Rymistely ja hymistely

WikiKarelia

Viimeaikaisessa mielipidevaihdossa (vuosi 2007) on ollut suosittua esittää, että rymistellään ulkopolitiikassa. Erityisesti puolustusministeri Jyri Häkämies sai kovasti tällaisia moitteita USA-puheestaan.

Rymistellä-sana näyttää sopivan lähes paikkaan kuin paikkaan. Lexsee antaa sanalle seuraavan tyyppisiä synonyymejä: jyrinä, jyske, karjaisinta, karjua, kumu, möly, möykkä, möyrytä, mylviä, nauraa makeasti, pauhu, pauke, ärjäistä, ärjyä, huutaa. Valinnanvaraa siten on, eikä pääosin kovin positiivista.

Netistä löytyy erilaisia rymistely-tilanteita: - Coulthard aikoo rymistellä (mtv3). - Jarkko Ruutu aikoo rymistellä maltilla (mtv3). - Saadaan rymistellä vanhoilla neuvosto-ompelukoneilla. Niitä saa polkea kuin jalkaprässiä. - ... välkkynyt kuva omasta "höökivaunusta" jolla voisi rymistellä kotonaan metsätietä pitkin. - Kivompaahan se on juoda rymistellä ja nukkua pitkään kun rähkiä töissä. - Excursionilla voit meloa, surffailla ja rymistellä kivikkoisissa vesissä huoletta. - Innokkaimmat hillastajat saattaisivat mennä rymistellä suolle.

Näyttää siltä, että käytännössä Venäjään kohdistuva ”rymistely” on pahasta. Suomessa on paremminkin totuttu hymistelemään ja luimistelemaan Venäjän, Venäjä-haasteiden ja Venäjä-mahdollisuuksien kanssa. Puheet on haluttu kääntää kaikissa asioissa positiivisiksi ja negatiivisista ilmiöistä on vaiettu tai niitä on vähätelty.

Kaikki Venäjään suuntautuva kritiikki tai arviointi ei kuitenkaan ole rymistelyä. HS:n 07.09.07 mukaan: - EU-maiden ulkoministerit vaativat unionilta entistä suurempaa yhtenäisyyttä Venäjän edessä. Venäjän koventuneet suurvaltapuheet ovat alkaneet huolestuttaa EU-maita ympäri unionin. "Tänään näytti siltä, että (kokouksessa) oli paljon Suomi-henkisiä (EU-maita)", Tiilikainen sanoi epävirallisen ulkoministerikokouksen tauolla.

Ulkoministerin Ilkka Kanervan poliittinen valtiosihteeri Teija Tiilikainen ei siten rymistellyt, vaikka toikin Venäjästä kriittisen mielipiteen esille. Ehkä syy oli se, että hän siteerasi ulkomaisten ministerien mielipidettä, ei suomalaisten. Mikä on muualla sallittua, ei ole Suomessa sallittua.

USA:n suuntaan saa ilmeisesti myös rymistellä. Presidentti Tarja Halonen totesi 21.09.04 YK:ssa USA:n Irak-hyökkäyksen laittomaksi: "Osa jäsenkunnasta turvautui voimatoimiin, jotka eivät olleet kansainvälisen oikeuden mukaisia". Hän siten tuomitsi USA:n laittomaksi hyökkääjäksi. Oliko siinä jonkinlainen vertaus Neuvostoliiton talvisotahyökkäykseen, jonka Kansainliitto tuomitsi 1940 ja erotti Neuvostoliiton jäsenyydestään?

Suomalaiset eivät ilmaisseet presidentti Halosen rymistelevän, kun hän sanoi Pariisissa IFRI:ssä (Ranskan ulkopoliittinen instituutti) 01.03.2005 pitämässään puheessa, että Suomi oli sotiin syytön ja kävi erillissotaa. Hän puheessa siten nimesi Neuvostoliiton hyökkääjäksi. Kun kerran sota alkoi, eikä Suomi ollut hyökkääjä, niin silloinhan hyökkääjänä oli se toinen osapuoli.

Venäjällä tämä puhe taidettiin ottaa pahana rymistelynä. Ei sitä ryminää aiheuttanut varmastikaan itse puhe niin paljon, vaan sen julkaisuajankohta. Parin päivän kuluttua puheesta oli Karjalan palautus –kirjan julkaisutilaisuus.

Presidentin puhe ja Suomen ulkopolitiikan ja historian kannalta ratkaisevan tärkeä Karjalan kysymys tulivat samanaikaisesti esille. Saattoiko se olla pelkkä sattuma? Tästä seurasi Venäjällä tiukka keskustelu ulkoministeri Sergei Lavrovia myöten ja Vladimir Žirinovski järjesti jopa mielenosoituksen, jossa Karjalan maat kiistettiin Venäjän maiksi.

Neuvosto- ja Venäjäsuhteita on leimannut aikaisemmin vahva hymistely. On puhuttu poliittista liturgiaa, jolla ei ole ollut juuri todellisuuspohjaa. Keskinäiset suhteet on kääritty lahjapaperiin ja pumpuliin. Kaikki on ollut hyvin, sotakorvauksetkin olivat siunauksellisia, vaikka ne lahjoitukset hyökkääjälle olisivatkin nykyrasitteena noin 60 mrd. euroa.

Olemme ylimpiä ystäviä ja täydellinen luottamus vallitsee maitten välillä. Normaalisti ihminen ajattelee, että luottamus menee, kun toinen hyökkää, ryöstää, tappaa ja vie maata. Niin se politiikassa ajatuksen sisältö muuttuu.

Valheellisilla puheilla ja vakuutteluilla on kuitenkin tapana sattua omaan nilkkaan. Niin on käynyt Suomellekin. Kun rehellisyys ja tasa-arvo maitten välisissä keskinäisissä suhteissa unohdetaan, syntyy käsittämättömiä toimenpiteitä. Yksi outous on ns. lähialueyhteistyö. Suomi on lahjoitanut eri muodoissaan 1.3 mrd. euroa, joidenkin lähteiden mukaan noin 2 mrd. euroa, pääasiassa Venäjälle. Miksi?

Vielä suurempi miksi on se, miksi Suomi yhä lahjoittaa erittäin rikkaalle Venäjälle joka vuosi kymmeniä miljoonia. Miksi Suomi maksaa Saimaan kanavasta vuokraa, mutta venäläiset rekat pääasiassa kuluttavat suomalaisia voimavaroja läpiajollaan maksamatta mitään? Saimaan kanavan kapasiteetista Suomi käyttänee noin 5 % eli maksamme venäläisten kuljetuksista.

On itsensä pettämistä olla ilahtunut siitä, että kauttakulku on valtavasti lisääntynyt, kun sen seuraukset ovat vain negatiivisia. Tiestön kuluminen, valtavien, tahallaan tuotettujen rekkajonojen hoitaminen, onnettomuusriskien lisääntyminen, liikenteen ja saasteiden lisääntyminen. Voisi hyvin sanoa, että Venäjä on rymistellyt rekoillaan perusteellisesti Suomessa ja suomalaiset ovat hymistelleet ja luimistelleet.

Milloinkahan hymistely loppuu Nord Stream –kaasuputken osalta? Pääministeri sanoo, että kyseessä on vain ympäristökysymys. On se erittäin vahvasti sitäkin. Mutta se on samalla turvallisuuskysymys ja valtionalueemme suvereenisuus-kysymys. Lentokoneiden eksymistä Suomen alueelle valvotaan tarkasti, mutta valtiojohto ei ole huolestunut siitä, että vieraan vallan sukellusveneet ja pinta-alukset sekä lukemattomat tekniset seurantalaitteet alkavat täydellisesti ja tietoisesti valvoa koko Suomenlahtea.

Keskustelukulttuuri on kuitenkin onneksi muuttumassa. Asiallinen kritiikki ja tosiasioiden esille tuominen ei enää ole rymistelyä, vaan sen arvo asioitten selvittämisen näkökulmasta nähdään. Häkämies olisi voinut käydä USA:ssa puhumassa yhden hymistelypuheenvuoron lisää, jolloin amerikkalaiset olisivat voineet todeta, että vieläpä ovat suomettuneita nuo suomalaiset, sinne ovat jääneet kylmän sodan poteroihin. Ei puheessa mitään ihmeellisyyksiä ollut, siinä oli vain aikaisempaa rehellisempää asioitten esille tuomista.

Rymistely, mitä sillä kukin politiikassa onkin ymmärtänyt, on ollut vahvasti kiellettyä itänaapurisuhteiden osalta, samoin totuuden puhuminen. Poliittisen eliitin toimesta on luotu joukko kanonisoituja totuuksia, joita kaikki ovat saaneet toistella turvallisesti. Jos toistelussa tekee itsensä suorastaan koomiseksi, se on ollut hyväksyttävää.

Voiko muutoin ilmaista esim. sitä väitettä, että Suomen ns. sotasyyllisiksi tuomitut eivät menettäneet mitään, eivät varsinkaan kunniaansa? Eikä Suomi ollut sotiin syyllinen. Miten niin ei ollut, kun Pariisin rauhansopimus todistaa siitä annetun lain kanssa Suomen syylliseksi? Ja mistä lähtien suomalaisen tuomioistuimen antamat ankarat rangaistukset ovat olleet kunniakirjoja?

Kun katsoo presidentti Risto Rytin muistomerkkiä Helsingin Hesperia-puistossa, tulee väkisinkin mieleen, että taiteilijalla on ollut suuria ristiriitoja keksiä, miten ihmeessä hän kuvaa syytöntä syyllistä ja väärin tuomittua, mutta lain ja tuomioistuimen mukaan sotasyyllistä.

Muutos ilmapiirissä on jo tapahtunut. Suomessa media on ryhdistäytynyt ja kirjoittaa useimmista asioista niiden oikeilla nimillä. Mielenkiintoinen esimerkki tästä on sota-urho Rymy-Eetun, todellisen rymistelijän, uusi tuleminen Suomen Kuvalehteen. Sellaisen sarjakuvan uudelleen herättämistä ei olisi voinut uskoa vielä jokunen vuosi sitten.

Vanhoille hymistely-poliitikoille onkin kauhistuttavaa, että puhutaan rehellisesti ja avoimesti. On tullut aika, jolloin suomalaisten ei enää tarvitse hymistellä ja luimistella korvat supussa peläten, mitä tässä oikein uskaltaa sanoa.

Poliittinen keskustelu on saanut uusia ulottuvuuksia, kun kanonisoiduista totuuksista on siirrytty jopa substanssipohjaiseen keskusteluun. Nyt puhutaan Natosta sen oikealla nimellä. Puhutaan jopa turvallisuusvajeesta. Ei ehkä vielä yhtä selvästi kuin Norjan puolustusvoimien komentaja, mutta ero aikaisempaan on suuri.

Venäjästä uskalletaan sanoa, että se on meille mahdollisuus, haaste ja uhka, kaikki yhtä aikaa. Keskustelusta varmaankin rymistely-sana jää pian pois. Kun ei hymistellä, rymistellä, eikä kanonisoida, puhutaan itse asiasta. Vain sellainen keskustelu vie kehitystä eteenpäin.

Tällä hetkellä meillä on enää poliittinen sektori, joka näyttää pääosin pelkäävän substanssikeskustelua muutamista asioista, kuten sotasyyllisyydestä, asekätkennästä, pakkoluovutettujen alueitten palautuksesta, pankkikriisistä, KGB-yhteistyöstä. Vai onko teistä joku tavannut tunnetun poliitikon, joka julkisessa puheessaan olisi käsitellyt Karjalan palautuksen substanssia? Sellaista ihmettä ei vielä ole tullut vastaan. Ihmeitten aika ei ole ohitse. Sekin aika vielä tulee, signaalit ovat siihen suuntaan hyvin selvät. Takinkääntöviikkojen ajankohtaa ei tiedetä, mutta se lähenee.

Suomen valtionjohdolla on mahdollisuus sekä kotimaassa, EU:ssa että Euroopan Neuvostossa tuoda näitä sodanjälkeisiä asioita esille ja tarjota niihin rakentava, kaikkia hyödyttävä win-win –ratkaisu. EN on tähän tuonut vahvan substanssipohjan totalitarististen kommunistihallintojen tuomitsemisella 25.01.2006.

Asioiden käsittely totuudenmukaisesti ei ole hymistelyä eikä rymistelyä. Se on vankka pohja, jossa luottamus rakennetaan vanhojen asioitten korjaamisella ja win-win syntyy mittavasta luottamuksen herättäneestä yhteistyöstä.