SUOJÄRVI
WikiKarelia
[muokkaa] Yleistä Suojärvestä
Kokonaispinta-ala 1939: 3688,4 km²
Maapinta-ala 1939: 3474,3 km²
Asukkaita: 1939: 14 414
Asukastiheys 1939: 4,1/km²
Kyliä: 28, näistä nyt asuttuja: 7
Suojärvi oli Suomen Karjalan laajin kunta ja sellaisenaan suurin menetys sotien jälkeen. Suojärven väestöstä muodostui Viipurin läänin viidenneksi suurin pakolaismäärä pitäjittäin tarkasteltuna. Suojärvi oli rajakarjalaisuuden ja ortodoksisuuden tärkeimpiä edustajia Suomen Karjalassa. Ennen talvisotaa kunnan kehitys oli juuri päässyt vauhtiin.
Entinen Suvilahden kylä on nykyään Karjalan tasavallan suurimpia kaupunkeja, kun siihen lasketaan entisen Kaipaan lähiö. Suojärvi on tärkeä rautatieristeys, mutta vuoden 2005 asussa Karjalan rumimpia kaupunkeja.
[muokkaa] Suojärven historia
Suojärvi joutui osaksi tsaarin Venäjää Uudenkaupungin rauhassa, ja 1760 Suojärvi annettiin lahjoituksena kreivi Buturlinille, osana venäläistä maaorjuusjärjestelmää.
Myöhemmin pitäjä siirtyi kreivitär Anna Orloville, joka perusti Annantehtaan rautaruukin vuonna 1809. Kukoistuskautenaan tämä Annantehdas kasvoi Suomen suurimmaksi masuuniksi, joka työllisti suoraan ja välillisesti tuhansia ihmisiä.
Tehdas lopetti toimintansa 1900-luvun alussa, jolloin valtaosa väestöstä oli jälleen maatalouselinkeinon parissa. Suomen itsenäistyttyä Annantehtaan alue siirtyi Suomen valtiolle.
Maatalouden kehitystä jarrutti pitkään lahjoitusmaajärjestelmä, joka purettiin lopullisesti Suojärvellä vasta 1920-luvun alussa, viimeisenä koko Karjalassa. Kerrotaan, että Suojärven asukkaista muutama talollinen ei kokonaan ehtinyt lunastaa valtiolta omia maitaan, ennen kuin Stalin lähetti omat soturinsa niitä itselleen anastamaan.
Suojärvi oli pitkään harvaan asuttu ja eristäytynyt alue, jossa säilyi vanha, karjalainen ja ortodoksinen elämäntapa. Itsenäisyyden alussa todettiin suojärveläisten säilyttäneen aidon karjalaisen perinteensä, jossa oli runsaasti venäläisiä vaikutteita.
Tietokirjoissakin käytettiin värikästä kieltä: ”suojärveläiset ovat hyvin vanhoillisia, vastustavat uudistuksia ja parannuksia, noudattavat taikauskoisen tarkoin kaikkia vanhoja menoja.” Tieverkko oli harva ja uutuudet kulkeutuivat hitaasti syrjäisiin kyliin. Tilanne muuttui vasta, kun rautatie valmistui 1920-luvun alussa.
Suojärvi oli pitkään lähes täysin ortodoksinen pitäjä. Siellä oli kaksi seurakuntaa, Suojärven ja Annantehtaan seurakunnat. Suojärven seurakunnan pääkirkko oli Varpakylässä ja toinen kirkko Leppäniemessä.
Varpaniemessä oli myös toinen kirkko ja eri kylissä kahdeksan tsasounaa. Annantehtaan pääkirkko oli Karatsalmen kylässä, muissa kylissä oli yhdeksän tsaounaa. Näistä 21 kirkosta ja rukoushuoneesta kerrotaan säilyneen vain Kaitajärven ja Hautavaaran tsasounat, nekin asuinkäyttöön muutettuina.
Luterilaisuus ”saapui Suojärvelle junalla” sen jälkeen kun rautatie Suojärvelle oli vedetty 1920-luvun alussa. Luterilaisia kirkkoja ehdittiin rakentaa kaksi: Suvilahteen ja Kuikkaniemeen. Näistä Kuikkaniemen kirkko on pystyssä, nyt ortodoksiseen asuun muutettuna.
Yhteyksien myötä Suojärven valtavia raakapuuvaroja pystyttiin nyt hyödyntämään, ja suuri määrä sahoja ja tehtaita alkoi kohota pitäjään. Töihin muutti väestöä myös Kanta-Suomesta, ja kehityksen ja ihmisten mukana uusi elämänmuoto valtasi alaa: vähitellen vanhat tavat ja uskomukset alkoivat jäädä ja unohtua.
Suojärvi vaurastui nopeasti. Teollisuuslaitoksia olivat Aunuksen Puuliike Oy:n omistamat Kaipaan, Lapinjärven, Lietteen ja Litsman sahat, The Wiborg Wood Companyn omistamat Suojärven saha sekä Suojärven puuhiomo, kartonki- ja laatikkotehdas sekä Torasjoen Saha Oy:n sahat Torasjoella, Kotajärvellä ja Piitsojalla.
Nykyinen Suojärvi on samannimisen piirin keskuskaupunki. Suomen kaudella se oli nimeltään Suvilahti, ja siitä oli tullut rautatien myötä koko kunnan keskus. Osittain entiselle joutomaalle oli ehditty rakentaa muutama julkinen rakennus. Talvisodan alkua pelättiin, kun rajalla alkoi näkyä venäläisten liikehdintää.
Talvisodan alussa puna-armeijan 56. divisioona eteni Hyrsylän Mutkan läpi Suvilahteen, järven pohjoispuolella 139. divisioona eteni Varpakylän yli Aittojoen suuntaan.
Kun sitten sota oli syttynyt, suomalaisjoukot joutuivat tuikkaamaan Suvilahden ja Kaipaan puutalot tuleen. Suvilahdella säilyi kymmenkunta suomalaiskauden kivitaloa. Suomalaiset joutuivat luopumaan Suvilahdesta ja koko Suojärven alueesta jo 2.12.1939.
Suomalaiset vetäytyivät jo seuraavana päivänä Suistamon puolelle Kollaanjoelle, mihin muodostui koko sodan kestänyt puolustuslinja. Pohjoisessa taistelut siirtyivät Tolvajärven seudulle.
Talvisota oli Suojärvelle hyvin ankara kokemus. Hyökkäävä puna-armeija ylitti valtakunnanrajan heti sodan ensimmäisenä päivänä. Hyrsylän Mutkan väestö joutui venäläisten mottiin, ja alueen koko väestö vangittiin.
Ennen asukkaiden siirtämistä leireille miehitetyllä Suojärven alueella toteutettiin neuvostojärjestelmän mukaisia yhteiskunnallisia muutoksia. Miehitetylle alueelle jääneet suojärveläiset joutuivat myös pakkotyöhön rakentamaan Petroskoista Suojärvelle yhdistyvää rautatielinjaa.
Yhteensä Neuvostoliitto vangitsi 1903 suojärveläistä ja siirsi heistä suurimman osan 5.–11. helmikuuta 1940 kahteen keskitysleiriin: Interposolkan entiseen luostariin sekä Kontupohjan länsipuolella Santalanjärven rannalla sijaitsevaan Kaimaojan siirtoleiriin.
Suomalaiset tutkijat ovat kutsuneet näitä leirejä nimenomaan siirtoleireiksi. Monia lapsia kuoli jo kuljetuksen aikana, jolloin pakkasta oli 30 astetta. Monet kuolivat leireillä.
Interposolkan vangit pääsivät tynkä-Suomeen 25.5.1940, Kaimaojan vangit 30.5.1940. Suojärven miehityksen aikana kuoli 19 siviilisotavankia, siirtoleireillä kuoli 62 ihmistä, paluumatkalla kahdeksan ja karanteenileirillä Helsingissä vielä parikymmentä.
Kolme leirillä vangittua suojärveläistä jäi palauttamatta Suomeen, mutta seitsemän suojärveläistä perhettä lapsineen jäi Neuvostoliittoon rakentamaan proletariaatin diktatuuria. Yhteensä 61 vankia jäi Neuvostoliittoon vapaaehtoisesti. Episodin loppuhuipentuma oli Valtion poliisin suorittamat kuulustelut, joiden aikana paljastettiin neljä vakoilijaksi Suomeen tullutta kommunistia.
Jatkosodassa suomalaisten eteneminen omien alueiden vapauttamiseksi pysähtyi elokuussa 1941 kovaan vastarintaan. Karjalan Armeija aloitti hyökkäyksen Suojärven valtaamiseksi 19.8. ja muutaman päivän kuluttua ylitettiin Suomen raja Aunuksen puolelle.
Tämän rajanylityksen aikana lausuttiin Tuntemattoman Sotilaan kuolemattomiksi tehdyt sanat: ”Täl hetkel Hietasen poika astus ulkomail”. Kun taistelut ja asemasotavaihe siirtyivät itään, suojärveläiset pääsivät kotiseudullensa jälleenrakennuksen pariin.
Perillä odottivat synkät tosiasiat: peräti 70 prosenttia rakennuksista oli tuhoutunut, osa vasta venäläisten vetäytymisvaiheen aikana poltettuina. Vain vajaa 65 prosenttia suojärveläisistä malttoi palata kotiin, mutta peltopinta-alasta saatiin käyttöön 93 prosenttia.
[muokkaa] Suojärven asutus
Sotien jälkeen Suojärvi muuttui täysin. Pitäjän 28 suomalaista kylää katosi kartalta, ja tilalle tuli kymmenkunta uutta kylää, vain osittain vanhoille paikoille. Suvilahden seudusta tuli nyt Suojärvi, joka kattaa monta vanhaa kylää, lännestä itään ne ovat: Liete, Suvilahti, Välikylä ja Kaipaa.
Suojärven itärannalla on Kuikkaniemi ja Leppäniemi, joissa on lähinnä mökkiasutusta eikä mitään palveluja. Lähes asumattomiksi ovat jääneet Suojärven länsipuolella ollut Karatsalmi eli Annantehdas sekä pohjoispuolella oleva Turhanvaara.
Vain yksi vanha kylä Suojärven välittömän rantaseudun ulkopuolella on asuttuina: Kaitajärvi eli nykyinen Toivola. Neuvostoaikaisia uusia kyliä ovat Aittojoki eli nykyinen Vegarus, Suojoki, Naistenjärvi ja Lahkolampi. Nämä ovat suhteellisen elinkelpoisia kyliä, koska niissä on yksi tai useampi kauppa.
Hyrsylän Mutkan alueella asuttuja kyliä ovat Hautavaara ja Hyrsylä mutta kummassakaan ei ole enää mitään palveluja. Suvilahden länsipuolella on Piitsjoki, jossa on rautatieasema. Vain seitsemässä nykyisessä kylässä on kauppoja.
Neljässä kylässä on rikottu neuvostoaikainen työpaikka: Karatsalmella pioneerileiri, Kaipaassa, Turhanvaarassa ja Kaitajärvellä kollektiivitilan navetat. Jäljellä on Suvilahden teollisuus, rajavartiosto ja tutka-asema ja Naistenjärven saha. Kymmenestä kylästä emme löytäneet välitöntä todistetta varsinaisista työpaikoista.
[muokkaa] Suojärven kulkuyhteydet
Suojärvellä on vain vähän asfaltoituja teitä. Suvilahdesta Petroskoin suuntaan on hyväkuntoinen asfalttitie. Sen sijaan Loimolan suuntaan tie on enimmäkseen pompottavaa hiekkatietä.
Suojärven ympäri ja Porajärven suuntaan tie on enimmäkseen hiekkatietä, ajokelpoista mutta ajoittain kuoppaista ja kuivalla kelillä pölyistä. Aittokoskelle (Vegarus) on hyvä ajokelpoinen tie, samoin Naistenjärvelle ja Suojoelle. Syrjäisiin entisiin kyliin ei kannata pyrkiä ilman maastoautoa.
[muokkaa] Suojärven luonto
Suojärvi oli ylivoimaisesti laajin Viipurin läänin pitäjä. Siellä on laajoja metsiä, isoja järviä, soita ja vaaroja. Maisemiltaan se oli korpea ja kangasta, mutta myös vesistöjä oli runsaasti. Pitäjän keskusjärvi on 20 km pitkä, kaksihaarainen Suojärvi.
Vaikka Suojärvellä on korkeusvaihteluita, maanpinnan yleiskuva on tasainen ja loivapiirteinen. Vaarat ja harjut näkyvät jo kaukaa ja niiltä avautuu laajoja maisemia. Moisseinvaara on tällainen perinteinen maisemapaikka, jonka harjalta avautui maisema yli koko Suojärven. Suomen kaudella kaksi kylää sijaitsi saaressa: Nilosaari Suojärvessä ja Salonkylä Salonsaaressa. Molemmat saaret ovat jääneet asumattomiksi.
=Suvilaht=i
Suojärvi
Suvilahti rakennettiin ennen sotia Suojärven pitäjän uudeksi keskukseksi. Nyt kylästä on kasvanut neuvostoaikainen Suojärven kaupunki. Se taistelee katastrofaalisen infrastruktuurin ja nousevan toimeliaisuuden välisellä epävarmalla vyöhykkeellä.
Kun suomalaiset vielä muistavat Suojärven karjalaisperinteitä, Seurasaareen siirrettyä komeaa karjalaistaloa tai Nurmeksen Bombaa (molempien juuret ovat Suojärvellä), käynti Suvilahdessa voi nykyään vain masentaa.
Suojärven keskusta on suorastaan surkea: sivutiet ovat erityisen huonokuntoisia, kuopat ovat syviä ja niitä on paljon ja kokonaisvaikutelma on ruma. Monen talvena lämmitys, putket tai sähköt ovat pettäneet useiksi päiviksi kerrallaan. Asukkaat ovat hytisseet kylmästä. Mutta lämpiminä kesäpäivinä kaupunki antaa itsestään parhaimman kuvan!
Suojärven pääkatu Gagarina kulkee rautatieasemalta suoraan itään aukiolle, josta risteytyy tie hotelleille, Petroskoihin ja pohjoiseen Kaipaan suuntaan. Tällä tiellä on muutama siisti rakennus ja useita kauppoja.
Muutoin Suojärvi on lähes kokonaan neuvostoaikana rakennettua kaupunkimaisemaa. Asukkaita on noin 11 600, joita työllistää eniten suuri vauras metsäyhtiö Zapkarelles. Muita työnantajia viime vuosina ovat olleet AREAL-saha, Suojärven metsäpiste, Suojärven kartonkitehdas, Kaipaan kanafarmi, veturikorjaamo ja palveluyritykset.
Suojärven posti on päätieltä syrjässä hotellin eteläpuolella ja auki yleensä ma–pe 9–18, la 9–14. Suojärvellä on kaksi yleistä saunaa. Kirjasto on arkkitehtonisesti kiinnostava ja sijaitsee Kosmos-elokuvateatterin takana. Pankkeja on Kaipaan suunnalla. Nämä kohteet on merkitty oheiseen karttaan.
Suojärven nähtävyydet ovat lähes olemattomia, ja ne liittyvät eittämättä suomalaisten omiin intresseihin (juuriin) alueella. Varsinaisia nähtävyyksiä on vaikea hahmottaa.
Karjala-hotellin pihalla on kirkon muistomerkki, jossa lukee ”Tällä paikalla sijaitsi Suojärven evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkko v. 1928–1939”. Muistokiven ovat pystyttäneet seurakuntalaiset. Hotellin kohdalla läheisen liikenneympyrän varrella on suuri Leninin patsas ja neuvostoliittolainen sotamuistomerkki ”Isänmaan puolesta kaatuneille 1941–45”.
Pääkatu on Gagarina, jonka varrella, noin 400 metriä rautatieasemalta, on pieni kirkko. Kaipaan suuntaan on radan pohjoispuolella, kunnantoimiston risteystä vastapäätä puistossa neuvostosankari Pjotr Tikiläisen (1921–41) patsas. Pohjoisessa on useita julkisia rakennuksia, kuten lasten taidekoulu 800 metriä liikenneympyrältä ja Kosmos-teatteri risteyksen luona 1,1 km liikenneympyrältä. Samaisen risteyksen ympärillä on kookas hirvimosaiikki.
Tämän vierestä Lenina-katua eteenpäin 300 metriä oikealla (ennen tehdasaluetta) on sauna ja uimala. Kaipaan alueella on lähinnä puutaloja.
Rantatie on rakennettu neuvostoajalla, ja läheiseen saareen on rakennettu silta. Pohjoisessa on uusi ortodoksikirkko, joka on valmistunut vuonna 2005. Sen lähellä on neuvostoaikaisia puutaloja ja rannassa on uimapaikka.
Koko Suvilahti tuikattiin tuleen puna-armeijan vyöryessä matkallaan valloittamaan Suomea joulukuussa 1939, mutta kivitalot jäivät tallelle. Osaa rakennuksista on muutettu ja jopa korjailtu, tosin lähinnä ei-venäläisten toimesta. Ainakin sairaalan ovat kunnostaneet virolaiset remonttimiehet.
Komein suomalaistalo lienee kunnantoimisto (kartalla nro 6), joka sijaitsee pienen kujan päässä, mäkeä ylös. Kolmikerroksisessa funkkisrakennuksessa on päätytorni ja siipi, jossa toimi paloasema.
Toinen kujan päässä sijaitseva suomalaistalo on uusi yhteiskoulu (nro 7), joka löytyy läheisen liikenneympyrän luota lähtevän kujan päässä. Koulu valmistui 1938, mutta sen pääty on avattu, siihen on tehty uusi ovi ja rakennuksesta on tehty kulttuuritalo. Nykyinen käyttötarkoitus ei ole tiedossa.
Matkalla kylpylähotellille on hallintorakennusta vastapäätä puutalo, joka on vanha pappilarakennus. Lähempänä hotellia vasemmalla puolella hienosti korjattu sairaala (nro 8), ja matkalla sinne risteyksessä vasemmalla jatkosodan aikana rakennettu sotilashallintorakennus (nro 9).
Sitä vastapäätä, risteyksen toisella puolella on Suvilahden kansakoulu (nro 10), joka toimi jatkosodan aikana yhteiskouluna. Sen vieressä on suomalainen puutalo, joka on siirretty tänne kaukaa: se oli Salonkylässä kansakouluna, ja nykyisin se on musiikkikoulu.
Rautatieaseman lähellä on funkkistyylinen kaupparakennus (nro 11), jota on 2000-luvulla kunnostettu. Lähellä entistä kirkkoa (nykyistä hotellia) on säilynyt vanha Leppäsyrjän osuusmeijeri (nro 12). Kaipaan suunnalla on säilynyt ainakin Kaipaan sahan savupiippu.
[muokkaa] Suojärven ympäri
Helppo päiväretki Suojärven ympäri antaa mahdollisuuden käydä entisen loiston päivien muistorikkailla paikoilla, joissa Suojärven pitäjä kehittyi osana Suomea. Nykyään lähes kaikki kylät ovat kuolemassa ja seutu on hyvin hiljaista. Uimatauot tai jopa leiriytyminen ovat vihjeitä omatoimimatkailijalle.
Reitti kulkee järven itärantaa pohjoiseen ja länsirantaa etelään. Koko kierroksen pituus on mittauksiemme mukaan 53 km, ja alla olevat etäisyydet annetaan Suojärven keskustan rautatietunnelista. Ajoreitistä riippuen etäisyys voi kuitenkin vaihdella.
[muokkaa] Kaipaankylä
Kaypa
Kaipaa oli oma kylänsä vanhan Suojärven pitäjässä. Ennen Suvilahden perustamista Kaipaan kylään kuului Suojärven koko eteläranta aina Lietteenkylään saakka. Sittemmin Kaipaan kyläksi laskettiin Suvilahden koillispuolinen alue, johon laskettiin myös Kaipaan Välikylä. Kaipaan kohtaloksi tuli talvisota ja venäläisten aggressiivinen hyökkäys. Perääntyvät suomalaiset joutuivat tuikkaamaan kylän tuleen:
Kaipaan suunnalta vihollinen yritti parin komppanian voimalla toisena yönä. Siellä oli etumaisen viivytyslinjan eteen jäänyt kaksi taloa polttamatta, muuten Leppäniemi ja Kaipaa suurine sahoineen ja varastoineen roihusivat valtavissa liekeissä. Yöllä oli niin kirkasta, että kilometrien päässä olisi saattanut haitatta lukea punertavassa, loimuavassa valossa.
Erkki Palolampi: Kollaa kestää, WSOY
Nykyään Kaipaa on osa Suojärven kaupunkia, ja siellä on kauppoja ja kerrostaloja. Noin 4,4 km Suojärven keskustasta on Kajpa-kauppa, joka on auki 10–22. Noin 800 metriä sen pohjoispuolella, tien länsipuolella on Kaipaan vanha hautausmaa, jonka muistoristissä lukee ”Annantehtaan ortodoksisen seurakunnan Kaipaan kylän hautausmaat olleet käytössä 1500–1944. Anna Herra ikuinen rauha edesmenneille palvelijoillesi. Suojärven pitäjäseura ry”.
Kaipaan pohjoispuolella on tien itäpuolella hylätty neuvostoaikainen kollektiivitila. Ennen sotia näillä seuduilla oli pieni Eloniemi, johon laskettiin kuuluviksi myös kylän osat Parkinselkä, Kiviselkä ja Lehtivalkama.
[muokkaa] Kuikkaniemi
Kuikkaniemen kylän alue jää Kaipaan ja Leppäniemen puoliväliin. Siellä on jonkin verran kesämökkejä, mutta muuten se on asumatonta seutua. Suomen kaudella Kuikkaniemessä oli tsasouna ja 1930 valmistunut koulu.
Kuikkaniemi tunnettiin parhaiten suuresta Bombinin talosta, jonka kopio on rakennettu Nurmekseen (arkkitehdit eivät pidä sitä alkuperäiselle rakennukselle uskollisena kopiona). Alkuperäisen Bombinin talon kohtalo oli joutua puretuksi, ja hirret käytettiin suvun poikien kotitaloihin.
Kuikkaniemen maamerkkinä on Leppäniemen luterilainen kirkko, joka on säilynyt hyvin. Siitä on tullut ortodoksinen kirkko. Vastapäätä kirkkoa lähellä järveä on mansardikattoinen talo, jonka rakentamisessa on Suojärvi-seuran tietojen mukaan käytetty Bombinin talon hirsiä.
[muokkaa] Leppäniemi
Leppåniemi
Leppäniemi koostuu useasta suomalaiskauden kylästä.
Leppäniemen eteläpuolella, mutkassa, noin 200 metriä Leppåniemi-kyltin eteläpuolella (13,5 km Suojärven keskustan pohjoispuolella) on merkitsemätön risteys länteen kohti Suojärven rantaa. Aja 200 metriä, käänny oikealle ja jatka 200 metriä talon pihaan.
Pihan läpi järven rannan suuntaan, ja niityn reunaa vasemmalle kaartaen löytyy sankarihautausmaa, iso valkoisella puuaidalla rajattu alue, jonka isoon kiveen kiinnitetyssä kyltissä lukee ”1939–1944 sodissa kaatuneiden suojärveläisten sankarivainajien muistolle, Suojärven pitäjäseura 1992”.
Sinne on haudattu 263 vainajaa, myös venäläisten 30.11.1939 ampumat neljä siviiliä: rengin, isännän, äidin ja 11-vuotiaan lapsen ruumiit. Sankarihautausmaa on ollut välillä merkitty, mutta tienviitta on taas poistettu. Ehkä uusi tienviitta on jälleen palautettu risteykseen.
Noin 1 km kirkolta pohjoiseen on Suojärven alueen ainoa näkemämme säilynyt ”karjalaistalo”, joka on nykyään Nurmeksessa asuvan kyykkämestarin Aleksi Karhun lapsuuden kotitalo. Komea talo on aivan tien länsipuolella.
Nykyinen Leppäniemen keskusta lienee Suojoen risteyksen tuntumassa 2,2 km Kuikkaniemen kirkolta pohjoiseen. Risteyksen länsipuolella olevan puutalon pihassa on vanhan kirkon muistoristi, jossa lukee ”v. 1939 täzkohas oli Leppäniemen pravoslaunoi kirikko (v. 1930 pyhitettih spuassan muistoksi) Suojärven pitäjäseura”.
[muokkaa] Jehkilä
Jehkilä oli ennen sotia Leppäniemen osa, tiiviisti asuttu vauras kylä Suojoen sillan molemmin puolin. Nyt Jehkilä on täysin asumaton alue. Sillan eteläpuolella tien länsipuolella rinteessä oli Suomen kaudella kotiseutumuseo. Joen eteläpuolella on kivijalkoja, jotka ovat kuuluneet Väkiparran pajalle ja osuuskaupalle. Sillan pohjoispuolella rinteen juurella on portaat, jotka kuuluivat Saulamon kaupalle.
Jehkilän pohjoispuolella tie kulkee Suojärven rannan tuntumassa. Joissakin lähteissä alueella ollut Lahdenpohja on merkitty kyläksi. Jehkilän sillalta 1,6 km pohjoiseen tie kääntyy vasemmalle Turhanvaaran ja Varpakylän suuntaan. Oikealle tie jatkuu kohti Naistenjärveä ja Porajärveä.
[muokkaa] Turhanvaara
Turhanvaara
Turhanvaara on ainoa asuttu kylä tällä puolen Suojärveä. Asutusta on enää kourallinen. Kylässä asuu lapsia, joita koulubussi kuljettaa Suojärven kouluihin päivittäin. Suomen kaudella Turhanvaara oli Varpakylän sivukylä. Sen vieressä olivat myös sivukyliksi lasketut Uljonen ja Tervahauta.
Kylässä on neuvostoaikainen kollektiivitila, jossa edelleen pidettiin lehmiä kesällä 2001. Sen jälkeen lehmät katosivat, paikat rikottiin ja jäljelle jäi vain raunio. Kylässä on kuitenkin näkynyt vuohia vielä viime vuosina. Kylässä on säilynyt muutama talo Suomen kaudelta. Kylän itäpuolella on tienristeys pohjoiseen kohti Moisionvaaraa.
[muokkaa] Varpakylä
Suojärven kirkonkylä oli pitäjän historiallinen keskus. Juuri ennen talvisotaa Suvilahteen oli kehittynyt Suojärven uusi keskusta rautatieyhteyksineen ja komeine julkisine rakennuksineen ja Varpakylä oli jäänyt idylliseksi järven pohjoispäässä olevaksi ortodoksiseksi kyläksi.
Vuonna 1940 ilmestynyt kuvateos Karjala muistojen maa sisältää valokuvan Varpakylästä. Se lienee kirjan kauneimpia maisemakuvia! Kylässä oli suuren kirkon lisäksi 1887 rakennettu koulu, kunnanlääkäri, apteekki, eläinlääkäri, majatalo, sairaala ja useita kauppoja.
Nyt 2000-luvulla Varpakylä on tyhjä. Kaikki rakennukset on tuhottu, siirretty tai raunioina. Komean kirkon kivijalalle rakennettiin neuvostoaikana puna-armeijan tulenjohtotorni, sekin on hylätty, rikottu ja raunioitunut.
Kivijalan viereen on pystytetty kirkon muistoristi. Kirkon luota pohjoiseen on runsaasti rakennusten jäänteitä sekä rajavartioston koulutuskeskuksen raunioita. Joissakin lähteissä on merkitty kirkon pohjoispuolella sijainnut kylän osa Kotiranta omana kylänään.
Varpakylän eteläpuolella niemimaalla oli ennen sotia kaksi erillistä kylää: Evanniemi ja Hukkala. Nykyään molemmat kylät ovat autioita ja asumattomia. Niissä ei ennen sotia ollut omaa koulua eikä juuri palveluitakaan.
Varpakylä sijaitsee päätieltä katsoen etelään jatkuvan niemimaan alueella. Länteen jatkuu tie Suojärven pohjoisrantaa pitkin. Varpakylästä pohjoiseen on silta, jonka eteläpuolella järvessä näkyy sodanaikaisen venäläisen tykkilavetin pyörät.
Venäläiset hyökkäsivät idästä viereisen Joskanniemen kimppuun joulukuussa 1939. Vajaa kilometri sillalta hiekkatien pohjoispuolella on vanha hautausmaa, jossa on muun muassa Norpan suvun hautoja. Hautausmaan eteläpuolella on pitkä niemimaa, jonka alueella oli ennen sotia Helylänniemi. Se oli pieni kylä, joka on nyt tyhjä ja asumaton.
Noin 2,2 km hautausmaalta (3,1 km sillalta) länteen on puusilta, jonka länsipuolella on Suojärvessä panssarivaunujen kiviesteitä. Tällä alueella voisi leiriytyä tien molemmin puolin. Tältä alueelta hiekkatie kääntyy etelään Suojärven länsirannalle.
[muokkaa] Vuonteleen risteys
Suojärven länsirannalla on vain yksi kylä, mutta sen pohjoispuolella on kauniita järvimaisemia ja muutama maamerkki. Kun tullaan järven pohjoispäästä etelään, 2,5 km sillalta, on länteen kääntyvä tie. Risteyksessä on venäläisten pystyttämä sotamuistomerkki, jonka takaa löytyy joitakin juoksuhautoja. Tie jatkuu länteen Vuonteleen kautta Aittokoskelle (nykyinen Vegarus).
[muokkaa] Leiriniemi
Vuonteleen risteyksestä 200 metriä etelään on Saviniston silta, jolta avautuu kaunis maisema. Sillalta 2,1 km etelään on risteys itään järven rannalla. Siellä oli Suomen kaudella legendaarinen suojeluskunnan Leiriniemi, jossa oli useita rakennuksia. Nykyään vain kellari on jäljellä, mutta paikka on luonnonkaunis, ja siellä voisi leiriytyä matkan varrella.
Leiriniemen länsipuolella on laaja niemimaa, jossa sijaitsi ennen sotia Hantsakanniemi eli Huttula, jossa oli koulurakennus vuodelta 1938, tsasouna ja kauppa. Nyt kylä on tyhjä ja asumaton. Kylään johtaa huonokuntoinen tie. Kylän alueella sijaitsevat Tervaselkä ja Rantala lasketaan joissakin lähteissä Huttulan koulupiirin sivukyliksi.
[muokkaa] Karatsalmi
Karatsalmi, Annantehdas
Karatsalmi on joen varrella sijaitseva kylä, joka kasvoi teollisuuspaikkakunnaksi tsaarin aikana. Suojärven alue joutui 1760 lahjoituksena kreivi Buturlinille, ja näille lahjoitusmaille perusti kreivitär Orlov rautaruukin, jonka nimeksi tuli Annantehdas, jolla nimellä koko kyläkin on tunnettu.
Tehdas ja sitä ympäröivät maat joutuivat Venäjän valtion huostaan mutta tehtaan toiminta oli loppunut jo 1905. Vasta itsenäistymisen jälkeen alue saatiin Suomen valtiolle. Karatsalmessa oli myös ortodoksinen kirkko.
Neuvostoliiton siirryttyä kylään kirkon paikalle perustettiin laaja pioneerileiri useine puutaloineen. Se lopetettiin 1990-luvulla, ja jäljelle jäi surullisia hylättyjä rakennuksia: laudat ikkunoilla, ovet avoinna. Lopulta joskus 2002 aikana koko paikka jyrättiin maan tasalle, ja vartijankin asunto vandalisoitiin.
Kaiken rojun keskellä, vanhan ortodoksikirkon paikalle on kiinnitetty muistoristi, jossa lukee (karjalaksi) ”v. 1939 täzkohas oli Annantehtahan pravoslaunoi kirikko (v. 1889 pyhitettih Pedrunpäivän muissol). Suojärven pitäjäseura 1995”.
Annantehtaan hautausmaa sijaitsee noin 300 metriä pioneerileirin paikan pohjoispuolella. Siellä on vanhoja Suomen kauden ristejä ja Koivu-nimiselle henkilölle tehty uusi puuristi. Hautausmaan muistoristissä lukee ”Suojärven Annantehtaan / Karatsalmen kalmisto vv. 1840–1944, anna Herra ikuinen rauha edesmenneille palvelijoillesi”.
Karatsalmi on nykyään asumaton, mutta kylän länsipuolella Salonjärven rannalla on joitakin kesämökkejä.
Karatsalmen eteläpuolella tie yhtyy Loimolasta tulevaan maantiehen. Risteyksen kohdalla oli ennen sotia Liete eli Lietteenkylä, jonka alue ulottui etelään Rajapuroon asti. Nykyään Lietteen kylän alue on enimmäkseen asumaton. Risteyksen eteläpuolella on neuvostoaikainen sotilaallinen tutka-asema.
[muokkaa] Suojärveltä itään
Suojärven itärantaa seuraavan päätien itäpuoli on jäänyt kokonaan asumattomaksi neuvostoaikaista Suojokea lukuun ottamatta. Pienet sivukylät laskettiin kuuluviksi Leppäniemen tai Kuikkanvaaran kylään, mutta nykyinen asutus ei ulotu Kaipaan pohjoispuolista päätietä idemmäksi.
Eri lähteiden mukaan päätien itäpuolisia, nyt tyhjiä kyliä olivat Suojoen pohjoispuolella Kuikanselkä (kansakoulu vuodelta 1926 on kadonnut), Pusoisvaara, Uusivaara ja Peltoinen ja Kaksinainen Suojoen eteläpuolella oli sivukyliä, jotka ovat nyt asumattomia: Jyrinselkä, Hautakoski, Leppälä, Miekkalampi ja Savihauta
Suvilahdesta Hautavaaran ja Petroskoin suuntaan on Suuren Pyhäjärven rannoilla entinen Kokonniemi. Siellä oli ennen sotia tsasouna mutta ei koulua. Suurin osa kylän alueesta on ny¬kyään asumatonta.
[muokkaa] Maimalampi
Maimalampi sijaitsee nykyisen Suojoen pohjoispuolella samannimisen järven rannalla. Maimalammesta laskee Mellitsaoja, joka päätyy Sotinlampeen ja sieltä edelleen Torasjokeen joka puolestaan yhtyy Suojokeen.
Kylästä löytyy kivijalkoja, mutta ei mitään taloja. Kylän hautausmaa sijaitsee noin 1,5 km kylästä pohjoiseen. Siellä ei ole mitään nähtävissä.
Maimalammen eteläpuolella oli ennen sotia Sulkujärvi, jossa oli rautatieseisake ja kauppa. Nyt se on asumaton.
[muokkaa] Suojoki
Suoøki
Suojoki on nykyasussaan venäläinen kylänpahanen, jossa on sininen kulttuuritalo, lasten leikkipuisto ja mitäänsanomattomia taloja. Kylä on perustettu neuvostoaikana aiemmin asumattomalle alueelle. Kylään saavutaan komean kosken yli kulkevaa siltaa pitkin, ja tästä suunnasta vasemmalle kääntymällä löytyy kylän kauppa Start, joka myy ruokaa ja juomaa.
Vanhan suomalaisen Suojoen rautatieaseman seutu (4 km kylästä etelään) on asumaton. Kylään rakennettin 1936 kansakoulu, mutta se on kadonnut. Nykyään pieni hiekkatie Suojoen vanhalta asemalta itään johtaa vanhalle valtakunnanrajalle.
Kun päätieltä lähtien Suojoen risteyksestä on ajettu 5,3 km, tullaan rautatien tasoristeykseen, josta 200 metrin päässä on risteys. Risteyksestä suoraan ajaen (400 metriä itään) on Kaksinainen, vanha raja-asema. Dramaattinen kiviaita ja kuusiaita koivikon keskellä muistuttavat ajasta, jolloin tiedettiin missä kulkee Suomen ja Neuvostoliiton raja.
Tie jatkuu itään: noin 2 km itään on entinen Rajakontu ja siitä joitakin satoja metrejä itään on joki, jossa kulkee 1920 sovittu Suomen ja Venäjän raja, jonka puna-armeijan sotilaat häpäisivät 1939. Tie muuttuu ennen rajaa lähes ajokelvottomaksi.
[muokkaa] Suojärvenltä länteen
Suurin osa Suojärven länsiosaa on jäänyt kokonaan asumattomaksi. Vain Loimolaan kulkeva päätie sekä Aittokosken seutu (nykyinen Vegarus) ovat varsinaisesti asuttuja seutua.
Kookkaan Salonjärven länsipuolella on toinen järvialue, jossa on tyhjennettyjä kyliä. Itäisin näistä on Kivijärvi, samannimisen järven rannoilla. Kylässä oli 1917 rakennettu kansakoulu, joka on nyt kadonnut.
Järven lounaisrannalla oli Kivijärven kylän osaksi luokiteltu Pakkala. Kivijärvelle kulkee huonokuntoinen maantie Piitsjoen itäpuolelta pohjoiseen. Kivijärven länsipuolella, myös huonojen teiden päässä, on samannimisen järven rannalla ollut Korpijärvi, jossa ei ollut koulua eikä tsasounaa. Saman järven etelärannalla oli Korpijärveen kuulunut kylän osa Hilonen. Nämä kylät ovat myös asumattomia.
Rautatien eteläpuolella oli ennen sotia Kotajärvi. Kylässä oli ennen sotia tsasouna, 1911 rakennettu kansakoulu sekä rajavartiosto. Kotajärvi on nykyään tyhjä ja asumaton. Kotajärveen kuului myös teollisuusalueita, myös asemakylä Paperon teollisuuslaitoksia. Paperon seisake sijaitsee 4 km Piitsjoen asemalta Suojärven suuntaan.
Pohjoisen Suojärven rantamilta kääntyy länteen tienristeys kohti nykyistä Vegarusta (Aittokoski). Tien eteläpuolella on kaksi entistä kylää. Pohjoisempi kylä oli Nasareinvaara eli Jeroinvaara, eteläisempi oli Pöntsönvaara. Näissä pienissä kylissä ei ollut tsasounaa eikä koulua.
[muokkaa] Piitsjoki
Piytsiøki
Pieni sotien jälkeen uudestaan rakennettu kylä ei tarjoa esteettisiä kokemuksia. Piitsjoki oli ennen sotia rautatien varrelle kasvanut asemakylä, jossa oli jonkin verran teollisuutta.
Nykyisen kylän alueella on kaksi kauppaa: 500 metriä kylän rajan itäpuolella on kauppa Bonsai nro 1, joka on auki 11–19, la–su 11–15, ja sitä vastapäätä Magazin nro 6, joka on viime aikoina ollut auki.
Piitsjoen kookkaan koulurakennuksen takana on rautatieasema, ja näiden välissä on sotamuistomerkki. Piitsjoki sijaitsee Kollaan itäpuolella, josta käsin ryssät yrittivät valloittaa Suomea talvisodan aikana.
Jatkosodan aikana suomalaiset palauttivat alueen Suomelle, mutta muistomerkki on pystytetty neuvostofilosofian hengessä: ”ikuinen kunnia sankareille, jotka kaatuivat maamme puolesta vuosina 1941–45. Tähän on haudattu neuvostoarmeijan sotilaita, jotka kaatuivat taisteluissa fasistisia anastajia vastaan Karjalan vapautuksen puolesta.”
Todellisuudessa suomalaiset sankarit puolustivat omaa maataan anastajia vastaan talvisodassa ja vapauttivat Piitsjoen ja koko Karjalan jatkosodan alussa 1941.
[muokkaa] Salonkylä
Kokonaan asumattomaksi ovat jääneet lähes Suojärven kokoisen Salonjärven kaikki kylät. Salonkylään kuuluivat Salonsaarella olevat kylät sekä järven rannoilla sijainneet kylät. Näissä kylissä asui ennen sotia yli 500 asukasta 91 talossa.
Salonsaaren pohjoisosassa oli tihein asutus, kauppa, posti, koulu ja tsasouna. Tsasounan löytynyt kupoli on 1991 nostettu Reitun talon uunin perustalle. Kalmistoon on pystytetty muistoristi 1996.
Koulun pohjakerros on tallella, samoin lipputangon osa. Useita kivijalkoja on edelleen näkyvillä. Salonkylässä on asunut neuvostoliittolaisia 1944–60, minkä jälkeen rakennukset on siirretty pois tai tuhottu. Koulu on siirretty Suvilahden keskustaan.
Salonjärven länsirannalla oli Iivilä, jossa asui eniten Peiposia. Kylässä ei ollut palveluja. Järven itärannalla olivat kylän osat Lemilahti saaren pohjoispuolella ja Salonsalmi saaren pohjoiskärjen koillispuolella. Nyt nämä kaikki kylät ovat tyhjillään.
[muokkaa] Vuontele
Suojärven luonteispuolella ennen Aittokoskea, Salonjärven pohjoisrannalla oli ennen sotia Vuontele. Siellä oli kauppa, mylly ja ennen talvisotaa valmistunut kansakoulu. Nyt kylästä on jäljellä talon kehikko, kivijalka, sähköpylväs ja rantamaisema muuten tyhjän niittymaiseman keskellä.
[muokkaa] Uusi Vegarus
Vegarus, Aittokoski
Kauniilla paikalla Aittajoen koskessa on kokonaan neuvostoaikana luotu kyläkokonaisuus. Nimen se on varastanut tyhjäksi jääneeltä Vegarukselta. Kylässä on kaksi kauppaa, Zapkarelles-yhtiön omistama ruokala ja posti sekä joitakin muita rakennuksia. Asutus on vain puutaloissa, joista osa on tyhjiä.
[muokkaa] Suojärveltä pohjoiseen
Suojärven laajat pohjoisosat ovat enimmäkseen asumatonta erämaata. Ainoastaan kolme neuvostoaikaista kylää on ollut asuttuina sotien jälkeen: Torasjoki (nykyinen Naistenjärvi), Kaitajärvi (Toivolan kollektiivitila) sekä kokonaan uusi kylä Lahkolampi.
Pohjoisen Suojärven asumattomia kyliä ovat Varpakylän pohjoispuolella sijaitseva Moisseinvaara (Moiseinvaara) sivukylineen, Helylänniemen pohjoispuolella sijainnut Kaivostenkylä sivukylineen, Vegarus ja yleensä kaikki pienet sivukylät, joiksi lasketaan joissakin lähteissä myös Kallioniemi Suojärven luoteispuolella, Mäkitalo järven pohjoispuolella ja Kanervo järven koillispuolella.
Suojärven pohjoisin kylä oli Salmijärvi, joka oli asuttu ainakin 1727–1818. Katovuosien jälkeen kylä tyhjeni kokonaan, mutta ennen sotia siellä asui lähinnä rajavartioston henkilökuntaa. Salmijärveä ei tule sekoittaa Sallan tai Petsamon samannimisiin kyliin. Salmijärvelle voisi olla ajoyhteys Vuonteleen ja vanhan Vegaruksen kautta tai Ilomantsin itäosista. Venäläisten karttojen merkintöjen mukaan Salmijärvellä voisi olla joitakin rakennuksia pystyssä.
[muokkaa] Naistenjärvi ja Torasjoki=
Naysten™årvi
Naistenjärvi on syrjäinen kylä, joka ei ole päättänyt aikooko se kutistua vai kasvaa. Nykyinen Naistenjärven kylä sijaitsee suomalaisen Torasjoen teollisuusyhdyskunnan paikalla. Vanha suomalainen Naistenjärvi kituu Torasjoen eteläpuolella.
Suomen kaudella Naistenjärvi ehti kehittyä puutavaran varastointipaikaksi, jonne rakennettiin rautatieyhteys. Radan pohjoisin piste oli Torasjoki, jossa oli teollisuutta, muun muassa kookas Torasjoen Saha Oy.
Neuvostoaikana se yhdistettiin Kostamukseen, Lentieraan ja Jyskyjärveen rautateillä. Neuvostoaikainen tehdas meni konkurssiin, mutta Suojärvellä toimiva varakas Zaparelles-yhtiö osti tehtaan omakseen. Naistenjärven odotettu nousu on kuitenkin tapahtunut hyvin kangerrellen.
Torasjoki, nykyinen Naistenjärvi on osittain raunioina, osittain asuttuna. Kauppoja löysimme kolme, joista kaksi oli tehtaan portin lähellä, kolmas keskellä kylää uudessa rakennuksessa. Hotellirakennuksen vieressä on koulu, ja näiden rakennusten takana on neuvostoaikainen muistomerkki.
Vanha suomalainen Naistenjärvi sijaitsee nykyisen keskuskylän eteläpuolella. Sinne on risteys, joka sijaitsee 2,8 km päätieltä: aja suoraan. Kylässä on paljon vanhoja rakennuksia ja ainakin yksi kauppa, joka viime käynnillä oli suljettuna.
[muokkaa] Kaitajärvi
Toyvola, Toivola
Kaitajärven kylä oli Suojärven pohjoisimpia kyliä. Se tuli tunnetuksi runonlaulaja Ogoi Määräsestä. Kylä sijaitsi samannimisen järven rannalla, osittain sillä mäellä, jossa edelleen on vanhoja, osittain raunioituneita puutaloja pystyssä.
Kylään kuului runsaasti sivukyliä, kuten nykyäänkin asutut Torasjoki ja Naistenjärvi sekä Riuhtavaara ja Retkanselkä. Toisten lähteiden mukaan myös Välikylä, Peräkylä, Heinäselkä ja Parppeinselkä laskettiin Kaitajärven kylän osiksi.
Suomenmaa-kirjan kyläluettelossa Kaitajärven kylän osiksi laskettiin myös Sillankorva ja Pussila. Näistä kaikki muut ovat jääneet asumattomiksi paitsi edellä esitellyt Torasjoki ja Naistenjärvi.
Neuvostoaikana keskusjohto päätti muuttaa kylän nimeksi Toivola ja rakentaa kylän eteläosaan keskisuuren kolhoosin: navettoja nautaeläimille. Kerrostalot, kulttuuritalo, kauppa ja muut yleisliittolaiset rakennelmat nousivat mäelle noin 800 metriä vanhan Kaitajärven kylästä pohjoiseen.
Sitten diktatuuri väistyi ja Toivola alkoi rapistua. Nyt navetat ovat raunioina, samoin kulttuuritalo. Asukkaat pinnistelevät kerrostaloissansa, käyvät kylän ainoassa kaupassa (joka kyllä näyttää kuolleelta aina suljettuna ollessaan, se on auki 10–19) ja antavat lehmien ja vuohien syödä nurmea kulttuuritalon raunioiden juuressa.
[muokkaa] Moisseinvaara
Moisseinvaara
Nykyään asumaton kylä sijaitsi Varpakylän pohjoispuolella. Kylässä oli ennen sotia tsasouna, koulu ja runsaasti sivukyliä. Sivukyliksi lasketaan joissakin lähteissä Kalliovaara, Perttiselkä, Kotaselkä, Honkavaara, Kakkolanvaara, Osravaara, Ruisvaara, Tsuhmari ja Haukanvaara, ja toisissa yhteyksissä myös Hokinkaivo, Pekkasenmäki ja Perttilä. Kylän alueella oli vuoden 1939 tienoilla kaikkiaan 133 taloa.
Moisseinvaarasta on peräisin ennen sotia Helsingin Seurasaareen siirretty Spirdon Makkosen karjalaistalo Pertinotša. Rakennuksessa asui jopa 30 henkilöä, pirtin alapuolella oli ruokakellari, ja alimmassa kerroksessa asuivat myös kotieläimet.
[muokkaa] Vegarus
Vegarus oli eristäytynyt kylä Varpakylästä noin 20 km luoteeseen. Vegarusjärven itäpuolella sijainnut kylä on täysin tyhjä ja asumaton.
Vegarus lienee ollut asuttu jo 1500-luvun loppupuolella. Ennen sotia siellä oli tsasouna, 1909 rakennettu kansakoulu, mylly ja postitoimisto. Joissakin lähteissä kylän osiksi laskettiin Kanavaara, Hiisvaara, Hietalahti, Kirveskangas ja Hakkasenranta.
[muokkaa] Lahkolampi
Vaikka Lahkolampi sijaitsee Suojärven, Viipurin läänin ja itsenäisen Suomen tunnustetulla alueella, ja vaikka sen nimi on suomalainen, se on silti täysin neuvostoaikainen luomus. Kylässä on kookas koulurakennus, useita kauppoja ja jonkinlainen bensanjakelupiste. Kylässä toimii venäläinen GSM-verkko. Lisätietoja kylästä ja jatkoyhteyksistä pohjoiseen Venäjän Karjalan puolelle.
[muokkaa] Hyrsylän Mutka
”Hyrsylän Mutka” on tuttu käsite, joka viittaa merkilliseen Vanhan Suomen rajanvetoon Venäjän kanssa. Tsaarinaikainen raja vahvistettiin lopullisesti Tarton rauhansopimuksessa 1920. Vakiintunut raja perustui hyrsyläläisten perinteisiin taloudellisiin ja kulttuuriyhteyksiin länteen. Tosin Hyrsylä oli niin syrjässä, että paikalliset sanoivat ”Jumala ei kuule ja keisari on kaukana”.
Itsenäisyyden alussa Ignoila ja Hyrsylä kuuluivat Salmin pitäjään, mutta sitten ne liitettiin muun Suojärven yhteyteen. Talvisodan alussa Hyrsylän Mutkan alueella asui yhteensä noin 1400 suomalaista.
Sodan vaara ei saanut asukkaita pakenemaan, vaan venäläiset pystyivät sulkemaan asutuksen mottiin heti hyökkäyssodan alussa. Suomalaiset kuljetettiin helmikuussa 1940 Vazejärven nunnaluostariin perustettuun keskitysleiriin, josta suurin osa onneksi selviytyi hengissä pois. Kymmenet menehtyivät punabandiittien häpäisemän luostarin ankeissa olosuhteissa.
Sotien jälkeen Hyrsylän Mutkan suomalaiset tieyhteydet katkaistiin, ja nyt Hyrsylään ja Ignoilaan pääsee ainoastaan koukkaamalla Itä-Karjalan puolelta Veskelyksestä.
[muokkaa] Hautavaara
Hautavaara
Hautavaara oli neuvostoaikana paikallinen keskuskylä, jossa oli kirjasto ja kauppa. Kauppa sinnitteli vielä 2000-luvulle, mutta se lakkautettiin vuoden 2002 aikana. Näin jäi koko Hyrsylän Mutkan alue ilman palveluja. Vanha suomalainen kylä on säilyttänyt osan ilmeestään.
Hautavaara on vanha suomalainen kylä, entisen Suojärven syrjäisimpiä ja itäisimpiä kolkkia. Se on aikoinaan kasvanut hienolle paikalle loivasti etelään viettävälle rinteelle, josta avautuu uhkea maisema Karjalan metsiin.
Lännestä tultaessa saavutaan entiseen kyläkeskukseen, jossa on lakkautettu neuvostoaikainen kauppa. Sen vieressä on säilynyt suomalaistalo, jossa oli kylän kirjasto, apteekki ja kylähallinto. Talo on nyt rikottuna säiden armoilla.
Päätietä itään on toinen risteys, josta ylös ajamalla löytyy muutama säilynyt suomalainen karjalaistalo. Ennen mäen huippua tie kääntyy oikealle ja puskee metsikön läpi niitylle, jossa seisoo yhä huonokuntoinen Hautavaaran kansakoulu. Ikkunat on osittain peitetty laudoilla, mutta ainakin kesällä siellä on ollut ihmisiä.
Toista risteystä ylös ja talojen ohi kulkemalla on mahdollista ajaa ainakin maastoautolla. Tien päässä on vanha hautausmaa. Siellä olleita rikottuja suomalaishautaristejä on viime vuosina korjailtu ja pystytetty uudestaan. Hiljaisessa hongikossa voi aistia etnisesti puhdistetun suomalaiskarjalaisen kulttuurin vahvoja muistoja.
Hautavaaran asemalle on risteys kylän kohdalla. Suomalaiset eivät tätä rataa rakentaneet, vaan venäläiset sotien jälkeen. Kerrotaan, että Neuvostoliitto rakensi rataa Petroskoista länteen jo ennen talvisotaa, koska Suomen liittäminen osaksi Neuvostoliittoa vaati hyviä junayhteyksiä. Jo talvisodan aikana junarataa rakennettiin Suvilahden suuntaan.
[muokkaa] Ignoila
Ignoilan kylässä on säilynyt komea patorakennelma vesivoimalarakennuksineen sekä ainakin yksi vanha puutalo, jossa on ollut kesäisin asutusta. Tie kulkee sillan yli ja kääntyy kohti Hyrsylää.
Suojoen seutu on kaunista ja koski kuohuu upeasti. Jos aikaa on runsaasti, voisi täällä järjestää hyvän sään aikana piknikin.
Suomen tunnetuin ignoilalainen on Aira Samulin, jonka pakomatka on päättynyt läntiselle Uudellemaalle Nummi-Pusulan kuntaan, jonne hän on perustanut Hyrsylän Mutka -nimisen kareliaanisen hirsitalon.
Ignoila laskettiin kuuluvaksi Hyrsylän kylään. Ignoilaan rakennettiin 1910 oma kansakoulu. Se on sittemmin kadonnut.
[muokkaa] Hyrsylä
H]rs]la
Hyrsylä on Vanhan Suomen syrjäisimpiä kyliä Hyrsylän Mutkan eteläisimmässä nurkassa. Nykyinen syrjäinen sijainti korostuu sillä, että vanha suomalaisten rakentama tieyhteys Hautavaarasta on kokonaan jäänyt junaradan taakse. Tielle on lisäksi kasattu soraa, ja sen päälle on istutettu puita.
Katkaistu tieyhteys sijaitsee 5,6 km Hautavaaran kylän itärajalta itään. Lisäksi kun venäläiset takavarikoivat sotien jälkeen kaikki alueen kartat, on vanha yhteys muuhun Suomeen pyritty täysin hävittämään. Vanhat rajalinjat ovat myös kadonneet maisemasta.
Hyrsylä kuului itsenäisyytemme alkuvuosina Salmin pitäjään, mutta se liitettiin 1931 Suojärveen. Kylään valmistui kansakoulu vuonna 1927.
Nykyään Hyrsylään on vaikea, raskas ja hidas matka, mutta ehdottomasti sellainen, jonka utelias suomalainen tekee riemusta kiljuen. Auton on oltava mieluiten maastoauto tai Lada tai muuten perunapellolle sopiva vehje.
Hyrsylän kehittyessä osana Neuvosto-Karjalaa, sinne rakennettiin uskomaton kananrehun tuottamiseen tarkoitettu hyrysysy, eräänlainen neuvostoinsinöörien toteuttama helvetinkone. Kun koneeseen työnnettiin ruohoa, se erinäisten vaiheiden kautta muutti sen kananrehuksi. Se oli vielä 2000-luvun alussa näkyvissä, mutta on sittemmin kadonnut.
Hyrsylässä on joitakin uusia kesämökkejä, joissa on liikettä kesällä. Talvikaudella kylä elää maailmanloppuaan odotellen. Vielä äskettäin kylän asukkaat joutuivat kulkemaan traktorilla Veskelyksessä asti hakemassa leipää. Hyrsylässä ei ole kauppaa tai muitakaan palveluita eikä liioin tienviittoja, kylttejä tai tulevaisuutta. Kylän ohi tie jatkuu vanhojen suomalaisten asuinalueiden luo. Ne ovat nyt tyhjillään.
[muokkaa] Suojärven kylät
Oliko Suojärvellä ennen sotia 28, 31, 75 vai 77 kylää? Ei vaan jotakin siltä väliltä. Suojärvien kylälistojen monenkirjavuus ja sekaannus on peräisin 1920-luvulla ilmestyneestä Suomenmaa-tietokirjasta, jossa kylien määräksi ilman Hyrsylän Mutkan Ignoilaa ja Hyrsylää ilmoitettiin 75. Listassa oli kylän osia, jopa pelkkiä yksittäisiä maatiloja.
Nämä kylännimet on pyritty huomioimaan kyläesittelyissä. Suojärven kylien asiantuntija Aune Lämsä antoi Suomalaiselle Matkaoppaalle 28 kylän luettelon, joka muodostaa kyläluettelon perustan. Sulkeissa on mainittu kylän nykyinen status tutkimustemme mukaan.
