VIIPURIN MLK
WikiKarelia
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Yleistä Viipurin maalaiskunnasta
Pinta-ala 1936: 584 km² Asukkaita 1939: 18571 Asukastiheys 1939: 34,0 / km² Kyliä: 56, näistä nyt asuttuja 18
Viipurin maalaiskunta oli Suomen väkirikkain jo itsenäisyyden alussa, ja alue ehti vain kehittyä aina talvisodan pommituksiin saakka. Viipurin maalaiskunnassa yhdistyivät menestyvä teollisuus, hyvät viljelysmaat ja 500 vuoden perinteet omaava kartanokulttuuri.
[muokkaa] Viipurin maalaiskunnan historia
Viipurin maalaiskunta oli heti Viipurin jälkeen suurin asutuskeskittymä Kannaksella – vuonna 1939 Suur-Viipurin kokonaisasukasluku lähenteli jo sataa tuhatta! Alueella oli vesistöjen varsilla upeita kartanoita, huviloita ja viljavia peltoja.
Jo 1920-luvun alussa maalaiskunnassa oli 36 kansakoulua, 29 jauhomyllyä, seitsemän sahaa, neljä tiilitehdasta, neljä nahkatehdasta, yhdeksän rinkelitehdasta, kolme laivatelakkaa ja kymmeniä muita tehtaita. Kaikki muuttui, kun puna-armeija alkoi tunkeutua suomalaisten maille.
Maalaiskuntaan kuului itsenäisyyden alussa useita Viipurin esikaupunkeja, kuten Tammisuo, Papula ja Tienhaara, jotka liitettiin Viipurin kaupunkiin 1924–33.
Maalaiskunta oli vuonna 1930 tehdyn väestönlaskennan mukaan 99,5-prosenttisesti suomenkielinen. Ruotsinkielisiä asukkaita oli tuolloin 145 henkeä. Vuonna 1921 asukkaita oli maalaiskunnassa 42 670, mutta alueliitokset Viipurin kaupunkiin laskivat väestömäärän alle 20 000.
Samoihin aikoihin maalaiskunnassa oli 231 kauppiasta, neljä osuuskauppaa, viisi osuuskassaa, neljä palokuntaa ja 11 postitoimistoa.
Ennen sotia maalaiskunta oli menettänyt Viipurin esikaupungit Viipurille, jonka pinta-ala oli kymmenkertaistunut. Maalaiskunnan teollisuuslaitosten määrä väheni, ja maa- ja metsätalouden osuus työvoimasta nousi 61 prosenttiin.
Teollisuuslaitoksista suurin oli Ferraria Osakeyhtiön Peron tehtaat, joissa oli noin 200 työntekijää ennen sotia.
Ennen sotia Viipurin maalaiskunnassa oli osuuskauppojen ohella 69 yksityisliikettä, 27 koulua, 30 kirjastoa. Maalaiskunnassa oli yli 1500 vähintään puolen hehtaarin viljelytilaa, joista 21 oli yli sadan hehtaarin kokoisia. Näillä tuotettiin vuosittain suunnilleen yli 1,7 tonnia ruista, yli 270 000 kiloa ohraa, yli neljä tonnia kauraa, yli neljä tonnia perunaa, yli 2,6 tonnia muita juureksia ja neljännestonni vehnää.
Sekä talvisota että jatkosota päättyivät maalaiskunnan seutuville, jolloin Viipurin itäosat sekä Talin ja Ihantalan seudut pommitettiin kivikaudelle. Vihollinen eteni myös Viipurinlahden suunnalta.
Neuvostoliiton aikana maalaiskunta muuttui rajusti. Vain harvoihin kyliin tuli asutusta ja uudet säännöt ja liikennejärjestelyt piilottivat nämä lähes näkymättömiin. Joihinkin kyliin rakennettiin runsaasti kerrostaloja, mutta 1991 alkanut rappio on jättänyt asukkaat vaille työpaikkoja, kun tehtaat, navetat ja muut työpaikat ovat nyt raunioina.
[muokkaa] Viipurin maalaiskunnan asutus
Nuoraan alueella on päätien varrella noin neljä kauppaa, ja Karisalmen asemalla on muutama kauppa. Karppilan kylässä on yksi kauppa. Perossa ja Kyttälässä on useita kauppoja. Muualla on hyvin vähän palveluja tai taloudellista toimintaa.
Haankylän seudulla ja Konkkalassa on isot sairaalat, joitakin tuotantolaitoksia on pystyssä mutta ne kuuluvat Viipurin vaikutusalueelle. Tarkistamamme pioneerileirit vaikuttivat hiljaisilta mutta toistaiseksi ehjiltä. Nuijamaan suuntaan on toki suomalaisia varten kauppoja. Oheinen kyläkatsaus on rakennettu ajoreittien ja suuntien mukaan.
Viipurin maalaiskunnan kylistä asumattomia tai nimeämättömiä ovat Alasäiniö, Autio, Haankylä, Hapenensaari, Ihantala, Juustila, Jyrkilä, Kaipola, Karhunsuo, Kaukola, Kiiskilä, Kilpeenjoen Sydänmaa, Korpela, Kurikkala, Kähärilä, Kärstilä, Lavola, Leppälä, Lihaniemi, Lyykylä, Pakkainen, Perojoki, Pienmerijoki, Piispansaari–Turkinsaari, Porkansaari, Rapattila, Repola, Rikkola, Ryysylä, Rääsiälä, Saarela, Samola, Terävälä, Tirhiä, Vakkila ja Vääräkoski.
[muokkaa] Vahvialan suunta
Viipurin länsipuolella kulkee vesireitti (Saimaan kanavan laivalinja), ja salmen yli kulkee Sorvalin saarelta länteen korkea silta. Sillan jälkeen on puomi, jossa kaikki autot ja kaikkien autojen jokaisen matkustajan passit on tarkastettu. Vuonna 2004 puomi poistettiin ilmeisesti lopullisesti.
Heti puomin jälkeen on tienhaara, jossa on bensa-asema Aris (kahvila) ja iso ”kasakkakivi”, johon on merkitty muistolaatta: ”JR61, KTR8, 22.06.–04.08.1944, Tienhaara, muistoksi ankarista taisteluista, kunnia kaatuneille” sekä käännökset ruotsiksi ja venäjäksi, allekirjoituksena ”Tienhaaran entiset asukkaat”.
Todellisuudessa tätä seutua nimitettiin myös Hietalaksi, ja varsinainen Tienhaaran teollisuuskylä oli lännempänä. Hietala ja Tienhaara kuuluivat Viipurin kaupungin alueisiin, mutta nykyään ne ovat jo puomin takana, eräänlaisella rajavyöhykkeellä. Tienhaaran ajo-ohjeet, katso Vahviala. Tienhaarassa on säilynyt Karjalan Mylly Oy:n kookas tehdasrakennus, joka näkyy radan varressa.
Viipurin maalaiskuntaan kuuluneen Ykspään alueella on raunioituneen näköinen kollektiivitila, mutta siellä oli havaittavissa jonkinlaista lannanluomista äskettäin. Ykspään luota maantiet haarautuvat Ykspäänjoen pohjoispuolta Nurmin suuntaan, eteläpuolta Vahvialan kirkon suuntaan.
Nykyäänhän Tienhaaran kaupunginosaan pääsee ilman ertyis lupia.Koska se on Wiipurin kaupungin osa.Siitä eteenpäin onkin taas oltava raja passi ym lupa jos aikoo mennä Juustilaan tai Rääsiän puolelle saakka.
Kasakkakivestä Lappeenrannan maantietä noin kilometrin verran mentäessä tulee tien risteys, jossa lukee venäjäksi KALININ. Siitä käännyttäessä vasemmalle, ja heti oikealla mäen päällä sijaitsee Somerojan hautausmaa. Kalmisto on neuvostokommunismin aikana tuhottu järjettömänä tahallaan pilalle.Kuitenkin sieltä löytää joitakin hautapaikkoja sekä katkaistuja rautaristin kantoja. Alueelle on pystytetty yksityisten toimesta muutama puinen risti omaisten haudalle. Säilynyt alue on aidattu jonkin moiseksi luonnon puistoksi. Ja se on melko siisti, ottaen huomioon venäläisen välinpitämättömyyden ja kaiken arvokkaan tuhoamis vimman. Uusi somerojan katu on louhittu hautausmaan yläosaan ja kalmiston maat on tietojen mukaan kuskattu Kivisillan silta arkkuun täytemaaksi. Hautaristien jalkaan on kaiverrettu Psalmien numerot .137 ja 23. Käykää kiireiset ohikulkijat hiljentymässä.
[muokkaa] Säkkijärven suunta
Viipurin maalaiskunnan länsiosassa oli merkittäviä kyliä ja kartanoita, joista osa on kadonnut.
Suur-Merijoen risteyksestä 600 metriä Vaalimaan suuntaan on vuonna 2001 rakennettu Robinson-kauppa ja siitä 400 metrin päässä vasemmalle (etelään) ¬johtavan tien risteys. Vain Viipurista tultaessa näkyy kyltti, jossa lukee San. Otradnoe (Otradnojen sanatorio).
Asfalttitien takana on entinen Haankylä, ja lähes asumaton niemimaa, jossa oli Suomen kaudella kansakoulu ja Ronkaan poikakoti, lähes 5 km päätieltä etelään. Näihin taloihin ja yli kilometri päätien suuntaan on rakennettu kolme isoa hoitolaitosta.
Varsinaisen Haankylän läpi etelään kulkee tie, jonka ¬päässä on kallioinen Pamppusaari. Sinne on risteys 1,7 km päätieltä etelään, oikealle kääntyvässä risteyksessä lukee Zeleniy Ostrov. Kolmen mutkaisen kilometrin päässä on silta ja kallioiden läpi ajettua löytyy upealla paikalla kuolleen tuntuinen pioneerileiri, jossa on puoli tusinaa taloja pystyssä. Lähellä on puusilta Niittysaarelle. Sinne voi vain kävellä.
[muokkaa] Suur-Merijoen kartano
Mahtavan metsälinnan rauniot ovat yhä tallella synkän metsän keskellä.
Tyylipuhtaampi kuin Hvitträsk, jylhempi kuin kansallismuseo – Suur-Merijoen metsälinna tuli merkitsemään jugend-arkkitehtuurin merkkipaalua, kunnes sodat tuhosivat koko komeuden. Kuuluisa arkkitehtikolmikko Saarinen, Gesellius ja Lindgren suunnitteli pienelle kukkulalle rakennuksen. Se valmistui 1902-03 tehtailija Max Neuschellerin käyttöön. Itse kartano oli historialtaan vanhempi.
Tilan osti 1500-luvun alussa viipurilainen porvari Pietari Juusten. Vuodesta 1726 se joutui venäläisten maanomistajien haltuun. Suomen valtio osti sen 1800-luvulla, ja itsenäisyyden alussa osa kartanon maista jaettiin pientilallisille.
Vaikka kartanon suuri navetta erottuu komeiden kivijalkansa ansiosta, itse metsälinna on syrjässä, metsän peitossa. Yksi kaarikäytävä on säilynyt, samoin tornin pyöreä kivijalka erottuu. Kivikellarin keskellä kasvaa kuitenkin jo paksuja mäntyjä, eikä alueella ole enää voimia taistella metsittymistä vastaan.
Kartanon joitakin ulkorakennuksia on edelleen pystyssä, samoin suuren navetan kivijalka. Ne ovat lähimpänä suurta neuvostoaikaista kerrostaloaluetta, joka toimii hyvänä maamerkkinä. Kartanon puukuja on myös olemassa. Ylitä silta ja suoraan edessä ovat navetan rauniot. Samalla alueella on joitakin vanhoja keltaisia kivirakennuksia.
[muokkaa] Suur-Merijoen lentokenttä
Entisen siviililentokentän (ja sodanaikaisen sotilaslentokentän) paikalle rakennettu sotilastukikohta on nyt hylätty ja raunioina. Suomalaiset lentokenttärakennukset ovat yhä pystyssä.
Suomen historian ensimmäinen aito kotimaan reittilento lennettiin vappuna 1937 Helsingistä Viipuriin, Suur-Merijoen lentokentälle. Kaksi päivää myöhemmin kotimaan lentoverkosto laajeni Tampereelle. Suur-Merijoen ruohikkoinen tasanko palveli sotavuosina sotilaskenttänä, kunnes säälimättömät saneluehdot jättivät Suur-Merijoen uuden rajan itäpuolelle.
Salaperäisinä, suljettuina neuvostovuosina lentokentän kupeeseen kasvoi suuri sotilastukikohta. Aukean lentokentän alueelle rakennettiin suuria varikkorakennuksia, ja vanhojen suomalaisrakennusten viereen nousi kolmikerroksinen varuskuntarakennus ja kymmenkunta eri huoltorakennusta.
Nyt koko alue on hylätty ja rikottu. Jokaisen rakennuksen jokainen ikkuna, lattia ja seinä on vandalisoitu ja tuhottu. Erään huoltorakennuksen seinällä on kookas maalaus ”voitollisen” puna-armeijan hyökkäyksestä. Vastapäätä on vanha suomalainen rakennus, joka on kokonaan palanut sisältä.
[muokkaa] Rasalahti
Novinka, Novinka
Asumaton niittymaisema Suur-Merijoen risteyksen länsipuolella kuului aiemmin Viipurin maalaiskunnan Rasalahden kylään. Sanatorion risteyksestä 1,6 km Vaalimaan suuntaan on uusi Scandinavia-kauppa ja sen luota 1,2 km länteen on risteys, jossa lukee Novinka 0,5.
Novinka on suljettu pieni asutus, joka on sotilaallisessa käytössä. Portilla ei kuitenkaan ole vartiota. Tässä ei Suomen kaudella ollut mitään, mutta ympäröivät pellot muodostivat Rasalahden kylän. Kylässä asui melkein sata ihmistä ennen sotia.
[muokkaa] Ahokas
Podberez¡e, Podbereze
Podbereze tunnettiin Suomen kaudella nimellä Ahokas. Nykyään hyväkuntoinen asfalttitie kulkee synkän metsän halki. Kahden kilometrin päässä on vasemmalla rapistunut, hylätyn oloinen epämääräinen varikkolaitos. Noin 600 metrin päässä on vasemmalla suomalaiskauden talo. Risteyksestä vasemmalla on entinen Ahokas: huono hiekkatie, vanhoja suomalaistaloja ja uudempia datsoja, ei mitään palveluja, kauppoja, kylttejä tai viittoja. Ennen sotia kylässä asui yli 80 asukasta.
[muokkaa] Kiiskilä
Podberez¡e, Podbereze
Kiiskilän kartano ehti toimia invalidikotina ennen sotia. Se on säilynyt mutta on huonossa kunnossa.
Kiiskilän kartanon uusklassinen päärakennus on vuodelta 1820. Kartanon päärakennus säilyi jo jatkosodan alussa venäläisten tuholta, mutta myös tähän päivään saakka, koska sinne perustettiin neuvostoaikana pioneerileiri. Se on upea vihreä kartano, mutta viime käynnillä ovet olivat auki, ja päärakennus oli tyhjillään. Sisätiloissa ovat upeat kaakeliuunit tallella.
Alueella on kuitenkin asutusta, tietojemme mukaan amerikkalais-venäläinen pariskunta on viime aikoina asunut täällä. Toisaalta kartanoa on vuokrattu tilauksesta suomalaisille majoituskäyttöön.
Pioneerileirin rakennukset olivat hylättyinä ja osin rikottuina äskettäin. Yleinen rappio vallitsee kartanon alueella, ja paikka kaipaisi reipasta uutta omistajaa, joka kunnostaisi vielä pystyssä seisovan arvokkaan ja lähes puoli vuosituhatta vanhan kartanoalueen.
Kiiskilän kartano tunnetaan jo vuodelta 1562, jolloin se läänitettiin viipurilaiselle raatimiehelle Wit Oldelle. Omistus vaihteli vuosisatojen aikana, 1800-luvulla peräti kuusi kertaa. Ennen sotia kartanon omisti Otto Hyvärinen. Kiiskilän kylän asukasluku oli noin 50 henkeä ennen sotia.
[muokkaa] Karppila
Podborov¡e, Podborove
Viipurin maalaiskunnan läntisin kylä on päätieltä etelään. Siellä asui ennen sotia yli 500 asukasta.
Vahvialan Tervajoen risteystä vastapäätä on risteys etelään, jonne perustettiin neuvostoaikana Volna-pioneerileiri. Sen portille on 1,5 km ja matkan varrella on hautausmaa, uusia datsoja, vanhoja suomalaistaloja ja Magazin-kauppa.
Viime käynnillä pioneerileiri vaikutti hiljaiselta. Pioneerileiri on perustettu suomalaisen kansakoulun alueelle. Se löytyy aidatun alueen keskeltä, kaksikerroksisena ja hyväkuntoisena maalattuna kivirakennuksena. Sen ympäristössä on rikkoutuneita leirin rakennelmia ja hyvin värikkäitä puurakennuksia.
Pioneerileiriltä etelään tien varrella on aluksi venäläisten datsoja, kunnes maisema muuttuu luonnonmukaiseksi matkalla kohti Harjuniemeä.
Karppila ja sen eteläpuolelle jatkuva Harjuniemi olivat sekä talvisodassa että jatkosodan loppuvaiheissa ankarien taistelujen kohteina, kun Neuvostoliitto pyrki etenemään.
Tienhaaran taajaman luoteis kulmalla Lapeenrannan maantien ja vanhan Somerojan tien risteyksessä korkealla mäellä sijaitsee Somerojan hautaus maa.Alue on neuvosto aikana tuhottu melko perusteellisesti. Uusi somesojan katu on louhittu hautausmaan ylä osan halki ( ja maat on tietojen mukaan ajettu Kivisillan arkkujen täytemaaksi )Kuitenkin alue on nykyään aidattu ja jotakuinkin eristetty jonkinmoiseksi luonnon puistoksi.Kalmisto on suhteellisen siisti,ottaen huomioon venäläinen välinpitämättömyys, ja sinne on pystytetty yksityisten toimesta muutama puinen ristikin muistomerkiksi. Ristien jalkaan on kaiverrettu psalmien numerot,137 ja 28. Somerojan hautaus maalla näkyvät vielä sodan jäljet. Tykistön asema kuopat ja ilmapommituksen jäljet. Kalmisto osallistui puolustamaan suomen itsenäisyyttä rankalla otteella tuhoutuen järkyttävällä tavalla. .
[muokkaa] Jääsken suunta
Papulan ohi kulkee kansainvälinen liikenne kohti Lappeenrantaa. Se on myös pääväylä Antrean ja Jääsken suuntaan. Iso tienviitta ohjaa kansainvälisen liikenteen Viipurin ohitustielle Pietariin tai yli Saimaan kanavan kohti Lappeenrantaa. Suoraan tie jatkuu kohti Antreaa ja Jääskiä.
Pian risteyksen jälkeen on puomi, jossa tarkistetaan kaikkien pohjoiseen kulkevien passit. Alkuvuonna 2004 puomi ei aina ollut kuitenkaan käytössä. Puomin eteläpuolella, päätien itäpuolella oli ennen sotia Kärstilän kartano. Sen omistajaksi mainitaan jo 1500-luvulla piispa Paavali Juusten.
Puomin pohjoispuolella, pienen asutuksen kohdalla, oli Saarelan kartano. Sen päärakennuksen kohdalla on nyt venäläisten rakentamia rakennuksia, mutta läheinen rantapuisto on säilyttänyt idyllisen ilmeensä. Puiston alueella on sodanaikaisten juoksuhautojen jäänteitä.
[muokkaa] Konkkala
Krasn[y Holm, Krasnyj Holm
Konkkalan komea parantola on säilynyt, samoin kartanon puukuja ja päärakennuksen kivijalka.
Noin kilometri tarkastuspuomilta pohjoiseen on risteys oikealle, jossa on sillan takana laaja Konkkalan kartanon alue. Oikealle kaartamalla löytyy vajaan kilometrin päässä päätieltä erittäin suuri, kauniisti koristeltu keltainen parantolarakennus. Konkkalan parantola perustettiin vuonna 1911.
Nykyinen päärakennus rakennettiin juuri ennen sotia uudelleen tulipalon jälkeen. Arkkitehti Clas Axel Gyldénin upeata luomusta ei ehditty käyttää ollenkaan sotien ja alueluovutusten takia. Nykyään neuvostorekvisiitalla koristeltu alue on nimeltään Sanatori Vyborg. Muutoin kylässä on yksittäisiä taloja ja huonokuntoinen navetta. Konkkalassa asui 87 asukasta vuonna 1937.
Konkkalan kartanon päärakennuksen kivijalka ja komea koivukuja ovat jäljellä. Kartanon omistivat ennen itsenäisyyttämme Nybeckin ja Schröderin suvut, ja itsenäisyyden alkuaikoina Emil Buttenhoff.
Kartanon alueella oli parantolan ohella pieni saha ja mylly. Tieyhteys parantolan takapihalta kulkee koivukujan eteläpäähän. Tien päässä on kivijalka, joka päälle on joku venäläinen rakentanut vaatimattoman puurakennuksen. Ennen sotia kartanon päärakennuksessa oli kolme kerrosta ja kaksi siipeä.
Kartanon luota pohjoiseen jyrkästi nousevat Konkkalanvuoret olivat jatkosodan lopussa suomalaisille pahoja surmanloukkuja. Taisteluja käytiin 24.–30.6.1944 kivikkoisilla vuorilla Ihantalan taistelujen yhteydessä.
[muokkaa] Portinhoikka
Jatkosodan ankarien lopputaisteluiden paikalla on nyt suuri neuvostoaikainen sotamuistomerkki Se sisältää sadoittain hyökkääjäarmeijan nimiä, mutta monumentissa on poikkeuksellisesti myös mainittu vuosiluvut 1939–40, jotka yleensä puuttuvat neuvostoaikaisista sotamuistomerkeistä (talvisotaa ei pitkään ”ollut olemassa” venäläisten historiankirjoituksessa).
Paikalle on haudattu yli 4000 venäläistä sotilasta.
Sotatilanteissa venäläisten hyökkäysvaunukärki pääsi etenemään Portinhoikasta 25.6.1944 aina Juustilaan asti, mutta suomalaiset Laguksen joukot lähtivät panssareillaan vastahyökkäykseen tuhoten melkein 30 panssarivaunua saman päivän aikana.
Portinhoikasta itään kohti Talia on Murokallion kallioleikkaus, jossa sijaitsi suomalaisten joukkojen etulinja- ja torjunta-asemat Talin taistelujen viimeisinä päivinä.
Portinhoikka on myös nykyään tärkeä risteys: oikealle itään ovat Karatsalmi, Tali (puomi, josta pääsee aina yli lännestä itään) ja Heinjoki, vasemmalle Juustilan sulku Saimaan kanavalla (tietä ei saa ajaa).
[muokkaa] Ihantala
Jatkosodan kuuluisat taistelut käytiin Ihantalan seuduilla vuoden 1944 kesällä. Vuodeksi 2004 toteutettiin suuret muistotilaisuudet tällä paikalla, jossa katsotaan Suomen tasavallan säilyttäneen itsenäisyytensä.
Neuvostoliitto hyökkäsi rajusti aseistuksella, joka ilmeisesti oli amerikkalaista alkuperää. Lend-lease -projekti tuotti Murmanskin kautta käsittämättömät määrät aseita ja sotilaallisia varusteita puna-armeijalle, jonka piti voittaa Saksan armeija.
Suuri osa aseista kohdistettiin kuitenkin Suomen joukkoja vastaan, jotka puolustivat omaa maaperäänsä Ihantalan alueella. Puna-armeija pysäytettiin täällä, osin saksalaisten avustuksella.
Kylästä ei jäänyt mitään jäljelle, mutta raunioita ja muistomerkkejä on runsaasti Ihantalan alueella. Kaikki oleellinen löytyy Y-risteyksen eteläpuolelta, molemmilta puolilta maantietä.
Maantien itäpuolella on jonkin verran venäläisten datsa-asutusta ja useita suomalaisia muistomerkkejä. Lähimpänä Y-risteystä on mökkiasutukselle johtava jyrkkä tie, joka kulkee hiekkakuopan kautta. Ylhäällä on pieni puutarha, hylätty kaksikerroksinen venäläinen datsa ja sen alapuolella suomalaisen rakennuksen raunio. Koko kellarikerros on säilynyt. Vieressä on komea siirtolohkare.
Hieman eteläisempi risteys vie entisen kirkon paikalle. Täälläkin on muutama venäläinen rakennus pystyssä. Ennen kirkon paikkaa on oikealla sankarihautausmaa, jonka muistokivi sisältää sanat: ”1939–1944, Ihantalan seurakunnan sankarivainajien muistoa kunnioittaen, entiset Ihantalan seurakuntalaiset, 1992”.
Muistomerkki paljastettiin 11.8.1992. Sankarivainajien nimilaatta paljastettiin 1999. Muistokiven oikealla puolella ovat 35 jatkosodassa menehtyneen nimet, vasemmalla ovat 29 talvisodassa kuolleen nimet.
Sankarihautausmaan vieressä on kirkon kiviportaat, johon on kaiverrettu teksti: ”Ihantalan kirkko sijaitsi tällä paikalla vv. 1927–1940.” Ihantalan pienikokoinen puukirkko oli rakennettu Ihantalan hovin päärakennuksesta ja se edusti uusklassista tyyliä.
Venäläiset tuhosivat kirkon perääntyessään jatkosodan alussa. Kirkon kivijalan kylkeen on joku venäläinen rakentanut oman mökkinsä, jonka pihalla liehui kesällä 2003 uhmakkaasti Neuvostoliiton punalippu.
Maantien länsipuolella on valtava siirtolohkare, johon on 1999 kaiverrettu muistosanat: ”1944, Ihantalan taistelut, kunnia sankareille”. Vaikka teksti on käännetty venäjäksi, sekin tarkoittaa suomalaisia sankareita, ei hyökkääjäarmeijaa.
Kiven takana lukee ”muistomerkin ovat asettaneet ryhmä Vihman joukko-osastot JR 12, JR 35, KTR 14, ERP 16. 3.7.1999”. Vaikka yksi suomalainen vastaakin kymmentä ryssää, ei ”asettaminen” tässä tarkoita kiven asettamista paikalleen, vaan tekstien kaivertamista.
Ison kiven takana on kapean tien pohjoispuolella entinen hautausmaa ja taistelutanner. Useita juoksuhautoja on edelleen havaittavissa. Isojen siirtolohkareiden takana on lymytty, ja muutama luolamainen aukko löytyy suurten kivien alta tai takaa. Niiden suojissa on suojauduttu hyökkääjän tulelta.
Hautausmaan muistokivi on alueen keskellä. Tähän siirtolohkareeseen on hakattu risti ja teksti ”Tällä alueella oli Ihantalan seurakunnan hautausmaa vuosina 1925–1944”. Joitakin hautoja on entisöity. Siistein näistä on Kaino ja Helka Kempin hauta.
Hautausmaan eteläpuolella jatkuu huonokuntoinen kapea tie länteen. Niityn alueen länsipuolella on entinen Vanhatorpan tila, jonka vierestä tie jatkuu pienen mäen eteläpuolelle. Se on Pyöräkangas, jossa taisteltiin jatkosodan viimeiset taistelut Ihantalan alueella.
Alueella on syvää metsää mutta runsaasti syvänteitä, juoksuhautoja, piikkilankaa ja edelleen jonkin verran sotaromua (metallinpaljastimella löytyy enemmän). Syksyllä 2003 löysimme erään kiven päältä sotaromun ohella pääkallon ja sääriluita: venäläiset olivat löytäneet maanmiestensä jäänteitä ja jättäneet ne säiden armoille.
Ihantalan risteyksen eteläpuolella on pieni Pekarinpuro, jonka sillan suomalaiset tuhosivat heinäkuun alussa 1944, ja venäläisten panssarivaunujen eteneminen pysähtyi mitättömän puron rannalle!
Ihantalassa asui noin 300 asukasta ennen sotia.
[muokkaa] Kilpeenjoki
Komsomol¡skoe, Komsomolskoje
Kilpeenjoen alueen tunnistaa etelästä saavuttaessa venäläisen puufirman koristeellisesta rakennuksesta, joka on kylän uusvenäläinen nähtävyys. Muutoin Y-kirjaimen muotoinen kylä on mitäänsanomaton hylättyine sovhoosinavettoineen, kerrostaloineen ja pikkuhökkeleineen. Kilpeenjoen ohi oikea (itäinen) hyväkuntoinen asfalttitie jatkuu kohti Jääsken kirkonkylää.
Jääsken suuntaan neuvostoaikaisen tienoikaisun varrelle sattuu kerrostalo, joka vuoden 2004 alussa näytti lopullisesti hylätyltä. Se on kuitenkin ehjä rakennus, joten se saattaa olla jossakin käytössä. Vastapäätä kerrostaloa päätien varressa on säilynyt suomalainen puutalo.
Porinkylän suuntaan Kilpeenjoen alueella on etelässä hylätty kolhoosinavetta ja sen pohjoispuolella toimiva kauppa (suljettu ti). Tie laskeutuu Kilpeenjoen sillalle, jonka pohjoispuolella on laaja navetta-alue. Se tuntui olevan vuoden 2004 alussa lopullisesti hylätty, vaikka vielä 2000-luvulla siellä on ollut runsaasti lehmiä.
Y-risteyksen keskelle jäävä alue koostui Suomen kaudella kahden hovin, Ylähovin ja Alahovin rakennuksista ja pihapiireistä. Nyt ne jäävät pääteiden väliin. Yhteensä Kilpeenjoella asui yli 370 asukasta ennen sotia.
[muokkaa] Pihkala
Drujnosel¡e, Druzhnosele
Kilpeenjoelta vasenta (läntistä) tielinjaa löytyy Viipurin maalaiskunnan Pihkala (Porinkylä) ja Nuijamaan Pihkalanjärvi. Täältä huonokuntoinen tie jatkuu kohti Suomen nykyistä rajaa.
Pihkala ei ole koko vuoden asuttuna, mutta kesäisin siellä on jonkin verran asutusta. Kylän etelälaidan pienellä kumpareella ollut puolen tusinan talon asutuksesta on edelleen näkyvissä pihapuita, kivijalkoja ja muutama vanha suomalaistalo. Sen sijaan suora kyläraitti on saanut useita venäläisten pystyttämiä taloja vanhojen lisäksi.
Monet kylän taloista on suomalaistyyppisiä. Osa niistä on kokonaan hylätty, mutta myös muutama venäläinen datsa vaikuttaa hylätyltä. Kylässä ei ole kylttiä, palveluja eikä tietä aurata talvisin ainakaan Nuijamaan suuntaan. Kesällä tie on ajokelpoinen myös Jääsken pitäjän Oravalan kylän kautta – tie yhtyy asfaltoituun Ihantala–Jääski –maantiehen.
[muokkaa] Talin suunta
Talin suuntaan ajetaan rautatiesillan yli Papulan ohi Papulanlahdensillalle ja päälinjaa seuraten mutta seuraavasta risteyksestä oikealle kääntyen kierretään Papulan mäkinen puisto pohjoispuolelta. Jatketaan suoraan radan yli ja päästään Heinjoelle kulkevalle päätielle.
Oikealle jää risteys Karjalan kaupunginosaan ja sen jälkeen ohitetaan panssariesteitä. Vasemmalle jää Tammisuon alueen venäläinen datsakylä, joka on rakennettu entisen Häyryn kartanon alueelle ja sen ympäristöön. Kartanoa ei enää ole, mutta joitakin jäänteitä siitä on havaittavissa. Kartanon alueen jälkeen ohitetaan X-risteys.
Vasemmalle kääntymällä pääsee Tammisuon alueelle, jolloin seuraavasta risteyksestä suoraan ajamalla päästään Tammisuon hautausmaalle, jonka luokse tie päättyy. Suoraan jatkamalla ylitetään Viipurin ohitustie ja kuljetaan tyhjennetyn niityn ja Perojoen sillan yli. Maisemassa on vain venäläisten datsoja.
Maantie jatkuu T-risteykseen, jonka luona on entinen Mannikkala. Siitä ei ole enää mitään jäljellä, mutta kylän itäosassa on paljon datsoja. Mannikkalasta käynnistyi Tali-Ihantalan suurtaistelujen Talin vaihe 23.6.1944. Venäläiset hyökkäsivät. Heitä vastassa oli suomalainen JR48, joka kulutettiin lähes loppuun kolmessa päivässä.
[muokkaa] Lyykylä
Simrnovo, Simrnovo
Oikealle Heinjoen suuntaan on päätieltä syrjässä entisen Lyykylän kartanon alue. Kartanon länsipuoliselle niitylle on noussut runsaasti erikokoisia venäläisten datsoja. Lyykylän kartanon päärakennuksen luona on joitakin vanhempia datsoja, mutta kookkaan navetan kiviseinät ovat edelleen pystyssä. Navetta lienee ollut käytössä vielä neuvostoaikana. Maisemat läheiselle Lyykylänjärvelle ovat idyllisiä. Rantaan pääsee navetan itäpuolelta.
[muokkaa] Tali
Pal¡cevo, Paltsevo
Lyykylän alueelta länteen, T-risteykses¬tä vasemmalle on entinen Tali, joka on tuhoutunut sodissa. Risteyksestä 1,3 km länteen on rautatien tasoristeys, jonka itäpuolella on kahvila Prival (Auki 10–23).
Rautatien tasoristeyksen länsipuolella oli vielä 2003 puomi, jossa tarkastettiin länteen matkustavien passit. Puomeja poistettiin Viipurin seudulta pariin otteeseen, mutta viime vuosina ne ovat kadonneet kokonaan. Vaikka huhuja uusista tarkastuspisteistä syntyy ajoittain, ainakin Talista ne on poistettu lopullisesti.
Talin asutus tuhoutui sodissa, samoin sen alueella olleet kaksi merkittävää kartanoa. Talin rautatieaseman vieressä oli Kylliälän kartano, jonka historia ulottuu 1500-luvulle. Se tuli 1800-luvun alkupuolella julkiseen omistukseen ja ennen sotia siellä toimi poikien kasvatuslaitos.
Vajaa kilometri pohjoiseen Leitimojärven rannalla oli Talin kartano, jonka omisti 1400-luvun lopulla Pietari Kylliäinen. Ennen sotia kartanon omisti Max H van Gilse van der Pals. Kartanon alueella oli pieni saha, pärehöylä ja mylly. Talissa asui 363 asukasta vuonna 1937.
Talin taistelut käytiin 23.–30.6.1944. Suomalaiset joutuivat taistelujen alussa vetäytymään Konkkalanvuoren suuntaan. Venäläisten hyökkäys suuntautui Talin myllyn kautta luoteeseen Ihantalan eteläpuolella sijaitsevaa Ruunakorpea kohti. Taistelut jatkuivat sen jälkeen Ihantalan suunnassa.
[muokkaa] Karisalmi
Gvardeyskoe, Gvardejskoje
Talin puomilta vain 200 metriä länteen on risteys pohjoiseen, josta löytyvät Karisalmi ja Näätälä. Usein suomalaiset autot käännytetään Talin puomilla. Tällöin Karisalmen suuntaan on ajettava ensin Antrean suuntaan, näytettävä passia siellä puomilla ja käännyttävä Portinhoikan luota itään.
Laajalle levinnyt Karisalmi tarjoaisi tutkittavaa kokonaiseksi päiväksi, koska seutu on järvialueiden rikkoma. Talin suunnalta tie kulkee synkän metsän halki, kunnes 4,7 km risteyksestä on ensimmäinen suomalaistalo. Jyrkästi oikealle kääntyvän mutkan luona on lomakeskus eli Baza Otdyha. Se on rakennettu suomalaisen puutalon tiloihin. Saman risteyksen toisella puolella on myös vanha suomalaistalo. Vanhassa kartassa on sen kohdalle merkitty Lamminmäki.
Muutamien suomalaistalojen ohi kuljettua löytyy rautatieasema (5,8 km Talin risteyksestä), joka on säilynyt suomalaiskaudelta. Aseman vieressä on kolme kauppaa, joista Produkti on auki 8–19, kioski pitempään.
Tie jatkuu asfaltoituna oikealle itään kääntyen ja ohittaa postitoimiston, joka on vanhassa puutalossa. Ennen Näätälän siltaa on koristeellisia suomalaisia puutaloja molemmin puolin tietä.
Karisalmen länsipuolella Salojärven rantaa seuraavan maantien varrella on kauniita järvimaisemia ja venäläisten käytössä olevia kesämökkejä. Tie jatkuu pohjoiseen ja haarautuu eri suuntiin.
[muokkaa] Näätälä
Ovsovo, Ovsovo
Laaja Näätälä on tyhjennetty ja siitä on tiivistäen tehty uusi. Karisalmen rautatieasemalta 1,7 km itään on Ovsovon keskusta ja viiden tien risteys, jonka luona on neuvostoaikainen sotamuistomerkki, jossa on kuvia kuolleista uhreista. Kylänraitin talot ovat venäläisten pystyttämiä.
Risteyksessä oli vain yksi maatila, ja sen navetan kiviseinät näyttävät olevan edelleen pystyssä. Ovsovossa ei ole kauppaa, ei palveluja ja ainoastaan pientaloja. Näätälästä on neuvostoaikana ilmeisesti rakennettu tieyhteys pohjoiseen Kavantsaaren kylään, mutta tietä ei tutkittu tähän kirjaan.
Näätälän kylässä asui noin 400 asukasta ennen sotia.
[muokkaa] Pietarin suunta
Viipurista Pietariin johtaa aikamoinen valtatie, jonka tielinjauksista syrjään jää muutamia entisiä maalaiskunnan kyliä. Niitä on hankala löytää, koska risteykset ovat melkein huomaamattomia ja menevät nopeasti ohi. Seuraavan sillan rampista ei ehkä pääsekään kääntymään.
Jos trippimittari nollataan DPS-kontrollipisteen luona, 1,4 km päässä on Viipurin ohitustien silta ja lukemassa 3,3 km oikealle kääntyvä risteys. Siellä on laaja Säiniö eli Qerkasovo eli Tserkasovo.
Harvaan asutussa kylässä on pelkästään pieniä taloja ja hökkeleitä. Se on selvästi suomalaistyyppinen kyläkokonaisuus. Kylän luoteislaidalla on jonkin verran tuotantolaitoksia ja kasvihuoneita. Säiniön rautatieaseman nimi on nykyään Verhneqerkasovo, lipunmyynti toimii betonikuutiossa. Rautatieaseman lähellä on uusi kauppa ja joitakin vanhempia kioskeja.
Lukemassa 3,8 km on Peroon kääntyvä risteys (katso alla). Ennen Kuolemajärven alueita on vielä entinen Honkaniemi ja sen asemanseutu. Risteys sinne on lukemassa 8,2 km ja kyltissä lukee Tolokonnikovo. Tolokonnikovon kylä on neuvostovenäläinen luomus.
Honkaniemi on nykyään Lebedevka eli Lebedevka ja sinne pääsee kääntymällä Tolokonnikovon suuntaan ja heti oikealle. Asemalle on 2,3 km viivasuoraa tietä. Aseman lähellä on umpimetsää ja muutamia pientiloja, joista ainakin kolmen tunnistaa suomalaisten rakentamaksi ennen sotia. Honkaniemen asemalle pääsee kaikilla paikallisjunilla Viipurista. Honkaniemi oli talvisodan aikana Summan taistelujoukkojen esikunta- ja huoltoalueena.
[muokkaa] Pero
Perovo, Perovo
Entinen laaja Suur-Pero on melkein säilyttänyt vanhan nimensä, koska nykyinen nimi on vanhaa mukaillen Perovo. Nykyinen keskusta on Peronjoen varrella, paikalla, jossa oli Suomen kaudella Peron naulatehdas.
Suur-Peron kylässä asui noin 1300 asukasta ennen sotia. Naulatehdas oli maalaiskunnan tärkein teollinen työllistäjä: siellä oli noin 200 työpaikkaa ennen sotia. Kansakoulu tuhoutui talvisodassa, vaikka sitä oli juuri laajennettu ennen sodan alkua.
Nykyinen Pero on hätkähdyttävä kerrostaloslummi, jonka laajuus on itse nähtävä. Sitäkin suurempi hämmästys odottaa niitä, jotka tutustuvat entisen naulatehtaan alueeseen. Vanha naulatehdas on rakennuksena olemassa kosken rannalla. Sisätiloissa näyttää olevan jonkinlaista pajatoimintaa.
Sillan alla kuohuu Perojoen koski. Sen itäpuolelle on rakennettu neuvostoaikana hyvin laaja elek-troniikkatehdas. Se on hylätty ja tyhjillään. Tehdasalueeseen pääsee tutustumaan kiertämällä sen taakse oi¬kealta puolelta huonokuntoista tietä pitkin.
Peltien peittämän suuren tyhjän tehdashallin (jonka sisäseinillä on edelleen Leninin ja Marxin kuvia) takana on kookas konehalli, jossa olivat koneet tallella vielä 2002. Seuraavana vuonna rakennuksesta oli tyhjennetty seinä ja osa koneista ja pian sekin rakennus lienee enää runko.
Peron asemalla on edelleen vanha puuasema ja asemalaiturin kiveys on tallella. Ohitustien sillalta näkyy ainakin yksi suomalainen puutalo. Muuten kylän rakennuskanta on täysin neuvostoaikaista. Kylässä on runsaasti kauppoja ja kioskeja, mutta kun tehdas on raunioina, voi vain kuvitella millainen työttömyys vallitsee kerrostalojen asukkaiden keskuudessa.
[muokkaa] Kyttälä
Gonqarovo eli Gontsarovo
Vanhan Kyttälän maisemissa näkyy yksittäisiä suomalaistaloja niittyjen keskellä. Vanha mylly on tallella. Sen ympärille on kasvanut hyvin laaja neuvostokylä. Siellä kaikki on rempallaan.
Gontsarovo rakennettiin vanhan myllyn ja Perojoen itäiselle puolelle. Sinne nousi kerrostalojen lisäksi posti, koulu, kulttuuritalo, kauppoja ja laaja navetta-alue heinävarastoineen. Nykyinen kylä kituu. Monet rakennuksista ovat raunioina, kollektiivitila ei toimi ja kaupat ovat karmean näköisiä, vaikka sisällä myydään monipuolista valikoimaa.
Vanhaa Kyttälää on vaikea hahmottaa. Peron suuntaan on päätien varrella vanha navetta ja muutama suomalainen rakennus. Pohjoiseen ohitetaan navetta-alue ja Perojoen varrella joitakin raunioituneita rakennelmia.
Kyttälän pohjoispuolella oli ennen sotia Kähärilä. Siellä on pystyssä ainakin yksi vanha suomalaistalo ja toisen kivijalka löytyy tien viereltä. Niiden lähellä on hylättyjä betonielementeistä kyhättyjä, hylättyjä heinävarastoja ja niitä vastapäätä jokin nykyään toiminnassa oleva alue.
[muokkaa] Uudenkirkon suunta
Viipurista etelään on DPS-valvontapiste, jota ennen suoraan jatkamalla pääsee Uudenkirkon suuntaan. Säiniön risteyksen eteläpuolella näkyy tien vasemmalla (itä-) puolella suhteellisen hyväkuntoinen kellertävä tiilirakennus. Vanhalla kartalla on sen paikalle merkitty ”kunnalliskoti”. Säilyneen tiilitalon eteläpuolella ovat suuremman rakennuksen perustukset. Sen takana on uudempaa neuvostorakennuskantaa. Vanhat kolhoosinavetat ovat täysin raunioituneet.
Säiniön eteläpuolella ollut Mikkolanmäki on osittain asuttu. Tie kulkee täältä etelään metsien halki. Entinen Korpelanautio on nykyään asumaton.
[muokkaa] Koiviston suunta
Hyvin säilynyt Viipurin maalaiskunnan eteläosa tarjoaa sekä upeita merenrantamaisemia että monta mielenkiintoista kylämaisemaa. Viipurista ajetaan Havin kaupunginosan ohi etelään. Veden yli kulkevalta sillalta on 400 metrin päässä Balt Treid -bensa-asema, joka myy ainakin laatuja 92 ja 95.
Vajaa kilometri sillalta on oikealla risteys, josta pääsee Pappilanniemeen. Pappilanniemi oli sotien aikana suomalaisten ilma- ja meripuolustuksen tukikohta. Aja Havin sillalta 700 metriä ja käänny oikealle. Vasemmalla 400 metrin päässä on syviä luolia.
Tie päättyy kilometrin päässä autotallien luo. Toinen risteys on hieman eteenpäin. Käänny oikealle ja jatka perille, missä on parkkialue, josta kaupungin suuntaan nousee laaja avokallioalue, jossa on edelleen juoksuhautojen ja bunkkerien jäänteitä. Talvisota päättyi Viipurin seudun osalta tälle alueelle.
[muokkaa] Nuoraa
Sokolinskoe, Sokolinskoje
Havin sillalta 5 km etelään on entinen Nuoraa. Vanha 300 asukkaan suomalaiskylä on kadonnut, mutta nykyinen alue koostuu useasta osasta.
Etelään kulkevan päätien varrella on neuvostoaikainen kerrostalokylä: kilometrin matkalla on neljä kauppaa tai kioskia sekä kerrostaloja. Kiinnostavampi on Korpelanjoen etelärantaa itään seuraava kylänraitti, jonka varrella on suomalaistyyppisiä omakotitaloja.
Kilometrin päässä on rautatien tasoristeys, jonka itäpuolella on entinen Kakkolan kartano. Lähimpänä tietä on säilynyt komea kivijalka, jonka päälle valmistui 2003 uusi omakotitalo. Sen takana on vuonna 1936 rakennettu kartanorakennus.
Kartanon alueiden itäpuolella on vielä käytössä oleva kollektiivitilan navetta, jonka luona asfalttitie päättyy. Tie jatkuu Yläsommeen suuntaan, mutta tietä ei ole tutkittu. Eteläinen ajoreitti voi olla parempi, katso alla.
Nuoraan länsipuolella on Viipurinlahteen ulottuvia tieyhteyksiä. Alueella on muutama kiinnostava tutustumiskohde. Noin kilometri Kakkolan risteyksen luota länteen on oikealle (pohjoiseen) kääntyvä risteys. Tie johtaa rapistuneen sairaalan (Sokolinskaja Bolnitsa) alueelle.
Päärakennus on neuvostoaikainen, mutta meren rannalla on vanhaan huvilaan laajennettu, rapistunut puurakennus. Rannalta näkyy Matalalahden vastarannalla merkillinen lentokoneiden hau¬tausmaa.
Päätien varrella sijaitseva aitojen suojaama sotilaallinen alue on suljettu. (Portti sijaitsee 3,4 km Havin sillalta.) Talvisaikaan kohteeseen voi tutustua omalla riskillä lahden puolelta jäätä pitkin. Tämän alueen eteläpuolella, Matalalahden itärannalla, on muutama vanhojen suomalaistalojen kivijalkoja jäljellä sekä erittäin ylellisiä venäläisiä datsoja. Niiden luo johtaa kapeita hiekkateitä, 3,9 km Havin sillalta.
Edellä mainitusta sairaalan risteyksestä eteenpäin ja vasemmalle kääntymällä pääsee Horttananniemen suuntaan. Horttanan tilan alueelle on perustettu neuvostovuosina pioneerileiri.
Osa rakennuksista on suomalaisten kivijalkojen päällä. Mahdollisesti muutama rakennus on säilynyt alkuperäisinä Suomen kaudelta. Horttanan kartanon päärakennus oli peräisin 1700-luvun lopulta. Tällöin se kuului Alftanin suvulle aina 1800-luvun lopulle asti. Suomen itsenäisyyden alussa kartanon omisti agronomi Werner Lagerström.
[muokkaa] Alasommee
Matrosovo, Matrosovo
Ennen sotia Alasommeen kylässä asui 300 asukasta. Nyt tästä asutuksesta ei ole enää juuri mitään näkyvissä.
Nuoraan etelärajalla on Sokolinskoe-kyltti, ja sen luota 1,2 km etelään on Sommeenjoen silta, jonka eteläpuolella on uusvenäläisen datsarakentamisen maamerkki tällä puolen Vuoksea: itäaasialaista pagodia muistuttava ihmetys. Noin 600 metriä sillalta etelään on navetan rauniot, paikalla oli Rikkolan kartano. Risteyksessä on kyltti ¬Zimino 6, ja siitä pääsee Lihaniemelle ja Venäjänsaarelle.
[muokkaa] Lihaniemi
Lihaniemi on iso alue, joka on enimmäkseen asumaton, vaikka ennen sotia siellä oli melkein 300 suomalaista asukasta. Talvisodan aikana venäläiset aloittivat Viipurinlahden ylityksen juuri Lihaniemestä.
Jatkosodan alussa suomalaiset ylittivät Viipurinlahden Lihaniemeen ja etenivät sieltä kehittämään Porlammin mottia. Nykyään vaikeasti tutustuttava niemi paljastaa monenlaisia muistoja suomalaisesta asutuksesta.
Itäranta tarjoaa melkein ajokelpoisen tieyhteyden Venäjänsaaren huvilan portille (katso alla). Jos pääsy Venäjänsaarelle estyykin, matka portille ei kuitenkaan mene hukkaan: hieman vanhojen kiviporttien jälkeen puusto muuttuu upeaksi: vanhat tammet ja muut puut ovat paksuja ja uhkeita.
Kotaniemi on säilynyt asuttuna. Matkan varrella voi ihmetellä myös isoa kiveä, jonka takana olevasta kaiverruksesta voi tulkita vuosiluvun ”J.C. 1889”. Kivi sijaitsee asfalttitieltä 600 metriä hiekkatietä pohjoiseen, tien oikealla puolella.
Länsiranta on matkailijaystävällisempi, koska tie on ajokelpoinen ja suunta on viitoitettu Viipurin–Koiviston maantieltä. Lihaniemen länsipuolella avautuvat hyvät merimaisemat. Siellä on entisen Serkkulan luona ollut majoitusliike, mutta syksyllä 2003 paikka vaikutti kuolleelta: aja Ziminon suuntaan 3,1 km ja käänny vasemmalle asfalttitielle.
Mielenkiintoisin rakennus on ”Stolovaja” (ruokala) joka on komeassa suomalaisessa kivitalossa, johon on tehty puusta lisäsiipi. Vastapäätä on huonokuntoinen puutalo ja lähempänä risteystä on iso kivijalka.
Rantatie jatkuu majoitusliikkeen risteyksestä eteenpäin. Kauniissa merenrannassa ei ole juurikaan rakennuksia. Sen sijaan useita kivijalkoja tai rakennusten perustuksia on havaittavissa. Tien oikealla puolella on ollut Suomen kaudella osuuskauppa. Tie päätyy suomalaiskaudella rakennetulle sillalle ja sen jälkeen puomille. Venäläisillä on täällä suojattuja kesämökkejä meren rannalla.
Lihaniemen pohjoisosa on autio, asumaton ja tyhjä. Sinne on pääsy Venäjänsaaren risteyksestä edelleen länteen, mutta tie on erittäin huonokuntoinen. Noin runsas kilometri edellä mainitun puomin luota pohjoiseen oli Suomen kaudella osuuskauppa ja useita kymmeniä taloja.
Tälle alueelle voi myös patikoida vanhoja tielinjoja pitkin itärannikon teitä pitkin. Niittyjen keskellä näkyy enää kivijalkoja ja muita rakennusten perusteita. Yhtään taloa ei ole pystyssä.
Lihaniemen pohjoisin kärki on nimeltään Keihäsniemi. Siellä oli Suomen kaudella hienoja huviloita sekä hieman lännemmässä Tammisaaren pohjoiskärjessä Rientolan urheilukoti. Siitä on jäljellä enää korkea uuni ja rakennusten perustana käytettyjä kiviä. Keihäsniemen huviloista on säilynyt muistona huolellisesti kivetyt rannat sekä komeiden laitureiden jäänteitä. Joistakin rakennuksista näkyy myös perustuksia.
Lihaniemen länsipuolella on pieni saaristo, joka on nykyään täysin asumaton. Komein saarista on Honkasaari, jonka huipulla on kookas rakennuksen perusta. Sinne johtavat hienot portaat.
[muokkaa] Venäjänsaari
Ostrov Loboqn[y Ostrov Lobotsnyj
Uskomattoman hyvin säilynyt kauppaneuvos Sellgrenin jugend-huvila ja valkoisten sotamuistomerkki vuoden 1918 sisällissodasta ovat eristäytyneen, syrjäisen Venäjänsaaren vetonaulat.
Sisällissodan valkoisten tukikohtana tunnetun saaren merkitys liittyy 22–24. tammikuuta 1918 tapahtumiin, kun 565 aseistetun valkoisen talonpojan joukko joutui perääntymään saareen epäon¬nistuneen Viipurin-retken jälkeen. Sota alkoi vasta 27. tammikuuta 1918.
Äskettäinen käynti Venäjänsaarella oli ongelmallinen maantietä pitkin. Tieyhteys on erittäin huono, tosin maastoautolle ja Ladalle ajokelpoinen. Perillä on lukittu portti, joka kuitenkin vuotaa kuin seula (portin välistä pääsee alueelle).
Varsinainen ongelma on huvilaa vartioiva susikoira, jonka kohtasimme nurkan takaa: pikajuoksulta emme ehtineet tarkistaa, oliko koira varsinaisesti kiinni vai ei. Se ei toisaalta tuntunut siinä tilanteessa niin tärkeältä lisätiedolta.
Käytännössä Venäjänsaarelle ei pääse muuta kuin ”omin luvin” eikä sinne pyrkimistä voi siten suositella. Venäjänsaari tunnetaan vanhastaan jaloista lehtipuistaan, jotka eivät ole pelkästään säilyneet: ne ovat entisestään komistuneet!
Matkan varrella Viipurin linna häämöttää vetten takaa. Viipurinlahdelta on esteetön pääsy ja näkymä hienon huvilan pihaan. Viipurin-retken muistomerkki on tallella, mutta mitään tekstiä siinä ei enää ole.
[muokkaa] Porlampi
Svekloviqnoe, Sveklovitsnoje
Porlampi oli Suomen kaudella harvaan asuttu kylä peltojen keskellä. Siellä oli kartano ja kansakoulu.
Koulu on säilynyt ja se sijaitsee 3,5 km rautatien risteyksestä. Rakennuksessa lukee 1910 ja se sijaitsee neuvostoaikaisen vuokratalon takana. Kerrostalo on surullinen ja rapistunut. Ikkunoista kurkistetaan satunnaista matkailijaa.
Itse kylän keskusta on kuolemassa, koska kyläkauppa Magazin nro 3 on lopullisesti suljettu. Koululta kaakkoon kylä jatkuu mutta maantien kunto heikkenee. Muutama suomalainen pihapiiri on säilynyt, ja tien jatkuessa niittyjen takana häämöttää vielä joitakin taloja. Porlammilla ei ole palveluja, tienviittaa, kylttiä, ja hiekkatie kulkee kylän halki.
Rautatien tasoristeyksestä 2,6 km Porlammin suuntaan on oikealle kaartuvassa mutkassa risteys vasemmalle Yläsommeen suuntaan. Sadan metrin päässä tien vasemmalla puolella on iso siirtolohkare, johon on kesäkuussa 2001 kiinnitetty suomalainen muistolaatta: ”Taistelut Yläsommeessa ja Porlammissa 1941, Yläsommeen ja Porlammin nuorisoseura ry, JR3, JR4, JR5, JR24, JR25, JR26, KR4S, v. 2001”.
Porlammissa suomalaiset motittivat venäläiset jatkosodan suurimpaan mottiin. Se syntyi elokuun 1941 alussa, ja siihen jäi kaksi venäläisdivisioonaa. Motissa saadun sotasaaliin evakuointiin kului useita viikkoja.
[muokkaa] Yläsommee
Sverdlovo, Sverdlovo
Yläsommee oli ministeri Johannes Virolaisen kotikylä. Virolainen oli raittiusmies, joka pääsi korkeimpaan poliittiseen asemaan Karjalan pakolaisten joukosta. Hän lupasi ottaa viskiryypyn Karjalan palautuessa, mutta kuolema korjasi ministerin ennen ilouutista.
Yläsommee on hyvin säilynyt kyläkokonaisuus, missä on suomalaisia taloja ja pihapiirejä isojen siirtolohkareiden keskellä. Ennen sotia kylässä oli noin 750 asukasta.
Porlammilta tie johtaa kylän pohjoispäähän, josta voi kääntyä oikealle eli etelään. Matkaa on melkein neljä mutkittelevaa kilometriä, kunnes tullaan oikealle kääntyvästä risteyksestä kylän päätielle. Yläsommeella ei ole palveluja, ei kauppoja, ei kylttiä ja pelkästään pikkutaloja.
Alueella on vain hiekkateitä. Virolainen kävi ennen kuolemaansa Yläsommeessa kuvausryhmän kanssa, ja dokumentti on esitetty Suomen televisiossa. Virolaisen kotitalosta on tiettävästi säilynyt kivisen karjasuojan raunio.
[muokkaa] Viipurinlahden saaret
Viipurinlahden saarille on jo nykyään helppo päästä. Talvella venäläiset suuntaavat sankoin joukoin jäälle pilkkimään, eikä pelkästään kävellen: kylmänä talvena 2003 arvioimme eräänä päivänä olevan jopa sata autoa Viipurinlahden jäällä! Kesällä voi kysellä venekyytejä Viipurista.
Saaria on runsaasti. Tässä huomioidaan Ravansaaren ja Esisaaren ohella muutama muu huomattava saari Lihaniemen ja Karppilan kylän välisellä alueella. Ravansaari oli satamayhdyskunta, Turkinsaari kasarmi. Molemmat ovat nyt asumattomia.
Kuurinsaari on asumaton, mutta sen korkeimmalla kohdalla on neuvostoaikainen tähystystorni. Samantyyppisen tornin jäänteitä on Ravansaaren pohjoispuolella, jossa on pieni Pönninluoto.
Esisaari on matkailu- ja lomailukäytössä. Sen pohjoispuolella ovat asumattomat, matala Hietasaari ja jyrkkämäkinen Rahkasaari, jossa on paljon siirtolohkareita.
Turkinsaaren pohjoispuolella ovat asumattomat Neulasaaret: Suuri Neulasaari on kallioinen, Pieni Neulasaari on laakeampi mutta myös kallioinen. Näiden saarten pohjoispuolella on Kesämaa, pitkä niemimaa, joka kivikkoinen alue vailla näkyviä merkkejä venäläisten asutuksesta. Lihaniemen länsipuolella on pieni usean saaren ryhmä, josta on maininta Lihaniemen otsikon alla.
[muokkaa] Hapenensaari
Nykyään asumaton Hapenensaari oli merkittävä kartanosaari ennen sotia. Kartanon puistossa oli yli 600 omenapuuta sekä luumu- ja päärynäpuita sekä satoja marjapensaita.
Kartanon viljelytekniikka oli korkealuokkaista, ja saarella oli 500-metrinen kapearaiteinen rautatie hedelmien kuljetusta varten. Kuuluisia Hapenen omenia myytiin aina Helsingin kauppatorilla asti.
Kartano kuului tohtori Emil Zilliacukselle ennen sotia. Kartanon empiretyylinen päärakennus oli alun perin 1700-luvulta, mutta sitä oli sittemmin muutettu. Vuonna 1937 Hapenensaaressa asui 57 suomalaista.
Jatkosodan aikana saaressa oli JR1:n joukkoja. Taisteluja Viipurinlahdella käytiin kiivaimmillaan 1–12.7.1944.
[muokkaa] Ravansaari
Ravansaari on Karjalan traagisimpia paikkoja. Sen vilkas ja vauraskin satamatoiminta on kadonnut, ja rakennukset ovat raunioina.
Ravansaaren historia on pitkä ja kunniakas. Strategisella paikalla Viipurinlahden keskellä se oli aluksi linnoitus ja sittemmin puutavarasatama (yhdessä viereisen Uuraan saaren kanssa). Ravansaaren ja Uuraan välinen ahdas salmi (ruotsiksi Trångsund – ahdassalmi) kasvoi ennen sotia Pohjolan suurimmaksi puutavarasatamaksi, kunnes Stalinin hyökkäyssota tuhosi menestyvän toiminnan.
Ravansaarelle kehittyi ruutukaava-alueelle runsaasti asutusta ja siellä oli puinen kirkko vuodelta 1909. Saaren eteläosassa oli laaja puutavaran varastoalue, jonne johti kapea vesiväylä. Lautatarhat paloivat suurin liekein jatkosodan lopulla Viipurinlahden taistelujen yhteydessä. Tuhkasta nousi sotien jälkeen tiheä koivikko, joka edelleenkin näkyy saaren eteläosassa.
Nyt näkymä on lohduton. Jokainen rakennus on tuhottu. Osa taloista on edelleen pystyssä mutta vandalisoituna. Joitakin on jäljellä vain tulipalon jälkeinen savupiippu. Osa taloista on olemassa vain kivijalkana.
Saaren pohjoisosassa on 1700-luvulla rakennetun linnoituksen jäänteitä sekä 1900-luvun linnoituksia. Alue on kiinnostava. Siellä näkyvät edelleen linnoituksen suuret korkeuserot, vaikka alue kasvaakin nyt puuta. Korkeat vallit ja syvät kurut vaihtelevat linnoitusalueella.
Lähellä vanhaa laiturirakennelmaa on myös hyvin säilynyt kallioon hakattu kasematti ja sen lähellä pitkä kiviseinämä ja syvät patteriasemat. Tutkittavaa ja nähtävää riittää.
Historian ironia on siinä, että Suomen valtio on vuokrannut Ravansaaren osaksi Saimaan kanavan huoltoaluetta. Se ei näytä merkitsevän mitään. Kaikki rakennukset on venäläisten toimesta rikottu. Kerrotaan, että suomalaisten rakentamat saunatkin on hävitetty pian sen jälkeen kun ne on saatu pystyyn.
[muokkaa] Piispansaari
Laaja asumaton Piispansaari on nykyään joko umpeen kasvavaa niittyä tai metsää. Saaren halki kulkee heikkokuntoinen tie, joka jatkuu Turkinsaareen. Vanha saaren kaakkoispäässä sijainnut kansakoulu on kadonnut. Koulun kellarikerros on kuitenkin hyvin säilynyt. Piispansaaren luonto kukoistaa.
Ennen sotia Piispansaaressa ja viereisessä Turkinsaaressa oli yhteensä yli 400 asukasta. Nyt asutusta ei näy.
[muokkaa] Turkinsaari
Mielenkiintoinen Turkinsaari on asumaton mutta suomalaiskasarmin jäänteet ovat olemassa.
Turkinsaaren vanha kasarmialue on edelleen havaittavissa – lukuisten kivijalkojen ansiosta. Turkinsaareen on mahdollista kulkea mantereelta käsin Piispansaaren kautta. Vanha kivisilta on osittain jäljellä, sen yli pääsee kävellen. Komeat kalliot näkyvät sillan lähellä.
Vanha polku jatkuu saaren halki. Vasemmalle käännyttäessä on kallionjyrkänteessä tallella hyvin säilynyt kalliobunkkeri. Vanhan kasarmin kivijalkoja ja raunioita löytyy saaren alueelta kymmenkunta. Myös vanha laituri on jäljellä mutta huonokuntoisena. Turkinsaaressa ei ole mitään neuvostoaikaista tai uudempaa rakennelmaa pystyssä.
[muokkaa] Esisaari
Esisaari kuului Ravansaaren ja Uuraansaaren ohella Viipurin kaupunkiin. Aikaisempi suomalainen mökkimajoitus on vaihtunut venäläiseen lomakeskukseen, jossa majoitetaan myös suomalaisia.
Esisaari on pitkänomainen saari Ravansaaren länsipuolella. Suomen kaudella sen itärantaa reunusti kesämökkien rivi. Nyt suomalaistaloissa tai niiden paikoilla on laaja venäläinen lomakeskus Ostrovok. Se seuraa rantatietä laiturilta pohjoiseen.
Laiturin vieressä on Kahvila Essaari, kauppa ja suihkutilat. Lähellä on neuvostoaikainen sotamuistomerkki, jossa muistetaan 4.7.1944 tapahtumia. Laiturilta oikealle on hallintorakennus ja ensiapu.
Täältä eteenpäin eli pohjoiseen on kolmionmuotoisesta oviaukosta tunnistettava ruokalarakennus. Kirkkaansininen rakennus on lukusali. Rantatien pohjoisosassa on säilynyt Vilho Sahalan talo.
