinen risti.
[muokkaa] Kämärä
Gavrilovo, Gavrilovo
Kuolemajärven pitäjän pohjoisosissa, Pietarin rautatien varrella on nykyään iso kylä ja rautatieasema. Se on radanvarren suurimpia asutuskeskuksia, jossa on useita asuinkerrostaloja, pientaloja ja kauppoja radan eteläpuolella. Radan pohjoispuolella on datsoja.
Kylän elinkeino on sorankäsittely, jota harrastellaan kylän eteläpuolella molemmin puolin rautatietä. Tosin melkein kaikki rakennukset ovat raunioina. Se ei kuitenkaan tunnu estävän venäläisiä rikkomasta lisää – soraa!
Kämärässä on betonielementtitalojen keskellä kauppa.
