Venäjän historiankirjoitus ja Karjala
WikiKarelia
[muokkaa] Venäjä kirjoittaa historiaansa uusiksi
Venäjällä kirjoitetaan maan lähihistoriaa taas kerran uusiksi. Helsingin Sanomat kertoo 01.11.2007 uudesta, tohtori Nikita Zaglandin johtaman työryhmän kirjoittamasta historian oppikirjasta, joka ihannoi Neuvostoliiton aikaa ja nostaa Josif Stalinin sankariksi. Kirja tekee valtiomiehen myös presidentti Vladimir Putinista.
Uusi historiankirjoihin liittyvä puhdistus sai vauhtia vuoden 2004 alussa, kun Igor Dolutskin’in historian oppikirja poistettiin hyväksyttyjen kirjojen luoettelosta. Kirjaa syytettiin Neuvostoliiton ja Venäjän lähihistorian asenteellisesta ja vääristellystä kuvaamisesta. Tarkemmin: Anna Katšurovskaja Kommersant 2/P, 12.01.04.
Akateemikot olivat antaneet teoksesta kärkevää palautetta presidentti Putinille. Myös sotaveteraanit vaativat kirjan poistamista. Putin lähetti Venäjän tiedeakatemialle vaatimuksen pikimmiten selvittää tilanne. Pääministeri Mihail Kasjanov määräsi opetusministeriön selvittämään, vastaako historian oppikirjojen taso valtion standardeja. Liittovaltion asiantuntijaneuvosto oli marraskuussa 2003 kokoontunut tarkastelemaan oppikirjojen sopivuutta.
Arveluttaviksi oli löydetty kohta, jossa Putinin presidenttikautta luonnehdittiin henkilövallan hallinnon autoritaariseksi diktatuuriksi ja maata poliisivaltioksi. Eivät omien joukkojen teloituksetkaan sotien aikana olleet hyväksyttäviä. Ehkä pahinta saattoi olla se, että oppikirja oli haastanut koululaisia itse pohtimaan historian tapahtumia.
[muokkaa] Neuvostoliitto peri tsaarien erehtymättömyyden
Neuvostoliitto peri Venäjän keisarikunnalta tsaarin erehtymättömyyden. Autokraattisen käsityksen mukaan tsaari oli vastuussa teoistaan vain Jumalalle. Lenin asetti auktoriteetiksi proletariaatin diktatuurin ja oman puolueensa erehtymättömyyden.
Stalinin johdolla siirryttiin oppiin sosialismista yhdessä maassa. Sen yhteydessä ”Isä Aurinkoisen” henkilökultti sai ainutlaatuiset mittasuhteet maailmanhistoriassa. Totalitarismin aikana opetettiin samaa aihetta samalla kellonlyömällä Kaliningradista Vladivostokiin. A. A. Vaginin 1960-luvun metodiopas mahdollisti oppilaalle enintään 10 sekunnin puheenvuoron oppitunnin aikana. Tarkemmin: Kari Kaunismaa 09-10.02.2006.
[muokkaa] Neuvostoliiton homo sovieticus
Neuvostoliittolaisen historianopetuksen päämääränä oli luoda uusi neuvostoihminen, homo sovieticus, jonka kansallisen identiteetin piti väistyä tarpeettoman luokkaidentiteetin tieltä. Vuodesta 1934 lähtien oppikirjojen julkaiseminen oli valtion kasvatustieteellisen julkaisutalon Prosveshthsenien yksinoikeus.
Neuvostoliitossa historiassa ensimmäinen sankaritarina patrioottikasvatuksessa oli lokakuun vallankumous. Se opetettiin kommunistisen ideologian perustana, ihmiskunnan historian merkkipaaluna ja legendana, joka erotti neuvostoliittolaiset keisarillisesta venäläisyydestä ja muista maailman kansoista.
Toinen sankarillinen ajanjakso oli Stalinin toteuttama teollistaminen ja kolmas suuri isänmaallinen sota, joka osoitti kuinka menestyksekkäästi ja yhtenäisesti neuvostoliittolaiset pystyivät puolustamaan itseään vihollista vastaan. Tarkemmin: Eliisa Vähä 2006.
[muokkaa] 1991-2005 oikaisi historiankirjoitusta
Kari Kaunismaa arvioi, että vuosina 1991-2005 venäläiset oppikirjat muuttuivat avoimemmiksi ja paremmiksi. Niissä tuotiin esiin aiemmin vaiettuja asioita: Neuvostoliitto oli Saksan kumppani 1939-41 ja toimitti Saksalle öljyä ja materiaaleja; Neuvostoliitto aloitti talvisodan ja että Moskovan neuvotteluissa 1939 Suomelle tarjottiin Kannakselta Kostamukseen aluevaihtona asumatonta metsää asuttujen ja viljeltyjen seutujen korvaukseksi. Tarkemmin: Maanpuolustuskorkeakoulu.
Uudessa presidentin hyväksymässä oppikirjassa Stalinista tehdään menestyksekkäin neuvostojohtaja ja Neuvostoliiton teollisen perustan luoja. Kirja ei kerro hänen murhauttamiensa kansalaisten määrää. Molotov-Ribbentrop –sopimuksen merkitystä ei ole arvioitu, mutta sen avulla Stalin paransi maan turvallisuutta.
Suomikaan ei selviä historiankirjassa puhtain paperein, aloittihan se talvisodan Mainilan laukauksilla. Mannerheim-linjasta oli tullut vahva linnoitusketju ja länsimaat olivat tulossa Suomen avuksi. Leningradin legitiimit turvallisuusvaatimukset tuodaan esille ja se kummallisuus, ettei Suomi vaihtanut vaurasta Viipurin kaupunkialuetta kaksinkertaiseen metsä-alueeseen Kostamuksessa.
[muokkaa] Neuvostoliiton hajoaminen vuosisadan suurin geopoliittinen katastrofi
Venäjän lukion uusi yhteiskuntaopin opettajien käsikirja muistaa Putinin sanat Georg Bushin vieraillessa Moskovassa toukokuussa 2005: ”Neuvostoliiton hajoaminen oli vuosisadan suurin geopoliittinen katastrofi”.
Samassa yhteydessä Putin myös korosti jälleen kerran, että Molotov-Ribbentrop -sopimus antoi Venäjälle oikeutuksen hallinnoida Suomea ja suurinta osaa Baltiasta. Kysymyksessä ei Venäjän mukaan ollut miehitys. Tarkemmin: Ulkoasiainministeriön katsaus 11.05.2005.
Putinin hallinnon edellyttämä uusi historiankirjoitus on sopusoinnussa hallinnon tavoitteiden kanssa. Venäjällä avoimuus ja moniarvoisuus ovat heikkouden osoituksia ja ne voivat aloittaa kaaoksen. Vapaa keskustelu ja demokratia ovat vaarallisia ja siksi niitä tulee karsia. Venäjä nähdään vihollisten piirittämäksi.
Putin ja hänen hallintonsa on oman koulutuksensa ja valansa vankeja, ja ylpeitä siitä. Siksi valtionhallinnossa noin 80 % ylimmistä johtopaikoista on KGB-FSB –taustaisten henkilöiden miehittämiä. Siksi vanha neuvostohymni on otettu uudelleen kansallislauluksi, tosin uudistetuin sanoin.
Siksi Stalinin ihannointi on alkanut uudelleen. Siksi voitonpäivä on suuri juhla. Siksi Venäjä voi kaapata esim. Jukosin tai Shellin osakkeita. Siksi maakaasuputkea suunnitellaan vastustuksesta huolimatta Suomenlahden pohjaan ja armeijaa valvomaan sitä. Siksi maa kokee itsensä uhatuksi ulkoapäin.
[muokkaa] Onko mikään muuttunut Nestorin kronikasta?
Onko Venäjällä mikään varsinaisesti muuttunut ns. Nestorin kronikan eli Menneiden Aikain Kronikan kirjoitusten jälkeen? Kronikan mukaan Kiovan miehet lähtivät varjagien, russien (rusien) luokse ja sanoivat: ”Maamme on suuri ja rikas, mutta siitä puuttuu järjestys. Tulkaa ruhtinaaksemme, tulkaa hallitsemaan meitä.” Tämän kerrotaan tapahtuneen 800-luvun puolessa välissä.
Venäjän historiaa hallitsevat yksinvaltaiset johtajat. Milloin johtajaa on nimitetty tsaariksi, toveriksi, generalissimukseksi, presidentiksi. Nimityksestä riippumatta lähtökohta on sama: tule ruhtinaaksemme ja hallitse meitä. Demokratia ei näytä soveltuvan venäläiseen sielunmaisemaan. Vahva tsaari ja väkivallan kulttuuri sopivat paremmin Venäjän aatemaailmaan. Vahvan tsaarin uskotaan pelastavan ja puolustavan alamaisiaan.
[muokkaa] Venäjä on itse pahin vihollisensa
Venäjällä olisi loistava mahdollisuus kehittyä taloudellisesti yhdeksi maailman johtavista maista. Venäjä itse ja sen johto neuvosto- ja vakooja-asenteineen ovat itsensä suurin vihollinen. Nyt tässä ”vihollisuudessa” on palattu myös historiankirjoitukseen. Maa, joka ei rehellisesti uskalla kohdata historiaansa ja käsitellä sen tragedioita ja virheitä, on tuominnut itsensä.
Venäjä ei voi tunnustaa, että Neuvostoliitto pakotti Viron antamaan tukikohtia ja valloitti maan tai että se aloitti sodan ja vei meiltä 45 000 km2 aluetta, eikä Venäjä ole näitä alueita palauttanut. Ei se ole palauttanut noin 60 mrd. euron nykyrasitteeksi laskettavia sotakorvauksiakaan.
Venäjä yrittää rakentaa tulevaisuuttaan valheen päälle, joka puolestaan edellyttää lisää itsepetosta ja valheita. Tämä on rakennelma, joka sortuu.
Venäjällä eri alueita ja ihmisryhmiä kohdellaan sangen eriarvoisesti. Erään arvion mukaan 90 % verotuloista riistetään Moskovaan ja noin 5 % Pietariin. Siinä ei muille 17 000 000 km2 alueella asuville asukkaille kovin paljoa jää. Demokratian syvintä olemusta ei ymmärretä. Länsimaisittain suvereeni demokratia on sisällötön korulause.
Historiankirjat ja –kirjoitus eivät ole yksittäisiä ilmiöitä Venäjällä. Ne ovat luonnollinen osa valtiollista kehitystä kohti yhden klaanin täyttä diktatuuria, jota suuri joukko pelosta tai rikastumisen tai ainakin elatuksen saannin toivossa tukee. Kun ihmisiä opetetaan henkiseen orjuuteen, he kyllä oppivat hyvin, minkä suomettumisen aika on meille epämiellyttävän hyvin näyttänyt.
[muokkaa] Luottamus on avainsana
Jossain vaiheessa tulee kulminaatio, jolloin kaikki kaadetaan. Silloin naapurimaat joutuvat kyselemään, tuliko punaterrorin uhrien määräksi 50 vai 100 miljoonaa ihmistä. Historia toistaa itseään.
Venäjän todellinen positiivinen kehittyminen alkaa vasta silloin, kun se oivaltaa, että nykyisessä maailmassa tarvitaan syvällistä yhteistyötä ja yhteistyön keskeisin perusta on luottamus. Luottamus on ansaittava teoilla, ei mahtipontisilla puheilla, vaatimuksilla tai valheilla.
[muokkaa] Vallan vertikaali määrää historian sisällön
Tohtori Nikita Zaglandin johtama työryhmä uudesi historian oppikirja ihannoi Neuvostoliiton aikaa ja nostaa Josif Stalinin sankariksi ja Vladimir Putinin suureksi valtiomieheksi.
Kirjan esittely tapahtui kesäkuussa 2006 ja Venäjän historia 1945-2007 –oppikirja laitetaan presidentin hallinnon käskystä koekäyttöön eräille Venäjän alueille.
Nezavisimaja gazeta kertoi 25.12.2007 kirjan tekemisen taustaa. Presidentin hallinto antoi tekijöille ohjeet, joiden mukaan kirjan tekstit tulee rakentaa. Ne voitaneen tiivistää seuraavasti:
- Stalin oli hyvä; oli vertikaali, mutta ei yksityisomistusta
- Hrutsev oli huono; hän vähensi vallan vertikaalia
- Brezhnev oli hyvä; hän vahvisti vallan vertikaalin
- Gorbachov oli huono; hän tuhosi Neuvostoliiton
- Jeltsin oli huono; mutta syntyi yksityisomistus
- Putin on paras; on vallan vertikaali ja yksityisomistus
Uuden oppikirjan viimeinen osa, Venäjän uusi kurssi, katsoo viime vuosien tapahtumia virallisen propagandan mukaisesti. Sen mukaan esim. Jukos hautasi oligarkien toiveet, että he voisivat valvoa vallanpitoa Venäjällä.
Uusi historiankirja ei Venäjällä ole opettajille optio, vaan must [objazannost], pakko. Opettajilla on jälleen kaksi vaihtoehtoa: saada potkut ja joutua epäsuosioon tai käyttää uutta kirjaa. `
Tämä tulee selvästi esille oppikirjan yhden tekijän Pavel Danilin lausumasta (vapaa käännös): ”Meidän oli määrä tehdä ensimmäinen oppikirja, jonka mukaan Venäjän historia ei näytä onnettomuuksien ja virheiden virralta, vaan ylpeyden kohteelta. Opettajien on opetettavaa historiaa nimenomaan näin.
Danilin jatkaa viisauden jakamista: ”Nyt historian opettajista merkittävä osa on mätää älymystöä. Mutta tilanne parantuu.” Hän myöskin vahvistaa, ettei opettajilla ole valinnan varaa. He joko käyttävät kirjaa tai heidät potkitaan pois koulusta: ”Te opetatte lapsille siten kuinka Venäjä tarvitsee”.
Kesällä 2006 kirja herätti myrskyn tai paremminkin opettajan opas, sillä se teki Stalinista suurmiehen. Oppikirjan lievemmistä sanonnoista huolimatta opettajien tulee opettaa oppaan tiukan linjan mukaisesti.
Venäjällä on hyvin mielenkiintoinen tapa kirjoittaa historiaa. Ensin päätetään, miten asiat ovat olleet ja miten niitä tulkitaan ja siitä syntyy historia. Tosiasioilla ei taida kovinkaan huomattavaa merkitystä olla. Perinne tosiasioiden unohtamiseen on varmastikin jo velvoittava, perustuihan koko Neuvostoliitto pääosin valheen päälle.
Toinen erikoinen piirre on keskittyminen vallan vertikaalin kehittymiseen eri johtajien aikana. Putinin presidenttikausien aikana rakennettiin erityisesti presidentin henkilöön liittyvää vertikaalia.
Uudessa kirjassa ei vielä tarvitse käsitellä sitä, miten vertikaali muuttuu, kun auringosta tulee kuu ja kuusta aurinko eli Dmitri Medvedev asettuu presidentiksi ja Putin pääministeriksi. Tuleeko vertikaalista verkostomaisempi, vai siirtyykö kansallinen johtaja ja pääministeri muutoin vain vertikaalin yläpäähän ja presidentistä tulee pääministerin uskollinen avustaja?
Yksityisomaisuuden vahvan esille tuomisen ymmärtää sen jälkeen, kun lukee venäläisistä tiedotusvälineistä siitä, kuinka huikeita summia Venäjän siloviki-hallinnon johtajat ovat kyenneet itselleen hankkimaan. Suurimpana kahmijana esitellään vertikaalin kirkkainta tähteä eli Putinia, jonka omaisuuden määräksi arvioidaan 24 – 35 mrd. euroa eli omaisuuden määrä lähentelee Suomen vuosibudjettia.
Stalinin kohottaminen sankariksi ja Neuvostoliiton suuruuden luojaksi hänen käynnistämänsä raakalaismaiset likvidaatiojärjestelmät unohtaen on suurta itsepetosta. Mitä venäläisiä hyödyttää se, että heille valehdellaan koulusta alkaen, että Venäjä on ollut aina ylpeyden kohde? Mitä ylpeilemistä on noin 100 miljoonan oman kansalaisen tuhoamisella tai kansan köyhdyttämisellä, toisten kansojen alistamisella tai sotien aggressioilla?
Tiedonvälitys on Venäjällä pääosin valjastettu valtiopropagandan avuksi. Internet ja kansainvälinen kanssakäyminen kuitenkin avaavat väistämättä tiedon lähteitä venäläiselle nuorisolle. Ehkä he kerran heräävät havaitsemaan, miten perusteellisesti heitä on höynäytetty oman valtion suuruuden nimissä. Silloin nähdään, kuinka syvälle suvereenin demokratian yhden totuuden kasvatus on saatu istutettua.
Kuva venäläisestä älymystöstä ja johtajista, jotka itse kertomuksiinsa uskoen innoissaan kertovat Venäjän onnistumisten ja suuruuden historiaa, on masentava, koska se rapauttaa lisää muutenkin matalalle vajonnutta luottamusta.
Kansa, joka ei rehellisesti uskalla tarkastella historiaansa ja tunnustaa tehtyjä virheitä, rakentaa itselleen hyllyvällä pohjalla olevaa tulevaisuutta. Ne savijalat, joiden päällä maa makaa, tulevat sortumaan, koska niiden aito korjaaminen merkitsisi suuren valheen paljastumista.
Historia toistaa Venäjällä itseään. Venäjä on suunnattomien potentiaalien maa, mistä vain pieni osa kyetään käyttämään hyväksi. Siihen tyydytään, koska se antaa vallan vertikaalin yläpäälle runsaudensarven aarre-aittaan verrattavan tulolähteen, eikä tavallisella kansalla ole mitään merkitystä.
