TERIJOKI
WikiKarelia
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Yleistä Terijoesta
Pinta-ala 1936: 107 km² Asukkaita 1939: 7913 Asukastiheys 1939: 74,0 / km² Kyliä: 10, näistä nyt asuttuja: 9
Terijoki on lähellä Pietaria (57 km) ja nykyään virallisestikin osa Pietarin kaupungin hallinnoimaa aluetta. Se ei kuitenkaan ole Pietarin esikaupunkialuetta, vaan on laajojen metsäalueiden eristämä urbaanista metropolista. Terijoen hiekkarannat ovat kunnan päänähtävyys edelleenkin. Merkittävä osa Terijoen rakennuksista on edelleen pystyssä, kirkoista alkaen.
[muokkaa] Terijoen historia
Suomen autonomian ajalla Terijoki oli legendaarinen lomakeskus, jonka historia liittyi venäläiseen huvilaperinteeseen jo tsaarin ajalla. Se oli venäläisen eliitin huvipaikka. Neuvostoliiton ja Suomen sovittua vuonna 1920 valtakunnan rajan ulottuminen Rajajoelle Suomen puolelle Terijoelle jäi paljon mielikuvituksellisia huviloita ja jonkin verran bolshevismia paenneita venäläisemigrantteja. Toisaalta monet venäläiset katosivat Terijoeltakin kauemmaksi länteen.
Suomen itsenäisyyden alkuaikoina se oli kansainvälinen lomakeskus ja Kannaksen eteläisin kunta. Terijoki perustettiin 1909 omana seurakuntanaan. Aiemmin itsenäinen Kuokkala liittyi Terijokeen 1924. Vakituisia asukkaita vuonna 1939 oli noin 8000, kesäisin jopa yli kymmenen kertaa enemmän! Vaikka 90 % väestöstä oli luterilaisia, Terijoella asui ainakin 27 eri kansallisuutta edustavia ihmisiä.
[muokkaa] Terijoen asutus
Nykyään ”Vihreämäki” ja sen naapurissa sijaitseva Repino (entinen Kuokkala) muodostavat yhtenäisen, vilkkaan lomakeskuksen, jossa on hotelleja, kylpylöitä, lasten lomakeskuksia ja palveluyrityksiä melkein yhtä paljon kuin muualla Karjalan kannaksella yhteensä (jopa enemmän). Ajo rantatietä päästä päähän paljastaa hiekkarantoja, syviä metsiä, aidattuja alueita ja viikonloppuisin kymmeniä ellei satoja parkkeerattuja Mersuja ja muita luksusautoja. Kesäsunnuntaisin Pietarin eliitti siirtyy Pohjolan Rivieralle.
Terijoen nykyisyys poikkeaa kaikista muista vanhoista suomalaispitäjistä. Siellä on runsaasti toimintaa, sinne rakennetaan koko ajan lisää ja sinne on luotu jo neuvostoaikana matkailupalveluja, jotka kasvavat. Kaikki vanhat kylät ovat nykyään asuttuja, ainoastaan pieni Tulokas on osittain asumaton. Se sijaitsee Rajajoen varrella entisen Kuokkalan kylän koillispuolella, ja on Repinon kylän takamaata.
Entiset Tulokas, Haapala ja Puhtula kuuluvat Viipurin piiriin ja siten Pietarin kaupungin hallinnollisen alueen ulkopuolella, kun muut vanhan Terijoen kylät kuuluvat Pietarin esikaupunkeina hallinnollisesti tähän miljoonakaupunkiin. Myös Uudenkirkon alueelta Vammelsuu ja Metsäkylä kuuluvat tähän alueeseen.
[muokkaa] Terijoki
Zelenogorsk, Zelenogorsk
Terijoen keskusta on edelleen vilkas ja eläväinen kylä. Terijoen hiekkaranta on suosittu lomapaikka. Rannan ympäristössä on laaja puisto, jossa on marsalkka Mannerheimin muistoa kunnioittava ravintola Terijoki, lasten leikkipaikkoja ja muita neuvostoaikaisia rakennelmia. Hiekkaranta on kauniina kesäpäivinä nähtävyys ja historiallisen Terijoen kalpeannostalginen heijastus.
Rantatien varrella ortodoksinen kirkko on kunnostettu ja aktiivisessa käytössä. Vaikka itse valkoiseksi maalatut seinät ovat tyhjillään, on ikonostaasi hillityn tyylikäs mutta silti värikäs ja kaunis. Harras rauha vallitsee kirkossa, jossa myydään pieniä ikoneita ja muita kulttiesineitä. Kirkko valmistui 1912 ja on alkuperäisessä muodossa.
Luterilainen kirkko oli sotien jälkeen Pobeda-elokuvateatterina kunnes se luovutettiin Inkerin kirkolle 1998. Kirkon korkea tiilinen torni katosi neuvostoaikana, mutta torni restauroitiin täysin vanhan mallin mukaan. Kirkon suunnitteli Josef Stenbäck, ja se valmistui 1908.
Terijoen luterilainen kirkko sai vanhan asunsa vuoden 2003 loppuun mennessä. Karjalan ihme on kirkon palautuminen alkuperäiseen asuun. Samanlaisia ihmeitä toivoisi näkevänsä muualla Karjalan kannaksella! Kirkon kunnostustyöstä vastasivat Järvenpään seurakunta sekä Hämeenlinnan rovastikunnan seurakunnat. Kirkkosalissa on kauniit holvikaaret. Luterilainen kirkko on kyltin mukaan auki ma–la 12–18, su 9.30–18.
Kirkon pohjoispuolelle kiinnitettiin 1993 muistokivi puistoon: ”Tälle paikalle on haudattu ja siunattu 75 sodissa 1939–1944 kaatunutta suomalaista, terijokelaista sotilasta. 24.7.1993 Terijoki-Seura ry / Teri Säätiö”.
Terijoen palvelut sijaitsevat rannan ja rautatien välisellä Lenina-kadulla. Luterilaisen kirkon eteläpuolella on kahvila ja vastapäätä moderni siisti Alkos-kauppa ja kaksi muuta ruokakauppaa. Kirkon pohjoispuolella on puolentusinaa ruokakauppaa, apteekki, muutama rahanvaihtopiste ja muita kauppoja.
Terijoen keskustasta länteen huoltoasemaa vastapäätä on vasemmalla kookas sotamuistomerkki, joka edustaa aitoa neuvostotyyliä. Kiväärikoristeinen monumentti on osoitettu vuosien 1939 ja 1944 sodille, ja harvinaista on, että venäläisessä sotamuistomerkissä lukee teksti ”Terijoki”.
Hotellien vieressä on ravintola Gor ja ruokakauppa. Hotellien jälkeen rantaa seuraileva tie ohittaa mäntymetsää, joitakin yksittäisiä säilyneitä huviloita, pioneerileirejä metsän puolella, rehevää lehtimetsää ja hiekkarantaa meren puolella.
Mirja Bolgár vertasi Biskajan lahtea 1930-luvun Terijokeen:
”Kuin lapsuuden hiekkarannat Terijoella. Samat kumpuilevat dyynit. Sama joen suiston suoja, lämpö paljaiden jalkojen alla, aarteiden etsintä: Kronstadtista ajautunutta kamaa, kampoja, fajanssinpalasia, mollamaijoja, vateja, aaltojen hiomia ”jalokiviä” kuivuneiden kaislojen ja onttojen ruokopillien seassa.
Kuuma sementtiseinä kotiportista alas hieman vasemmalle omaan rantaan – ja sen kupeessa vieraita kieliä soriseva kylpijäjoukko. Ranskaa, venäjää, saksaa ja mitä vielä? Varmasti turkkia ja puolaa.
Mirja Bolgár: Kaikki tuo jota ikäväksi kutsut, WSOY 1998.
Neuvostoaikana muutettu, suomalaiseen alkuperäiseen muotoon perustuva rautatieasema on komea, Kannaksen komein heti Viipurin jälkeen. Asemalla ja sitä vastapäätä on useita kauppoja sekä bussiasema, josta lähtee busseja lähikyliin. Radan toisella puolella on yhdystie rantatielle. Sen varrella on Zelenogorskin yleinen sauna ja bensa-asema.
Vanha Terijoen upseerikasino on säilynyt ja pystyssä. Se on historiallinen rakennus, jossa ”Terijoen hallitus” Otto Wille Kuusisen johdolla kokoontui punomassa juonia Suomen alistamiseksi neuvostovallan kurimukseen.
Huonokuntoinen rakennus sijaitsee luterilaisen kirkon länsipuolella: aja Komendatskaja-katua 400 metriä länteen ja käänny vasemmalle, 200 metrin päässä on vasemmalla upseerikasino. Tai aja rantatietä Terijoen keskustan risteyksestä 300 metriä länteen ja käänny ison ravintolakolossin jälkeen oikealle, upseerikasino on 400 metrin päässä oikealla.
Terijoen luterilainen hautausmaa sijaitsee tasan 5 km Terijoen rautatiesillalta Lintulan suuntaan eli pohjoiseen. Tien oikealla puolella on musta kivipaasi, jossa lukee ”Tälle paikalle perustettiin vuonna 1905 Terijoen ensimmäinen luterilainen hautausmaa. Terijoki-seura ry, Teri-säätiö. Nykyinen venäläisten hautausmaa on noin 2 km sillalta pohjoiseen myös oikealle kääntyvän tien takana metsässä.
[muokkaa] Tyrisevä
Uwkovo, Ushkovo
Suomen kaudella Tyrisevä oli Terijoen läntisin kylä ja ulottui rantatieltä rautatieasemalle saakka. Nykyään Ushkovon alueeksi on merkitty 3,6 km pituinen pätkä rantatietä.
Rantatien matkalle sattuu muutama rantaravintola ja ainakin neljä neuvostoaikaista lasten leiripaikkaa sekä muutamia kauniita huviloita. Rannan puolella on hiljaista, mantereen puoli on aidattu lastenleireille. Ushkovon rautatieaseman tuntumassa on vain yksittäisiä taloja ja pieni sähkölaitos.
Aseman pohjoispuolella Raivolan–Puhtolan välisellä tieosuudella on komea vanha kivitalo ja muutamia uudempia taloja. Nekin on nimetty kuuluvaksi nykyisen Ushkovon kylään. Suomen kaudella tämä pohjoinen alue kuului Kivennapaan Raivolan eteläpuolella olleen Suomenkylän eteläisimpiin kolkkiin.
[muokkaa] Kellomäki, Luutahäntä
Komarovo, Komarovo
Kellomäki oli Suomen kaudella ruutukaavoitettu alue rautatien molemmin puolin. Huvila-alueen asemakaava katoaa metsien peittoon, mutta moni suomalaiskauden talo on ruutukaava-alueella edelleen pystyssä.
Alueella on vanhoja puuhuviloita, ja eräässä tienristeyksessä on alueen kartta, josta vanha kellomäkeläinen voi etsiä omia historiallisia kiinteistöomaisuuksiaan.
Rautatieasema on pieni sininen betonirakennus. Aseman pohjoispuolella on pari kauppaa, joista toisessa on kahvila. Rautatieasemalta 1,3 km Pietarin suuntaan on rataa seuraavan maantien varrella huomiota herättävä huvila, joka symbolisoi wanhan Terijoen huvilakulttuuria.
Nykyään Komarovon alue on radan vartta seuraavan maantien varrella 2,3 km, rantatiellä neljän kilometrin pätkä. Rantatiellä on nykyään ainoastaan muutama ravintola ja satunnaisia huviloita.
Kylän länsilaidalla on ravintola Bastion ja itälaidalla Shashliki U Kamina ja näiden välisellä alueella High Dive ja Prizal ja joitakin kesäpaikkoja. Hienoin huvila sijaitsee 300 metriä U Kamina –ravintolan itäpuolella rannan puolella. Vihreässä puuhuvilassa on kolme kerrosta ja lisäksi romanttinen torni.
[muokkaa] Kuokkala
Repino, Repino
Kuokkala oli ja Repino on Terijoen suosituimpia viikonlopun viettopaikkoja. Vanhan kasinon kohdalla on nykyään suuri hotelli, ja sen vieressä on muutama ravintola ja hieno hiekkaranta, joka on kesäviikonloppuisin tupaten täynnä pietarilaisia käristämässä ihoaan.
Vaikka Terijoki on käsitteenä syöpynyt syvälle suomalaiseen tajuntaan, Kuokkala oli omalla eksentrisellä tavallaan jopa legendaarisempi 1930-luvun Suomessa. Siellä oli Collianderien kesähuvila Villa Golicke (nykyinen osoite Primorskoje Shosse 159, 400 metriä Repinskaja-hotellilta Terijoen suuntaan), joka oli suomenruotsalaisen sivistyneistön kokoontumispaikka. Kesäpäivät Kuokkalan taiteilijapiireissä olivat raukeita:
Vain Diktonius ja Ragna Ljungdell olivat jalkeilla, edellinen enimmäkseen liikkeellä, jälkimmäinen istui ja kirjoitti. Collianderin kesävuoroilla myös Ina oli varhain askaroimassa mutta miesväki veti huoletta unia. Ehkä oli todella vietetty vilkas keskusteluyö, ehkä käyty Kuokkalan kasinolla virkistäytymässä tai Terijoella asti.
Tuuli Reijonen: Kannaksen mosaiikkimaailma, Otava 1968.
Kesällä 2001 elvytettiin vanhaa perinnettä järjestämällä nuorten taiteilijoiden kokoontuminen säilyneessä Villa Golicken huvilassa. Suomenlahden ranta on aivan vieressä, ja naapuritalon sauna oli käytettävissä sopimuksen mukaan.
Huvilaa vastapäätä on uusi luksusdatsakylä, joka on rakennettu venäläisten ihanteiden mukaan: jokainen linna on erilainen, ne ovat tiiviisti yhdessä ja pellolla.
Golicken huvilasta itään on nykyinen Repinon keskusta: 600 metriä Pietarin suuntaan on ostoskeskus, jossa on Kannaksen hienoin supermarket, jonka valikoima etsii vertaistaan koko Pietarin alueella. Se on auki 24 tuntia vuorokaudessa. Ostoskeskusta vastapäätä on Sberbank, posti ja apteekki. Rannan tuntumassa on kaksi ravintolaa.
Täältä vain 200 metriä Pietarin suuntaan on hedelmäkauppa, lehtikioski, ruokakauppa, kahvila ja näitä vastapäätä Repinin rintakuva patsaana. Tämä Repinon keskusta sijaitsee rantatien mutkassa, joka on merkittävä maamerkki.
Mutkasta johtaa polku metsän halki suoraan Repinon rautatieasemalle. Ihmeellinen nähtävyys on raunioitunut kartano mutkan lähellä. Kun ajetaan Pietarin suunnasta, mutkan sijasta ajetaan suoraan vain noin sata metriä ja oikealla näkyy pienen kujan päässä uskomaton näky: valtava klassinen kartanorakennus edustaa Stalinin tyyliä puhtaimmillaan. Siinä on komeat pylväät, erillinen tornirakennus ja kolme kerrosta, joissa on vähintään sata huonetta.
Vuonna 2006 näkymä oli lohduton: jokainen ikkunaruutu, huone ja käytävän neliömetri oli rikki, hajotettu ja vandalisoitu. On hirvittävä sääli, että valtava palatsi on näin alennustilassa. Touhukas ihminen alkaa haaveilla sadan huoneen palatsihotellista – ehkä joskus. . . Vuoden 2006 alussa oli kartanon ikkunoita peitetty, jolloin alkoi viritä toivo rakennuksen pelastamisesta.
Rantatiellä, noin 2 km Repinon keskustan mutkasta Pietarin suuntaan, puiden takana, on Penates eli taidemaalari Ilja Repinin (1844–1930) talomuseo. Repin asui Kuokkalassa komeassa huvilassa, joka tuhoutui sodissa.
Vuoden 1927 Pieni tietosanakirja esitteli hänet ykskantaan: ”Repin Ilja Jefimovitsh, venäläinen taidemaalari, asuu Suomessa”. Uudestaan rakennettu ateljeerakennus on auki 10–18, pääsymaksu 200 ruplaa. Päärakennuksen takana on laaja puisto, jossa on muutamia lampia, rakennuksia ja käytäviä. Puisto on auki 10–20. Alkuperäinen ateljee ei herättänyt pelkästään ihastusta:
Rakennus oli Kannaksen rumimpia. Se oli merkillisen mielikuvituksen tuote. Siitä rönsyili joka haaralle pieniä ulokkeita, vilpoloita, lisärakennelmia, joita vuodet kasvattivat kerrostumina. Huoneet olivat sokkeloiset, vanhuutta uhoavat ja pimeät, sävyltään tummanruskeat, vain ateljee ja olohuone olivat avarammat.
Eräässä nurkkauksessa sijaitsi korkea laveri, jossa Ilja Repin nukkui ympäri vuodet avoikkunan ääressä. Maalaukset täyttivät kaikki huvilan seinät. Tunnelma oli slaavilaista mystiikkaa, taiteilijahuolettomuutta, katoavaa suuruutta ja pelottavaa rappeutumista, sitä mikä oli Kannakselle 30-luvuna alussa niin luonteenomaista, mutta mulle Suomelle outoa ja merkillistä.
Tuuli Reijonen: Kannaksen mosaiikkimaailma, Otava 1968.
Repinin talomuseon lähellä on ravintola Penaty ja bensa-asema Tatneft. Repinon kylän pituus rantatiellä on viisi kilometriä, rautatien varrella kolme kilometriä.
Rautatieasema on pieni sininen betonirakennus. Sitä vastapäätä on diskorakennus, jonka julkisivu on trendikkäästi vinoon rakennettu. Disko on kyltin mukaan auki to–su 22–06. Sen vieressä on 24 tuntia auki oleva supermarket sekä muita kauppoja.
Rautatieaseman pohjoispuolella on laaja kaavoitettu huvila-alue. Osa rakennuksista näyttää olevan vanhoja, varsinkin läntisellä puolella. Idemmässä on uusia luksusdatsoja. Erään nelikerroksisen valkean linnan pääportin sisäpuolella tulijaa tervehtii parimetrinen tykki! Ajo-ohjeet: katso Tulokas.
[muokkaa] Tulokas
Terijoen syrjäinen kylä käsitti puoli tusinaa taloa ja niiden itäpuolella olleen sahan. Suomalainen asutus on kadonnut, mutta vanhan sahan seudulle kulkee ajokelpoinen tieyhteys, ja siellä on pieni venäläinen mökkikylä. Se ei enää sijaitse Pietarin kaupungin hallinnoimalla alueella vaan kuuluu Viipurin piiriin.
Tieyhteydet suomalaiseen kylään ovat huonokuntoisia joko edellä mainitun kylän suunnalta tai Haapalan kylän eteläpuolelta. Vanha hautausmaa on edelleen olemassa Tulokkaan länsipuolella.
[muokkaa] Ollila
Solneqnoe, Solnetsnoje
Ollila on valtava datsakylä, joka piiloutuu rautatien ja rantatien väliseen metsikköön. Sinne löytää helpoiten Ollilan rautatieasemalta risteytyvää hiekkatietä pitkin. Lähimpänä asemaa, vasemmalla puolella, on suuri raunioitunut neuvostoaikainen tiilirakennus, joka on ulkoa peitetty graffiteilla. Datsa-alue koostuu yli 400 mökistä, joita vuokrataan toimistosta, joka on tämän hiekkatien varrella.
Rantatiellä on lännessä 500 metriä Penates-taiteilijakotimuseon portilta itään ravintola Ollila. Sen luota on 1,4 km itään useita palveluja: hotelli Vsmore, kauppa, ravintola Laima ja entinen Käävän kauppa.
Postitoimistona toimiva vaaleanpunainen kaupparakennus on säilynyt monessakin mielessä: Käävän suku pitää edelleen kauppaa Nuijamaan raja-aseman lähellä. Täältä 200 metriä itään on neuvostoaikainen kirjasto keltaisessa puutalossa, rannan puolella maantietä.
Noin 500 metriä itään on risteys pohjoiseen. Sitä pitkin pääsee datsakylään ja rautatieasemalle. Risteyksen luona on kauppa, apteekki ja vaatimaton kahvila Dram. Ollilan kylän viimeinen palvelu on 200 metriä itään, missä on Gorka-ravintola. Sitä vastapäätä olleet ravintolat näyttivät vuoden 2004 alussa olevan rikottuja.
Rautatieasema on pelkkä vaaleansininen betonikoppi. Asemaa seuraavan viivasuoran maantien varrella on tärkeä maamerkki: 2,8 km Solnetsnojen rautatieasemalta Terijoen suuntaan on hyvä bensa-asema Petrol, josta saa kaikki bensalaatuja, juomia ja syötävääkin (mutta vessaa ei ole!). Terijoen aseman risteyksestä bensa-asemalle on matkaa 11,6 km Pietarin suuntaan.
[muokkaa] Rajajoki
Vanha Rajajoen kylä on lähes kokonaan kadonnut. Rajajoen asema on kokonaan lakkautettu ja nykyisen Solnetsnojen aseman seutu on silkkaa umpimetsää mutta Rajajoki virtaa edelleen, ja sen voi havaita junan ikkunasta. Sillan itäpuolella on Beloostrovin (Valkeasaari) rautatieasema.
Noin 200 metriä Rajajoen länsipuolella radan pohjoispuolella on havaittavissa edelleen laaja tasainen betonipinta: entinen Rajajoen asema. Se oli erityisen kookas ja komea asemarakennus, jonka länsipäädyssä oli kansakoulu.
Radan eteläpuolella on nykyään neuvostoaikainen sähkölaitos. Vanhasta rajanylityksestä 1800-luvun lopulla kirjoitti sittemmin diplomaattina ja seksuaalisen vapauden lähettiläänä toiminut Aleksandra Kollontai kirjassaan Madame Kollontay muistelee (1946):
”Rajalla oli pitempi pysähdys. Suomella oli oma rajansa ja tullinsa, jota oli maksettava erinäisistä venäläisistä tavaroista. Raja-asema oli hyvin sievä ja siisti puinen rakennus. Lattialle oli levitetty havunoksia, sillä puhtaaksi hangattua puulattiaa ei saanut liata likaisilla jaloilla. Asemaravintolassa sai kuumaa kahvia ja Viipurin rinkilöitä. Koko rakennus tuoksui kahville, havupuille ja raittiille ilmalle.”
Nyt asemasta on jäljellä lattian pohja. Vanhan rajan ylityskohdat ovat täysin merkitsemättä. Eteläinen raja on helpompi havaita. Tulet sitten Viipurista (Lintulan kautta) tai Terijoelta, tiet yhtyvät hankalan liittymän luona, jonka tunnistaa isosta bensa-asemasta Balt Treid.
Sen luota noin kilometri Pietarin suuntaan on tien itäpuolella Rajajoki eli entinen raja. Siihen on nostettu neuvostoaikainen sotamuistomerkki: ”Kuolematon on urotekonne Leningradin puolustuksen sankarit 1941–44”. Suomalaiset laittaisivat tähän tekstin: ”Tälle paikalle sovittiin venäläisten kanssa Suomen ja Venäjän raja 1920. Neuvostoliitto häpäisi tämän rajan 1939”.
Pietarista tultaessa sotamuistomerkin luona on helppo pysähtyä. Suomesta tultaessa on mahdollista tehdä U-käännös, eli ”käydä ulkomailla”. Pohjoinen raja on myös helppo löytää. Pietarista tultaessa Balt Treid -bensa-aseman luota kääntyy teitä kolmeen suuntaan. Jos seuraa oikeata tieväylää, joutuu Beloostrovin rautatieasemalle. Tällä matkalla ylitetään Rajajoen silta eli vanha raja.
[muokkaa] Haapala
Leninskoe, Leninskoje
Entinen rajalla ja Rajajoen länsipuolella sijainnut kylä on nykyään kasvava datshakylä, jota jatkuu 5 km asfalttitien varrella. Kylän eteläosa on lähes kokonaan aidattu, suurien ökytalojen täyttämä alue.
Kuokkalan tasoristeyksestä 3,2 km pohjoiseen on rakennettu ruskeiden aitojen taakse valtava ”Klub Kantri” urheiluhalleineen ja Moj Restoran -luksusravintoloineen. Se palvelee venäjän uusrikkaita. Saman aidan kohdalla on uusi luksuskauppa. Maantie on molemmilta puolilta korkeiden aitojen reunustama.
Pohjoisemmassa on vanha neuvostoaikainen keskusta. Moj-ravintolan luota noin 3,5 km pohjoiseen huomiota kiinnittää tien oikealla (itä)puolella kesken jäänyt punatiilinen rakennus. Se muistuttaa etäisesti kirkkoa, mutta lienee keskeneräinen viisikerroksinen luksusdatsa.
Vain 300 metrin päässä on lammen lähellä uusi kaunis ortodoksikirkko, ja vajaan kilometrin matkalla kerrostaloja, kauppoja, pankki, posti, kulttuuritalo ja sen vieressä Kafe Magazin Niva. Vastapäätä on suomalaistyyppinen mansardikattoinen puutalo.
Kylän pohjoispuolella on paljon navettoja ja muita halleja, jotka tuntuivat olevan yleisestä rapistuneisuudestaan huolimatta vielä jonkinlaisessa käytössä ¬äskettäin.
[muokkaa] Puhtula
Rewetnikovo, Reshetnikovo
Vanha Puhtulan kylä on oikeastaan kokonaan kadonnut ja tilalle on tullut kituva neuvostokylä. Siellä on useita nelikerroksisia kerrostaloja, joista ainakin yksi on raunioina. Kylän iso kauppa on auki 9–22, toinen kauppa on hirsitalossa. Kylän koillisnurkassa on isoja datsoja.
Puhtulan länsipuolella on lähes 90 metriä korkea Puhtulanmäki, jonne on perustettu laskettelukeskus Puhtolova Gora eli Puhtolovo Gora. Se on eittämättä saanut nimensä alkuperäisestä suomalaisesta kylän nimestä.
Kahvila, ensiapu, välinevuokraus ja pukuhuoneet löytyvät pitkästä ruskeasta puurakennuksesta parkkialueen takaa. Saman rakennuksen kulmauksessa on kassa, jonne voi maksaa laskettelumaksut. Vieressä on luistelurata ja sitä vastapäätä Shashlik-ravintola.
Luisteluradan takana on baari Ekstrem ja mökkejä majoittumista varten. Mäessä on neljä lasketteluväylää. Laskettelukeskus toimii talvisin ke–pe klo 17–22, la 17–24 ja su 17–22. Se on erittäin suosittu viikonloppuisin pietarilaisten uusrikkaiden keskuudessa.
