Karjalaisia kertomuksia
WikiKarelia
Tähän osioon sijoitetaan tilapäisesti erilaisia karjalaisia kertomuksia. Ne voivat käsitellä esim. kotiseutua, Karjalassa tapahtuneita tilanteita, tilaisuuksia, sattumia, mitä elämän aluetta tahansa.
WikiKarelian kehittyessä kertomukset sijoitetaan joko paikkakunnittain tai aihe-alueittain oikeille paikoille.
Leo K Tossavainen
Kiertopalkinto pistooliammunnassa
Lahjoittanut J. A. Lithén
Helmikuun auringossa tämä pokaali säteilee yhtä uljaasti kuin 1930-luvulla, jolloin suurella ihailulla tutkin sitä isäni SK-arsenaalin vieressä, ja lienen 1932 tienoilla – jolloin tämä aarre tuli pysyvästi kotiimme – tavaamaankin opetellut sekä samalla perehtynyt sotilasarvoihin, kuten korpraali, alikersantti ja kaiken huipentumana vääpeli!
Kun tuo palkintopokaali nyt heijastaa auringon valoa, on se samalla kuin heräteviestiä lähettävä radiomajakka, joka loihtii vastaanottajan, katsojan muistiavaruudesta esille teräväpiirto-TV:n ja HIFI-radion tasoisia kuvia ja ääniä; kokonaisia ohjelmapätkiä, nauhoja – ihmisistä, tilanteista, tapaamisista, tapahtumista, kertomuksista, tarinoista – aivan kuin eilispäivänä koettuina!
Kauniisti kaiverrettuna luen vuosilta 1926-32 voittajien nimiä: Mälkönen E., Uosukainen L., Forss K. ja sitten lopulta 1932 vääpeli Tossavainen O. – omakseen.
Ja sitten lahjoittaja: 4-vuotiaalle vaikeasti tavattava J. A. Lithén, vielä tuon kummallisen heittomerkin kanssa!
Äyräpään Pölläkkälän tehdasyhdyskunnan A. Ahlströmin laitosten isännöitsijä, todellinen patruuna oli tämä pokaalin lahjoittaja. Monessa mukana ja kaikkea hyvää tukemassa. Kansakoulurakennukset kauniit, hyvässä kunnossa, ei homeongelmia! Eläkkeellä olevan opettajapariskunnan pihan hiekoitetut kävelytiet haravoitiin lähes päivittäin; olipa siinä pariskunnan soma kävellä hopeapäisine keppeineen. Ei ollut edes kateutta luontaiseduista!
Nämä maininnat siltä varalta, että jollakin arv. lukijalla ’kolahtaa’ ja syntyy ehkä tarve omien muisteluidensa esilletuomiseen! Kun nykytekniikka ei vielä kykene siirtämään yksilön muistilokeroista tietoja ja esityksiä suoraan ´mediaan` eli levylle, nauhalle, kuvaruudulle, lienee ainut keino raapustella kynällä ja sitten turvautua nöyrästi sopivan ’komputeri-Liisan’ apuun ja postittaa sen jälkeen lehdelle.
No niin, nuoren ihmistaimen mieleen jäi siihen aikaan – kun ei ollut riesana tätä kaiken kattavaa häiriösaastetta – ihmeellisen selvästi muistoja tilanteista ja kertomuksia, joista joitain voisi poimia esille. Olisiko sellainen talvinen matka Vuoksenrannan Kaskiselkään oikeaa Joulupukkia tapaamaan – Vuosalmen yli viitoitettua reittiä ja sitten Chevroletin lokasuojat vipattaen kujasia pitkin lopulta Kiurun mummolan pihapiiriin.
Tarina Muolaan morsiamen koettelemuksista ennen avioliiton auvoa – monimuotoinen, monivaiheinen. Vuosien saatossa moneen kertaan kuultuna aina vähän laajentuen ja dramatisoituen. Taitaa olla pakko laittaa kahteen tai kolmeen jaksoon, ei ollut naimisiinmeno silloin ihan yksi-oikoista! – Aika näyttää, onko tähän kirjoituspuuhaan voimia ja onko siihen ’sosiaalista tilausta’.
Leo K. Tossavainen Äyräpään poika Vantaa
JK
Näillä seuduilla asuneet ja toimineet maamiehet, rahdinajajat, uittomiehet, lautatarhan taaplaajat, konttoriväki, metsäherrat, opettajat, hengellinen ja maallinen virkamiehistö – kaikki – miehet, naiset, lapset ja kotieläimet ovat näitä seutuja kotinaan pitäneet. Suomen tasavaltaa asuttiin ja rakennettiin, kohta toki myös viimeisen päälle puolustettiin. Toki suomalaisina itseämme pidettiin!
Jos olisi kuultu väkivaltaisesta omaisuuden ryöstöstä, olisi kyllä tiedetty, kenelle omaisuus tulee palauttaa. Tämä väki – kiitos jo meidän mainion kansakoululaitoksemme – tuntee hyvin kaikki historian rajankäynnit – ja tietää, että kyse on ollut kahden imperialistisen voiman, Ruotsin ja Novgorodin valloitus- ja alistushaluista ja törmäyskurssista. Suomen heimot kärsijän asemassa, eivät riita- eikä sopimuskumppaneina.
Tarton Rauha sen sijaan solmittiin sitten lopultakin itsenäisen Suomen Tasavallan ja juuri muodostuneen NL:n kesken ja rajat määrittyivät olennaisesti ja asiallisesti suuriruhtinaskunnan linjojen mukaan. Vienan ja Aunuksen alueet, heimot jäivät ns. Venäjän-Karjalaan ja Inkerinmaa tosi pahaan rutistukseen. Itke Inkeri!
Tämän väestön osittaisen tuhon ja rippeidenkin hiipumisen tunnemme hyvin. Viime kädessä on aina kysymys siitä, hyväksyykö länsimainen ihminen henkeä ja omaisuutta loukkaavan väkivallan käytön. Ja varsinkin siitä, hyväksytäänkö väkivalta täysin hiljaisesti siihen alistuen erityisesti silloin, kun se on ollut ylivoimaisen murskaavaa. Hiljainen hyväksyminen johtaa taas tielle, jonka päässä ovat kaasukammiot ja vankileirien saaristot.
Useimmat suomalaiset eivät tällaista hyväksyntää halua antaa – ellei muuten, niin kunniamme tähden.
Ja vielä: Saksan talouden merkittävänä henkireikänä parin vuosisadan ajan ovat olleet Hollannin satamat ja sinne johtavat liikenneväylät. On pidetty luonnollisena tavaran virtaa Hollannin läpi ilman, että maata olisi pitänyt sen takia valloittaa. Ja ah, kuinka paljon vaivattomampaa!
Saksan kauppa on kukoistanut ja Hollanti on tästä saanut oman siivunsa. Miksei näin voisi olla myös Karjalan kannaksen osalta ilman, että Stalinin perillinen yhä aina vaan pitää koko kannasta hallinnassaan? Kyllä kaasu ja öljy mukavasti – sopuisaa korvausta vastaan – kulkisi vuokramaallakin. Eipä tuo kaasun meno maanalaisessa putkessa Vuosaaren laitoksille ihan tästä kortteerini ohi tunnu mitenkään edes häiritsevän.
Jokunen aika sitten Karjala Liiton jäsenistön huomiota on monin keinoin pyritty ohjaamaan sivuraiteille ja epäolennaisuuksiin. Pyritty luomaan sellainen käsitys, että ’palauttajat’ eivät olisikaan karjalaisen kulttuurin ystäviä! Täysin perusteetonta, mieletöntä ja hirvittävän vahingollista vastakkainasettelua on tällainen vihjailu.
Kahden kadonneen suurvallan – Ruotsin ja Novgorodin, Tsaarin Venäjän – rajasopimusten analysoinnilla on monesti haluttu hämärtää meidän omaa, Suomen Tasavallan historiaa!
Historiasta puheen ollen on syytä todeta, että palautuksen soihtua kantavilla lienee useillakin merkittävän laajat tiedot Suomen Suvun vaiheista, vaelluksista ja kohtaloista, tämä kattaen Vienan, Aunuksen, Inkerin, Tverin, Ruotsalaismetsät ja Delawaren jokisuiston Amerikan Intiaanialueella; - niin Novgorodin kuin kansallisistakin lähteistä.
Tunnemme 1900-luvun alun Suomen. Nuorison parhaimmiston palavan halun tukea Vienan rahvaan nousua ja auttaa Aunuksen ’harmaasilmä-pirttien’ väkeä parempaan, vapaaseen elämään. Voimat eivät riittäneet ja ennen kaikkea, aika oli jo silloin 1919-20 ’ajanut ohi’.
Ruotsin eräät valta- ja suuruudenhullut kuninkaat tapattivat kansalaisiaan ja varsinkin esi-isiämme ympäri Keski-Eurooppaa, aina Pultavaan saakka. Samalla Viena ja Aunus jäivät oman onnensa nojaan, jonka tuloksena nämä alueet joutuivat aste asteelta venäläistymään. Tämä ns. Venäjän-Karjala elää omaa elämäänsä Venäjän hallinnon alaisuudessa ja vastuulla. Siihen emme millään muotoa ole halunneet pienimmässäkään määrässä kajota. – No, tosin lyydiläisten seuran kautta on toimitettu aapiskirjoja Kuujärven kunnaiden lapsille, joita vielä vähäinen määrä lienee.
Olemme keskittyneet tämän tynkä-Suomen asioihin ja sen eheyttämiseen ja kokonaiseksi saattamiseen. Kartta kertoo, kuinka rujo maamme on tältä osin! Näin Laatokan rannoilla, Karjalan kannaksella, Petsamossa ja Paanajärven seuduilla, Sallan alueella!
Eihän tällaista väkivallantekoa – ja sen jatkumista! – joka ruhjoo kansan kotiseudut ja talousalueet, tulisi 2000-luvun Euroopassa sallia! Parlamentit ja EU, herätkää! Vaikka karjalaisuus meillä siirtoväessä elää ja voimistuu, niin silti olemme maaton heimo! Omaa maata me kaipaamme, toisen omaa emme havittele! Rajat toki madaltukoot, mutta ennen kaikkea olkoot ensin oikeilla paikoilla.
Toiveemme epärealistinen? Kun nuorisojoukko lähti 1914-16 Saksaan, oli ajatus itsenäisestä Suomesta heille vain unelma Laatokan kuohuissa. Ja kuitenkin: Se toteutui.
